II
Luku 8
Pioneeriohjaajat jakoivat tarroja messukeskuksen portilla.
Irrotimme äidin kädestä ja juoksimme hakemaan
niitä. Lapset rauhan puolesta, niissä luki. Juoksimme
takaisin isän ja äidin luo.
Salissa istuin selkänä suorana,
koska olin pioneeri. Minulla oli päässä hienoimmat
shifonkirusettini, valkoiset, joissa oli sinisiä plyysipalloja.
Äiti oli silittänyt pioneeripaidan ja antanut laittaa
lyhyen hameen, koska oli jo lämmin. Jalassa olivat uudet
tennarit, joiden pohjat olivat vielä valkoiset.
Joka puolella oli lippuja ja punaisia banderolleja,
joissa oli valkoiset pölkkykirjaimet. Tavasin lauseita.
RAU-HAN-OPE-TUS-TA KOU-LUI-HIN JA PÄI-VÄ-KO-TEI-HIN
SUO-MEN ASE-VIE-NTI KIEL-LET-TÄ-VÄ
EI KAUP-PAA RO-TU-SOR-TA-JIEN KANS-SA
TU-KI CHI-LEN KAN-SAL-LE
RAU-HA, YS-TÄ-VYYS, YH-TEIS-TYÖ
TYÖT-TÖ-MYYS-TUR-VA AU-KOT-TO-MAK-SI
Puheet olivat ihania. Ääni kaikui messuhallin betoniseinistä
ja kajahteli salin takaosassa, kun puhuja oli jo siirtynyt
uuteen sanaan. Äidin posket olivat punaiset, siitä
tiesi, että puhuttiin oikeista asioista.
"Saako mennä juoksentelemaan?"
Juri kysyi ja isä nyökkäsi. Juri ja minä
lähdimme seikkailemaan. Juoksimme käytävää
koko messuhallin ympäri ja takaisin. Juoksin Jurin kannoilla,
kengät läpsähtelivät vasten betonilattiaa.
Olin iloinen, koska pian tulisi vallankumous. Sitten kaikilla
olisivat asiat hyvin, Sörnäisten poika runosta pääsisi
maalle kesäksi ja Nelly nuortuisi silmissä. Ehkä
Nellyn sisko Sallikin tulisi takaisin Suomeen sitten, kun
Suomessa olisi sosialismi!
Jähmetyin sijoilleni, kuulostelin.
Nyt alkoivat laulut. En enää tiennyt missä
isä ja äiti olivat. Pinkaisin lähimmästä
ovesta saliin. Marxismi-leninismin aate ei koskaan kuolla
voi, ei kuolla saa! laulettiin lavalla, minä istuin betoniportailla
ja nojasin kyynärpäitä polviin. Kasvoja kuumotti,
olin täynnä intoa, olisin halunnut heti rynnätä
jonnekin marssimaan punalippu kädessä.
Kun kuulin sanat tule vuorilta pois / anna
tuulen puhaltaa / mene tehtaaseen / ja katso raatajaa, ajattelin
naisia maksalaatikkotehtaassa, jossa olimme käyneet äidin
kanssa agitoimassa. Heillä oli kädet haavoilla alumiinirasioiden
terävien reunojen jäljiltä, he olivat raatajia.
Minä olin katsonut heitä, ja kun kuulin laulun,
halusin aloittaa vallankumouksen heti paikalla.
Kotona minulla oli Arkadi Gaidarin sankaripioneerista
kertova kirja, jossa oli kuva lasten vallankumouksesta. Kun
kirjan avasi, sen keskeltä nousi kohokuva, jossa sankaripioneeri
seisoi pistooli taivasta kohti osoittaen, punalippu kädessään
tykkien jylinän keskellä. Päätin heti
lukea kirjan uudelleen kun mentäisiin kotiin, sitten
voisin taas haaveilla vallankumouksesta ja Komsomol-paraateista.
Laulujen jälkeen lavalle tuli chileläisiä.
He puhuivat ja heiluttivat nyrkkiä ja kaikki, koko messuhallillinen
suomalaisia kommunisteja, huusivat yhtä aikaa: "El
pueblo unido jamás será vencido!" Nousin
seisomaan, se kuulosti mahtavalta, nyt tehtiin historiaa.
Lähdin puikkelehtimaan penkkirivien välisiä
käytäviä pitkin isän ja äidin luo.
