ISBN: 951-578-501-4, Like 1997.

LEMMIKIT

Viime lauantaina olin kapakassa juomassa keskikaljaa. Pöydässäni istui kaksi naista, jotka esittelivät itsensä Varmaksi ja Lainaksi. He eivät tunteneet toisiaan entuudestaan enkä minä tuntenut heitä.

   Muutaman tuopin jälkeen pöydässä vallitsi sisarellinen tunne. Laina halusi purkautua. Hän valitti työttömän kovaa osaa.

   Varma kuunteli aikansa Lainaa ja kun tämä lopetti, hän alkoi kertoa omaa tarinaansa. Hänkin oli ollut työttömänä. Vieläpä erityisen vaikeana aikana. Mutta hän ei alistunut. Hän vihasi virkamiehiä ja kaavakkeita, eikä hän halunnut anoa keneltäkään yhtään mitään. Niinpä hän marssi työvoimatoimistoon ja sanoutui irti työttömyydestä.

   Nyt Varmalla ei siis ollut juurikaan rahaa. Mutta hän taisteli eloonjäämisestään ja teki lujasti mitä tahansa työtä. Sillä tavalla hän sai vuokransa maksettua. Ruokaan raha ei riittänyt, joten Varma söi tuskin lainkaan. Hän ei käyttänyt vessapaperia vaan ilmaisjakelulehtiä. Hampaansa hän harjasi ruokasuolalla.

   Hän sinnitteli.

   Ja eräänä päivänä Varma sai töitä. Hän alkoi luoda uraa. Ura oli kuin jyrkkä ylämäki, mutta Varma jaksoi kiivetä, koska joka askeleella palkka nousi.

   Laina ei millään ymmärtänyt Varman puhetta. Ei, vaikka Varma kertoi tarinansa seitsemäntoista kertaa.

   Lopulta Varma muuttui naamaltaan aivan punaiseksi. Hänen kämmenensä takoivat pöytää. Hän nyökytti rajusti päätään suu auki. Hänen kielensä retkotti velttona suusta.

   Portsari juoksi pöytään. Hän takoi Varmaa lujasti selkään.

   Se auttoi. Varma rykäisi pöydälle kolme sitkeää kirjainta. Ne kiemurtelivat kuin perhosen toukat.

   Varma yskähti vielä kerran, ja samassa terävä esine napsahti läpi hänen kurkustaan. Veri purskahti Lainan päälle. Portsari hätääntyi ja löi Varmaa rajusti niskaan. Pieni terävä ii singahti kuin ohjus suoraan Lainan kaulavaltimoon ja purskautti ämpärillisen verta Varman naamalle. Silloin minä hätäännyin ja löin Lainaa lujaa lapaluihin. Ii lensi vauhdilla Varman silmään ja purskautti verisuihkun Lainan tukkaan. Portsari ei ollut vielä toipunut hämmästyksestä, joten hän aivan vaistomaisesti löi Varmaa takaraivoon. Pikkuinen ii kiisi halki ilman ja pureutu; Lainan poskiluuhun. Minä säikähdin sitä ja pamautin vahingossa Lainaa nyrkillä ohimoon. Ii irtosi ja upposi Varman otsaan.
   En osaa sanoa kauanko sitä jatkui. Hörppäsin vähin äänin tuopinpohjat, sujautin pöydällä vikisevät kirjaimet berberini taskuun ja lähdin. Joku istuutui heti paikalleni.

   Kotona panin kirjaimet lasipurkkiin ja annoin niille Elovena-kauraryynejä. Niillä oli kova nälkä.

   Kirjaimia on hauska katsella. Minulla ei ole töitä, joten vietän runsaasti aikaa tarkkailemalla niitä. Äm on kasvanut hyvin, mutta se syökin eniten. Än on miltei yhtä iso. Suosikkini on kuitenkin hento ää, joka tuntee ääneni ja vastaa minulle, kun kutsun sitä.

