ISBN 951-0-24926-2, WSOY, 2000. Sivut 151-155.

Miehen kuolema

1.

HUONEESSA oli kolme potilasta. Vanha mies kuorsasi selällään suu auki. Kaikista pään rei'istä paitsi korvista meni letkuja. Avoimesta ikkunasta kantautui savun hajua. Seisoin sedän sängyn vieressä ja katsoin sen harmaata naamaa, luisia poskia ja suuriksi pullistuneita silmiä. Ne kellersivät. Myös sen kämmenselkään oli kiinnitetty tippaletku.

   - Istu.

   Haparoin sängyn jalkopäästä tuolin ja istuin sen reunalle.

   - Mitä ne polttaa, setä kysyi.

   - Siellä on tulipalo jossakin.

   - Roskia ne polttaa.

   - Paloautot tuli minua vastaan.

   - Roskia poltettu, siitä levinnyt.

   - Se on kuulemma joku tehdas.

   - Minä kuolen pian.

   - Et kuole.

   - Kuolen.

   - Ei sitä tiedä.

   - Minä olen kuule itse sanonut kymmenille kuoleville noin. Minä tiedän mitä niille kuuluu sanoa.

   - Mitä sitten jänkkäät.

   - Sinä siinä jänkkäät.

   - Hyvä on, sinä kuolet.

   - No niin. En minä sinua tänne riitelemään pyytänyt. Järjestät minun hautajaiset. Kunnolliset, niin kuin ihmiselle järjestetään.

   Ajattelin, että pyytäminen oli aika vapaasti muotoiltu termi tässä yhteydessä.

   - Ethän sinä ole edes kuollut.

   - Paljonko sulla on aikaa?

   - Pari viikkoa, kesälomaa.

   - Se riittää. Et sinä täältä minua hautaamatta lähde. Niin kauan voit asua minun kämpässäni, saat korvauksen tältä ajalta. Minä teen valtakirjan, käyt pankissa. Avain on tuossa laatikossa. Ota kynä. Kirjoita tuohon lehden reunaan.

   Kaivelin taskujani.

   - Ei tullut kynää mukaan.

   - Soita kelloa.

   Nousin sen verran, että sain painetuksi letkun päähän kiinnitettyä soittokelloa joka lepäsi tyynyllä sen pään vieressä. Hoitaja ilmestyi pian ovelle.

   - Kynä, setä komensi.

   Näki, ettei hoitaja pitänyt sävystä, mutta toi se kynän. Lehti oli Kodin Kuvalehti.

   - Kiitos, sanoin.

   - Arkku on honkaa. Kukkalaite yksinkertainen, mutta kaunis. Kalloja. Lyhyt kaava ja iso kappeli. Lasket seppeleen. Papille käyt kertomassa vähän minun elämästä, sanot että reservin ylikersantti, valehtelet että naimaton, teki elämäntyönsä kiinteistöalalla. Ruumis tuhkataan, käyt ostamassa uurnapaikan heti kun minä kuolen, ne ei myy ennen, ja mahtaisiko sinusta kantajaksi ollakaan. Kivi tummaa graniittia, standardikoko. Ilmoitat pankkiin ja osuuskauppaan, minä olen niiden jäsen. Peruutat kortit. Peruutat sanomalehden ja Seuran tilaukset. Ilmoitat vakuutusyhtiöön. Sieltä saat aikanaan sen verran rahaa että et valita. Perintöä et saa, minä tein testamentin shakkikerholle. Sinne et ilmoita mitään. Sinä olet ainut vieras. Muistotilaisuutta sinun ei tarvitse viettää. Irtaimistosta otat mitä tarvitset.

   - Odota vähän.

   - Sinä olet ollut hidas aina. Niin oli isäsikin.

   - Kuule. . .

   - Kirjoita kirjoita vaan. Ota kiikari, vie pojille. Se on vanha mutta hyvä. Ota valokuvat ja tee niille mitä lystäät, vaikka poltat. Ei siellä ole kuin joitakin huoria. Pyörän voit kantaa roskikseen jos se on vielä varastossa. Ei se ole, ne on hajottaneet sen. Muutama puku siellä olisi, mutta kun sinä olet niin surkean pieni. Menkööt Pelastusarmeijaan.

Olin käynyt välillä alakerran kahviossa ja ostanut kalliin sellofaaniin käärityn munavoileivän jonka munan keltuainen sinersi ja kupillisen seisonutta kahvia. Setä ei pystynyt liikkumaan.

   - Minä tiesin heti mitä se meinaa kun kusessa on verta. Se oli niin kuin iso rupisammakko. Lääkäri näytti röntgenkuvaa ja sanoi että katso itse, siellä se on vasemmassa munuaisessa niin kuin sammakko. Jalat levällään, saatana.

   - Onko sulla kipuja?

   - Tarpeeksi.

   - Mitä sulla ikää olikaan?

   - Ei se ole kuule iästä kiinni. Kuuskymmentä ja neljä täytin.

   Se näytti kahdeksankymmentävuotiaalta.

   - On sitä siinä, se sanoi.

   Minusta näytti siltä että se alkoi väsyä.

   - Jos minä tästä lähden, tulen huomenna.

   - Mene minun sänkyyn vaan, en minä sinne enää palaa. Jos et ilkeä, ota peitto ja nuku sohvalla.

   Olin jo kääntynyt ovelle, kun se huusi perääni:

   - Mihin sinä olet menossa?

   - No, sinun asuntoosi.

   - Mihin, tonttu, missä minä asun?

   Palasin ottamaan kynän sedän pöydältä ja kaivoin paperin takataskustani.

Muualla Verkkoliitteessä:
Suuret kertomukset -kirjan arvio (27.8.2000)