Juri istui heidän välissään ja söi
karkkia. Jurista tulisi isona kosmonautti, televisiolähetyksessä
MIR-asemalta hän vilkuttaisi minulle ja lähettäisi
terveisiä, hän oli luvannut. Hän leijailisi
painottomassa tilassa yllään haalari, jonka selässä
olisivat kirjaimet CCCP.
Bussissa isä ja äiti riitelivät
jostain mitä puheiden pitäjät olivat sanoneet.
"Se on täysin epärealistista",
isä sanoi.
"Mitä maltillinen linja mitään
auttaa niin kauan kuin armeija ja oikeistolaiset saavat raha-apua
ulkomailta?" äiti huusi niin että ihmiset kääntyivät
katsomaan ja Juri häpesi. "Sosialistisesta Suomesta
tulee sosialismin näyteikkuna, sitten koko maailma seuraa
perässä!" äiti jatkoi ja minä olin
samaa mieltä.
Isä nauroi pilkallisesti ja katseli
ikkunasta ulos. "Olet tosi romanttinen", hän
sanoi.
Äiti näytti vihaiselta. "Kun
vihdoinkin saisi ajatella itse, niin sinä olet siinä
sensuroimassa! Minä uskon vallankumoukseen!"
Edessämme istuva mummo kääntyi
mulkaisemaan äitiä vihaisesti.
Isä ei huomannut mulkoilua. "Rajoittaisit
vähän", hän sanoi äidille. "Elät
pelkästään jotain romantisoitua tulevaisuutta
varten."
"On niin paljon vääryyttä",
äiti sanoi.
"Voi herranjestas", isä sanoi.
"Pilaat tuolla reuhtomisella oman olosi."
Räpelsin hämmentyneenä pinskutarroja
ja katselin niiden kuvia. En ymmärtänyt, miksi isä
ja äiti riitelivät kun kerran molemmat olivat kommunisteja.
Jotenkin se liittyi siihen, että äiti suuttui aina,
kun isä luki Kansan Uutisia.
"Miksi te riitelette?" Juri kysyi.
Isä ja äiti puhuivat yhtä
aikaa: "Ei me riidellä vaan keskustellaan!"
Katsoin ikkunasta ulos. Mummo meidän
edessämme nousi seisomaan jäädäkseen pois
ja mulkoili isää ja äitiä.
"Että tollasilla kansan vihollisilla
on vielä lapsia", hän sanoi.
Heilautin käden otsalle pioneeritervehdykseen ja kajautin:
"Kansan asian puolesta aina valmis!"
"Sus siunakkoon", mummo mutisi
ja meni keskiovelle.
"Taukki", Juri sihisi minulle.
"Olet ihan skitso."
Hän meni käytävän toiselle
puolelle istumaan ja veti pusakan vetoketjun leukaan asti
kiinni, niin ettei pioneeriliinaa näkynyt. Kun minä
yritin tulla hänen viereensä, hän sanoi: "Häivy!"
Menin isän ja äidin taakse istumaan.
Katselin tarroja, joissa oli rauhankyyhkyjä ja pioneereja.
Minusta kaunein oli tarra, jossa kyyhky kantoi nokassaan punalippua.
Laittaisin sen seinään sängyn yläpuolelle,
niin että näkisin sen heti herättyäni.
Kun me jäimme bussista, Juri lähti juoksemaan jalkakäytävää
pitkin. Minä en pysynyt perässä, hän pujahti
portista ja juoksi sisään. Tullessani eteiseen kuulin
miten lastenhuoneen ovi kolahti lukkoon. Menin takki päällä
koputtamaan oveen.
"Häivy dorka!" Juri huusi
sisältä.
Seisoin käytävässä.
Olisin halunnut leikkiä Jurin kanssa vallankumousta.
Olisimme laittaneet hatut päähän, minulla oli
sinisestä huovasta tehty hiippalakki, jossa oli punatähti,
ja Jurilla panssarilaiva Auroran merimieslakki. Olisimme kiskoneet
minun sänkyni keskelle huonetta, se oli panssarilaiva,
tykiksi olisi otettu froteella päällystetty vaahtomuovihevonen,
koska se oli tarpeeksi iso. Olisimme ampuneet tykillä
porvareilta silinteripytyt päästä.
Päätin mennä katsomaan, oliko
Nunnu kotona. Olin jo ulko-ovella, kun isä käski
ottaa pioneeripuseron pois.
"Miksi?" minä kysyin.
"Ota se nyt vaan pois", isä
sanoi.
Lisää aiheesta muualla Verkkoliitteessä:
Sinun
lapsesi eivät ole sinun -kirjan arvio (28.9.2001)