LOTTOVOITTO

Urpo sai lotossa seitsemän oikein. Lottotyttö kertoi, että alustavassa laskennassa oli löytynyt vain yksi täysosumatulos, joten voittaja saisi kaikkiaan seitsemän miljoonaa markkaa.

   Urpo oli revetä riemusta, olihan lottovoitto hänen elinikäinen haaveensa. Hän listasi ruutuvihkoon kaikki asiat, jotka aikoi ostaa. Upean talon ja auton, kesämökin järven rannasta, sukset, koiran, kännykän ja stereot, ainakin. Hänpä lentäisi viikoksi jonnekin hienoon etelän lomakohteeseen lekottelemaan ja miettimään, mitä kaikkea voisi ostaa.

   Heti maanantaiaamuna Urpo matkusti kaupunkiin, missä sijaitsi lähin Veikkauksen toimisto. Hän astui sisään ja alkoi periä päävoittoa.

   Virkailija tiskin takana ei ollut Urpon mielestä niin innostunut kuin olisi pitänyt. Hän soitti Helsinkiin, puhui jonkun kanssa hetkisen ja pyysi Urpoa odottamaan.

   - On löytynyt toinenkin täysosuma, tyttö sanoi.

   - Paljonkos siitä nyt jää? kysyi Urpo, mutta tyttö ei vastannut.

   Puhelin soi. Tyttö kirjoitti jotakin ylös, kiitti ja laski luurin. Urpoon vilkaisematta hän ilmoitti, että vielä kaksi muutakin oli ilmoittanut saaneensa seitsemän oikein.

   - Mutta telkkarissa sanottiin, että vain yksi..., yritti Urpo.

   Sisään astui mies harmaassa poplarissa.

   - Tulin perimään päävoittoa, ilmoitti mies kuuluvasti ja iski tiskiin lottorivin.

   - Istukaa olkaa hyvä, sanoi tyttö viileästi. Mies istui Urpon viereen.

   Lounasaikaan mennessä toimistossa odotti jo kahdeksantoista ihmistä, joilla oli lotossa täysosumarivi. Puhelin soi tauotta. Lottovoittajia ilmoittautui ympäri Suomen. Virkailijan nenä kiilsi, mutta hänen äänensä pysyi viileänä.

   Iltapäivällä huoltomiehet toimittivat virkailijalle toisen puhelimen, jotta linjat eivät tukkeutuisi. Toimistoon jonottavat ihmiset täyttivät koko kadun ajorataa myöten.

   Hieman ennen sulkemisaikaa virkailija ilmoitti, että alustavasti ainakin seitsemän miljoonaa ihmistä oli saanut kyseisellä kierroksella seitsemän oikein. Mikäli lisää voittajia ei enää ilmaan- tuisi, voittomarkan saisi periä loppuviikon ajan kaikista R-kioskeista ja Veikkauksen toimipisteistä.

   Pettyneet lottovoittajat valuivat ulos toimistosta.

   - Perkele, jotkut on tehny useamman rivin, jyrähti harmaatakkinen mies ja tuijotti Urpoa julmistuneesti. Hän irvisti.

   - Seitsemän oikein on silti päävoitto, vastasi Urpo. Hän ei pelästynyt miestä yhtään.

LOTTOVOITTO Osa II

Muuan mies, jolla silminnäkijöiden mukaan oli harmaa poplari ja sinivihreät silmät, piti Suomea kauhun vallassa. Hän oli saanut selville, että edellisellä lottokierroksella oli jaettu ennätysmäärä pienehköjä voittoja useille kansalaisille. Mies oli organisoinut rikollisjoukkion, joka ryösti häikäilemättä vastaantulijoita ja vei näiltä rahojen lisäksi lottokuponkeja.

   Yksikään paikkakunta ei ollut turvallinen.

