ISBN: 951-0-22552-5, WSOY 1998. Sivut 5-12.

Kolme pistettä. Mä tuijotin järkyttyneena oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykoetuloslistoja. Mä olin jäänyt kolmen pisteen päähän oikikseen pääsystä. Mun kurkkuun ilmestyi nyrkin kokoinen pala, ja huono olo sai huoneen pyörimään.

   - Anteeksi... sori... mä ryntäsin ilmoitustaulujen eteen kerääntyneen ihmismassan läpi kohti vessoja. Vessassa ainoastaan viimeinen koppi oli vapaa. Mä rojahdin polvilleni pöntön eteen, nostin kannen, ja sitten oksennus jo tuli ja oksennuksen myötä kyyneleet. Vatsa tyhjentyi nopeasti, mua oli jännittänyt niin, etten mä ollut edellisiltaisen juustovoileivän jälkeen kyennyt syömään mitään.

    Kolmen kuukauden työ ihan hukkaan. Kyyneleet valuivat pitkin mun poskia, kun mä aloin pikkuhiljaa hahmottaa mitä oli tapahtunut. Mä, Elisa Kaarina Peltomaa, olin epäonnistunut, vaikka kaikki olivat olleet ihan varmoja, ettei niin millään voisi käydä. Mä olin luuseri.

   Mä en käsittänyt, kuinka se oli mahdollista. Mähän olin lukenut kuin hullu.

   - Hei onks siellä ketään? Muillakin alkaa olla jo vessahätä! vaativa jyskytys vessanoveen toi mut takaisin todellisuuteen.

   - Joo joo, tullaan tullaan. Huokaisten mä nou- sin ylös, keräsin kassini, vedin vessan ja avasin oven. Viitisen uteliasta silmäparia tuijotti mun räjähtänyttä olemustani. Totta kai ne kaikki näkivät heti mistä oli kysymys. Mä suoristin ryhtini ja päätin olla välittämättä muiden arvostelevista katseista. Mä huuhtelin kasvoni, kampasin hiukseni, suoristin vaatteeni, kävelin ulos vessasta ja saman tien koko Porthaniasta.

Kun mä vihdoin saavuin mun tätini Leenan asunnolle, jossa mä olin ollut kotivahtina koko kesän ajan, mä en enää tiennyt, kuinka mä olin sinne päässyt. Astuttuani sisään mä pudotin kamani eteisen lattialle, hoipertelin makkariin, kaaduin sänkyyn ja vajosin muutamassa sekunnissa syvään uneen.

   Unessa kaikki mun tutut käskivät mun värjätä hiukset ruskeiksi, koska vaaleat hiukset söivät ajatusenergiaa.
   - Prrr... prrr... klik... Hei! Yritit tavoitella joko Leena tai Elisa Peltomaata. Leena on Lontoossa ja Elisa kaupungilla, mutta jätä viesti äänimerkin jälkeen, niin sinuun otetaan yhteyttä ennemmin tai myöhemmin. Kiitos soitostasi... Piiiip. Säpsähtäen mä heräsin puhelimen ääneen.

   - Hei Elisa, täällä on äiti. Kello on nyt puoli kuusi. Soita heti kotiin kun tiedät kuinka kävi. Isä lähettää terveisiä. Hei hei.

   Äidin jättämä viesti palautti mut takaisin tajuihini. Mitä äiti oli sanonut? Puoli kuusi? Yöpöydällä oleva herätyskello todisti mun tosiaan nukkuneen lähes kahdeksan tunnin tirsat. Haukotellen mä nousin istumaan sängyn reunalle. Mun päätä särki, mua huimasi, ja muu kroppa tuntui tunnottomalta. Mä tassuttelin vessaan. Puhelinvastaajassa näytti olevan kahdeksan uutta viestiä.

   Aamuinen käynti Porthaniassa tuntui unelta. Hetken ajan mä toivoin, että se tosiaan olisi ollut unta, että mä olisin sittenkin päässyt oikikseen. Valitettavasti mun järki todisti toista. Mä olin ilman opiskelupaikkaa.

