II
Luku 8

Pioneeriohjaajat jakoivat tarroja messukeskuksen portilla. Irrotimme äidin kädestä ja juoksimme hakemaan niitä. Lapset rauhan puolesta, niissä luki. Juoksimme takaisin isän ja äidin luo.
   Salissa istuin selkänä suorana, koska olin pioneeri. Minulla oli päässä hienoimmat shifonkirusettini, valkoiset, joissa oli sinisiä plyysipalloja. Äiti oli silittänyt pioneeripaidan ja antanut laittaa lyhyen hameen, koska oli jo lämmin. Jalassa olivat uudet tennarit, joiden pohjat olivat vielä valkoiset.
   Joka puolella oli lippuja ja punaisia banderolleja, joissa oli valkoiset pölkkykirjaimet. Tavasin lauseita.

RAU-HAN-OPE-TUS-TA KOU-LUI-HIN JA PÄI-VÄ-KO-TEI-HIN

SUO-MEN ASE-VIE-NTI KIEL-LET-TÄ-VÄ

EI KAUP-PAA RO-TU-SOR-TA-JIEN KANS-SA

TU-KI CHI-LEN KAN-SAL-LE

RAU-HA, YS-TÄ-VYYS, YH-TEIS-TYÖ

TYÖT-TÖ-MYYS-TUR-VA AU-KOT-TO-MAK-SI

Puheet olivat ihania. Ääni kaikui messuhallin betoniseinistä ja kajahteli salin takaosassa, kun puhuja oli jo siirtynyt uuteen sanaan. Äidin posket olivat punaiset, siitä tiesi, että puhuttiin oikeista asioista.
   "Saako mennä juoksentelemaan?" Juri kysyi ja isä nyökkäsi. Juri ja minä lähdimme seikkailemaan. Juoksimme käytävää koko messuhallin ympäri ja takaisin. Juoksin Jurin kannoilla, kengät läpsähtelivät vasten betonilattiaa. Olin iloinen, koska pian tulisi vallankumous. Sitten kaikilla olisivat asiat hyvin, Sörnäisten poika runosta pääsisi maalle kesäksi ja Nelly nuortuisi silmissä. Ehkä Nellyn sisko Sallikin tulisi takaisin Suomeen sitten, kun Suomessa olisi sosialismi!
   Jähmetyin sijoilleni, kuulostelin. Nyt alkoivat laulut. En enää tiennyt missä isä ja äiti olivat. Pinkaisin lähimmästä ovesta saliin. Marxismi-leninismin aate ei koskaan kuolla voi, ei kuolla saa! laulettiin lavalla, minä istuin betoniportailla ja nojasin kyynärpäitä polviin. Kasvoja kuumotti, olin täynnä intoa, olisin halunnut heti rynnätä jonnekin marssimaan punalippu kädessä.
   Kun kuulin sanat tule vuorilta pois / anna tuulen puhaltaa / mene tehtaaseen / ja katso raatajaa, ajattelin naisia maksalaatikkotehtaassa, jossa olimme käyneet äidin kanssa agitoimassa. Heillä oli kädet haavoilla alumiinirasioiden terävien reunojen jäljiltä, he olivat raatajia. Minä olin katsonut heitä, ja kun kuulin laulun, halusin aloittaa vallankumouksen heti paikalla.
   Kotona minulla oli Arkadi Gaidarin sankaripioneerista kertova kirja, jossa oli kuva lasten vallankumouksesta. Kun kirjan avasi, sen keskeltä nousi kohokuva, jossa sankaripioneeri seisoi pistooli taivasta kohti osoittaen, punalippu kädessään tykkien jylinän keskellä. Päätin heti lukea kirjan uudelleen kun mentäisiin kotiin, sitten voisin taas haaveilla vallankumouksesta ja Komsomol-paraateista.
   Laulujen jälkeen lavalle tuli chileläisiä. He puhuivat ja heiluttivat nyrkkiä ja kaikki, koko messuhallillinen suomalaisia kommunisteja, huusivat yhtä aikaa: "El pueblo unido jamás será vencido!" Nousin seisomaan, se kuulosti mahtavalta, nyt tehtiin historiaa. Lähdin puikkelehtimaan penkkirivien välisiä käytäviä pitkin isän ja äidin luo. Juri istui heidän välissään ja söi karkkia. Jurista tulisi isona kosmonautti, televisiolähetyksessä MIR-asemalta hän vilkuttaisi minulle ja lähettäisi terveisiä, hän oli luvannut. Hän leijailisi painottomassa tilassa yllään haalari, jonka selässä olisivat kirjaimet CCCP.
   Bussissa isä ja äiti riitelivät jostain mitä puheiden pitäjät olivat sanoneet.
   "Se on täysin epärealistista", isä sanoi.
   "Mitä maltillinen linja mitään auttaa niin kauan kuin armeija ja oikeistolaiset saavat raha-apua ulkomailta?" äiti huusi niin että ihmiset kääntyivät katsomaan ja Juri häpesi. "Sosialistisesta Suomesta tulee sosialismin näyteikkuna, sitten koko maailma seuraa perässä!" äiti jatkoi ja minä olin samaa mieltä.
   Isä nauroi pilkallisesti ja katseli ikkunasta ulos. "Olet tosi romanttinen", hän sanoi.
   Äiti näytti vihaiselta. "Kun vihdoinkin saisi ajatella itse, niin sinä olet siinä sensuroimassa! Minä uskon vallankumoukseen!"
   Edessämme istuva mummo kääntyi mulkaisemaan äitiä vihaisesti.
   Isä ei huomannut mulkoilua. "Rajoittaisit vähän", hän sanoi äidille. "Elät pelkästään jotain romantisoitua tulevaisuutta varten."
   "On niin paljon vääryyttä", äiti sanoi.
   "Voi herranjestas", isä sanoi. "Pilaat tuolla reuhtomisella oman olosi."
   Räpelsin hämmentyneenä pinskutarroja ja katselin niiden kuvia. En ymmärtänyt, miksi isä ja äiti riitelivät kun kerran molemmat olivat kommunisteja. Jotenkin se liittyi siihen, että äiti suuttui aina, kun isä luki Kansan Uutisia.
   "Miksi te riitelette?" Juri kysyi.
   Isä ja äiti puhuivat yhtä aikaa: "Ei me riidellä vaan keskustellaan!"
   Katsoin ikkunasta ulos. Mummo meidän edessämme nousi seisomaan jäädäkseen pois ja mulkoili isää ja äitiä.
   "Että tollasilla kansan vihollisilla on vielä lapsia", hän sanoi.
Heilautin käden otsalle pioneeritervehdykseen ja kajautin: "Kansan asian puolesta aina valmis!"
   "Sus siunakkoon", mummo mutisi ja meni keskiovelle.
   "Taukki", Juri sihisi minulle. "Olet ihan skitso."
   Hän meni käytävän toiselle puolelle istumaan ja veti pusakan vetoketjun leukaan asti kiinni, niin ettei pioneeriliinaa näkynyt. Kun minä yritin tulla hänen viereensä, hän sanoi: "Häivy!"
   Menin isän ja äidin taakse istumaan. Katselin tarroja, joissa oli rauhankyyhkyjä ja pioneereja. Minusta kaunein oli tarra, jossa kyyhky kantoi nokassaan punalippua. Laittaisin sen seinään sängyn yläpuolelle, niin että näkisin sen heti herättyäni.