   Viikon kuluessa liki kaksi miljoonaa suomalaista oli menettänyt käteisvaransa ja lottovoittonsa. Yli miljoona pankkikorttia oli kateissa, ja vain puolet niistä oli ehditty kuolettaa ennen kuin rosvot ehtivät tyhjentää tilin.

   Urpo Asukas, mansikanviljelijä Suonenjoelta, kirjoitti koskettavan ja omakohtaisen lohdutuskirjeen ryöstäjän uhreille. Hän kertoi kokemuksestaan lottorosvon ensimmäisenä uhrina ja kannusti kansalaisia katsomaan toiveikkain silmin tulevaisuuteen.

   "Loppujen lopuksi", kirjoitti Urpo, "me kaikki olemme moraalisia lottovoittajia. Meiltä vietiin markka, mutta kukaan ei voi viedä meiltä lottovoittajan kunniaa, iloa ja ylpeyttä."

   Kirje julkaistiin Helsingin Sanomissa, Keski-Suomalaisessa, Aamulehdessä, Kalevassa ja Kainuun Sanomissa. Se luettiin ääneen Kotimaan katsauksessa ja Huomenta Suomi-ohjelmassa. Hannu Karpo otti kirjeeseen kantaa ohjelmassaan Karpolla on asiaa ja lahjoitti Urpo Asukkaalle viisisataa markkaa rohkean miehen stipendinä.

   Kolmen viikon kuluessa alkamisestaan ryöstely laantui ja lakkasi. Keskusrikospoliisi uskoi lottorosvokoplan paenneen maasta voittosaalis mukanaan. Heitä ei ole onnistuttu jäljittämään, toistaiseksi.

NYLKIJÄ-JILL

Ulla rupesi ilotytöksi, koska hänen seksielämänsä oli niin tylsää. Yhtä hyvin voin ottaa rahaa siitä, hän ajatteli ilman sen suurempaa ammatillista kunnianhimoa.

   Uusissa työvaatteissaan Ulla näytti siltä, että antoi rahasta. Sehän juuri oli tarkoitus. Ullan ensimmäinen asiakas oli kohtelias ulkomaalainen herra. Hän pyysi ensin aivan mahdottomia, mutta Ulla ei ollut kuulevinaankaan. Lopulta mies tyytyi tavalliseen yhdyntään ilman suutelua, sillä Ulla oli oppinut elokuvista, että huorat eivät suutele asiakkaitaan.

   Asiakas oli silminnähden pettynyt, mutta herrasmiehenä hän maksoi Ullalle tuplasti sen, mitä tämä pyysi. Näin mies säilytti ainakin osan ar- vokkuuttaan ja saattoi poistua paikalta voittajana.

   Runsas korvaus sai Ullan pään pyörälle. Hän alkoi heti kuvitella itsestään liikoja ja nosti kaikki taksansa viisinkertaisiksi. Ei ihme, että häntä alettiin kadulla kutsua Nylkijä-Jilliksi.

   Kovin moni ei raaskinut maksaa Nylkijä-Jillin hintoja. Niinpä hänelle lankesi luonnostaan luksushuoran maine. Ne, jotka ökyilivät rahoillaan, tulivat varta vasten Jilliä tapaamaan. He ostivat häntä toisilleen kuin liikelahjaksi, maksoivat suurieleisesti ja saattelivat sitten näyttävästi komeisiin autoihinsa.

    Kukaan ei koskaan ottanut puheeksi sitä, minkälaista palvelua Nylkijä-Jill antoi rahojen vastineeksi. Vai antoiko mitään. Pikkuhiljaa Nylkijä-Jill oli huomannut, että saattoi aivan hyvin kieltäytyä kaikesta muusta paitsi autoajelusta, jonka oli tarkoitus tehdä vaikutus varakkaisiin ystäviin eikä suinkaan lievittää naisennälkää. Kukaan ei kehdannut tunnustaa saaneensa pakit kadun kalleimmalta ilotytöltä. Sen sijaan tarinat hänen uskomattomista seksitempuistaan rehottivat kuin amatöörin kainalokarvat.