   - Ei hitto, nyt mun on ryhdistäydyttävä, mä sanoin itselleni ääneen. Eihän mun koko elämä voinut olla kiinni yhdestä typerästä pääsykokeesta. Äkäinen vatsan kurahdus säesti mun päätöstäni. Yhtäkkiä mä huomasin, että mulla oli ihan hirveä nalkä. Jääkaappi oli tyhjä, joten mä päätin lähteä hakemaan Forumista ruokaa ja juomaa mun murskautuneitten unelmieni hautajaisten kunniaksi.

   Forumissa mun päässä naksahti todella pahasti, ja mä kävin ostamassa Alkosta pullon kossua. Mä olin niin päättäväisen näköinen, ettei multa edes kysytty papereita, vaikka mä olin vasta yhdeksäntoista.

    Syötyäni mä korkkasin kossun ja kaadoin itselleni aimo moukut. Mä heitin koko paukun yhdellä huikalla naamaani ja aloin heti yskiä. Kossu poltteli kurkussa, mutta siitä huolimatta mäa kaadoin kyyneleet silmissäani itselleni toisen moukun.

   - Kippis, skål, cheers! Epäonnistumisille! Uudelle tulevaisuudelle! mä niiskutin.

Puoli tuntia myöhemmin mä olin reippaassa kännissä. Mä en yleensä koskaan juonut itseäni humalaan, joten ne pari kossupaukkua nousi todella lujaa päähän. Pian mun pääsykoemoka ei tuntunut enää miltään. Itse asiassa mikään ei tuntunut enää miltään. Kun mä vahingossa putosin tuolilta ja kolautin pääni seinään, niin sekään ei tuntunut miltään. Epäonnea pääsykokeessa, onnea rakkaudessa, mä päätin.

   - Jos mä kerran olen tyhmä blondi, niin olen sitten kunnolla, mä hihittelin itsekseni. Alkoholi ja ruoka olivat ladanneet muhun taas energiaa. Tarmoa täynna mä kävin ostamassa lähimarketista hiusten vaalennusainetta. Nuorena mä olin ollut ihan blondi, mutta iän ja sisällä istutun kesän jäljiltä mun hiukset olivat tummuneet lahemmäksi maantienruskeaa.

   Uuden, tällä kertaa tuoremehulla lantratun kossupaukun jälkeen mä luin huolellisesti vaalennusaineen käyttöohjeet ja ryhdyin hommiin. Puoli tuntia ja mä olisin kirkas blondi.

    Aineen kitkerä tuoksu nosti vedet silmiin, mutta onneksi joko aamuinen pettymys tai sitten nautitut paukut saivat mun mielen turraksi kaikille ulkopuolisille ärsykkeille, niin ettei se haitannut tahtia. Mä istuin tyhmänä vessanpöntön päällä, selasin vessan lattialla lojuneita naistenlehtiä ja kadotin täydellisesti ajan ja paikan tajun. Kesken keväisiä laihdutusvinkkejä käsittelevää artikkelia mä havahduin. Mitä kello oli?

   - Oh shit! mä kiljaisin, kun kello todisti mun hiusten valkaistuneen jo kolmen vartin ajan. Mä ryntäsin kiireellä pesemään tukkaani neutralointisampoolla. Helpottuneena mä totesin, ettei ylipitkä vaalennusaika ainakaan ollut saanut mua äkillisesti kaljuuntumaan. Kun mä vihdoin pääsin peilin eteen tarkastelemaan uutta lookiani, mä järkytyin. Linda Lampenius olisi näyttänyt ristiveriseltä muhun verrattuna. Tai ainakin sillä hetkellä musta tuntui siltä. Uusi kossupaukku sai mut rauhoittumaan, enkä mä enää hermostunut, vaikka kuivuttuaan tukka näytti aina vain valkoisemmalta.

    Sitten mä aloin sonnustautua iltaa varten. Mun vaatevarastoni oli aivan liian hillitty ja siveä miesten iskemiseen, mutta onneksi Augustalta, joka oli asunut mun kanssa kesän ajan yhdessä, oli lähtökiireessä unohtunut kämpille erittäin lyhyt nahkaminihame. Mä vedin sen ja avarakaulaisimman toppini päälle. Mun rinnat näytti vähän liian pieniltä miehiseen makuun, tai ainakin mä kuvittelin niin, joten mä tungin rintsikoihini tädin kaapista löytyneet olkatoppaukset. Samasta kaapista löytyivät tädin stilettikorkoiset korkokengät. Hädin tuskin olkapäille ulottuvat hiukseni mä tupeerasin villiksi pehkoksi ja kiinnitin koko koreuden noin litralla hiuslakkaa. Silmälasit mä vaihdoin piilareihin. Lopuksi mä laitoin runsaasti ripsiväriä ja huulipunaa.