Kun me jäimme bussista, Juri lähti juoksemaan jalkakäytävää pitkin. Minä en pysynyt perässä, hän pujahti portista ja juoksi sisään. Tullessani eteiseen kuulin miten lastenhuoneen ovi kolahti lukkoon. Menin takki päällä koputtamaan oveen.
   "Häivy dorka!" Juri huusi sisältä.
   Seisoin käytävässä. Olisin halunnut leikkiä Jurin kanssa vallankumousta. Olisimme laittaneet hatut päähän, minulla oli sinisestä huovasta tehty hiippalakki, jossa oli punatähti, ja Jurilla panssarilaiva Auroran merimieslakki. Olisimme kiskoneet minun sänkyni keskelle huonetta, se oli panssarilaiva, tykiksi olisi otettu froteella päällystetty vaahtomuovihevonen, koska se oli tarpeeksi iso. Olisimme ampuneet tykillä porvareilta silinteripytyt päästä.
   Päätin mennä katsomaan, oliko Nunnu kotona. Olin jo ulko-ovella, kun isä käski ottaa pioneeripuseron pois.
   "Miksi?" minä kysyin.
   "Ota se nyt vaan pois", isä sanoi.

Lisää aiheesta muualla Verkkoliitteessä:
Sinun lapsesi eivät ole sinun -kirjan arvio (28.9.2001)

---

Laura Honkasalo