   Kadun muut tytöt suhtautuivat penseästi Nylkijä-Jilliin. Hurjat kertomukset Jillin akrobaattisista kyvyistä kantautuivat myös kollegoiden korviin, ja monia harmitti, kun he eivät itse kyenneet samaan. Parhaansa he kyllä yrittivät. Reipas kilpailuhenki valtasi tyttökadun, kun jokainen pyrki loistamaan erikoisilla uutuustempuilla. Asiakaskunta kasvoi tasaista tahtia. Monet rahamiehet huomasivat, että halvemmalla sai hauskempaa. He ajeluttivat Jilliä hätäiset pari korttelikierrosta, palauttivat paikoilleen ja nappasivat kyytiin jonkun väheimmän kalsean tyttösen.

   Nylkijä-Jilliä se ei haitannut. Hän tienasi enemmän kuin koskaan ja entistä helpommin. Hän perusti pankkiin ASP-tilin ja haaveili kodikkaasta kaksiosta hyvässä kaupunginosassa.

   Ehkä Jill olisi saanutkin kaksionsa, ellei muuan pankkiirisuvun vesa olisi rakastunut tulisesti hänen pahimpaan vihamieheensä, Reisi-Dayhin. Reisi-Day oli kadun veteraaneja. Hän ei piitannut poikaparan tunteenpurkauksista eikä huolinut asiakkaakseen ketään, joka oli joskus ajeluttanut Nylkijä-Jilliä. Periaate oli tinkimätön.

   Nuori pankkiiri oli lohduton. Hän laahusti Reisi-Dayn perässä yötä päivää eikä piitannut kovanaamoista, jotka rakastettu kerta toisensa jälkeen palkkasi iskemään hänen päätään katuun. Poika palasi, kunnes hänet taas haettiin ambulanssilla.

   Vasta kun Reisi-Day uhkasi henkilökohtaisesti ampua ihailijansa, poika murtui. Hän vajosi polvilleen, ratkesi itkuun ja ojenteli anovasti käsivarsiaan.

   - En minä välitä Nylkijä-Jillistä, hän vakuutteli. - Eihän se edes anna koskea.

   Häpeällinen tunnustus vavahdutti koko katua. Reisi-Day laski aseensa ja tuijotti pankkiirin poikaa, joka lasketti itkunsa lomassa koko totuuden Nylkijä-Jillistä.

   On aivan selvää, ettei Nylkijä-Jilliä sen jälkeen suvaittu. Jo seuraavana yönä kadulle kurvasi musta auto, jossa oli pimennetyt lasit. Puolentusinaa vahvaa miestä kävi Nylkijä-Jillin kimppuun, sulloi hänet takakonttiin ja ajoi pois. Vasta sen jälkeen paikalle lipui suuri joukko Nylkijä-Jillin entisiä suosijoita, jotka muina miehinä poimivat kyytiinsä kaikki, joille kelpasi juhlava bonus pelkästä pususta.

   Nylkijä-Jillistä ei kuultu sen koommin. Eräässä pohjoisen kylässä paikallinen turkistarhaaja löysi metsästä kädettömän, jalattoman ja hampaattoman mytyn, joka valitti vaimeasti. Hän pyyhki kangasnenäliinalla tämän spermalta lemahtavat silmäkuopat ennen kuin antoi kivenmurikalla armoniskun. Hetken turkistarhaaja mietti vaihtoehtoja: viedäkö vainaja kirkonkylään, kaivaako se maahan vai mitä. Sitten hän vei sen säkissä kotiin ja jauhoi ketunrehuksi. Pitäähän miehen elää.

[Alkuluku][Tietokirjat][Esikoiset][*Kotimaiset*]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]