   - Jos nyt ei käy flaksi niin ei koskaan, mä sopersin täysin uusiutuneelle peilikuvalleni.

Kun mä olin hörpännyt vielä yhden moukun kossua, kaatanut loput punaiseen litteään muovipulloon, laittanut pullon käsilaukkuun ja päässyt ulos kämpiltä, kello oli jo yhdeksän. Mä tunsin olevani täynnä energiaa, kaunis ja haluttava. Musta tuntui, että kaikki miehet loivat muhun ihailevia katseita. Ratikassa mä sain päähäni käydä kokeilemassa, josko mä pääsisin sisälle Kalleen. Kallessa oli kuulemma hyvä meno torstaisin, mutta ikärajana 24. Kallen ovella ei ollut vielä jonoa. Portsari katsoi mua pitkään, ja hetken aikaa mä pelkäsin, ettei se päästäisi mua sisälle, mutta sitten mä väläytin kasvoilleni mahdollisimman augustamaisen hymyn, irstaan ja vihjailevan.

   - Hei, joko siellä on meno päällä? mä kysyin leikkisästi.

   - Ei vielä, mutta eiköhän se siitä kiihdy, kun yläkerta avataan, portsari vastasi ja avasi oven. - Tervetuloa.

   Mä en meinannut uskoa hyvää tuuriani todeksi. Mä olin tosiaan pääsemässä sisään Kalleen.

   - Kiitos, mä hymyilin ja kävelin catwalk-askelin sisään.

   - Hei beibe, sulla on ihanat silmät, vaalea, vähän nörtiltä vaikuttava kundi ilmoitti mulle heti kun mä pääsin baaritiskille ja sain tilattua itselleni kossukolan. Normaalioloissa mä olisin ehkä heittänyt sille jotain vittumaista maailman tökeröimmästä iskuyrityksestä, mutta nyt mä vain räpyttelin silmiäni.

   - Kiitos, mä henkäisin idioottimaisesti hymyillen.

   Mun pikku esitys upposi ainakin tähän tyyppiin, mä totesin tyytyväisenä. Kundi oli innossaan, kun sitä ei heti torjuttu, mutta ennen kuin se ehti alkaa toivoa liikoja, mä häivyin toiseen huoneeseen. Siellä mä kippasin reippaaseen tahtiin kossukolan naamaani. Huone tuntui kevyesti keinuvan, mutta se tuntui vain hyvältä.

Hieman myöhemmin mä tanssin yläkerran tanssilattialla. Ainakin viisi tummaa ulkomaalaista kundia tanssi ringissä mun ympärillä. Mulla oli todella meno päällä. Just kun mä hetkutin villisti lanteitani, mun jo aika pahasti harhailevat silmät osuivat pitkään, tummaan mieheen, joka oli pukeutunut syvän siniharmaaseen pukuun. Se oli mies suoraan mun märistä unista! Tummat, hieman surumieliset silmät, suora nenä, aistilliset huulet. Mies tuijotti ilmiselvästi huvittuneena mun kuumaa soidintanssia. Yhtäkkiä musta tuntui, kuin mä olisin ollut hidastetussa filmissä. Kundin katse poltti mun vartaloa, musiikki hakkasi mun pään sisällä ja sydän hakkasi mun rinnassa. Hiki valui mun topattujen rintojen väliin, ja mun sisältä alkoi valua uudenlaista kosteutta reisien väliin, kun mä kuvittelin, miten mua tuijottavan miehen vartalo painautuisi mun vartaloa vasten. Ilmeisesti mun yhtäkkinen kiihottumiseni näkyi ulospäin, sillä mun ympärillä tanssivat ulkomaalaiset kundit alkoivat taputtaa ja vislata. Mä suljin silmäni, annoin rytmin viedä ja yritin olla kuulematta jossain alitajunnan pohjalla huutavaa järkevää minääni, joka sanoi, että mä käyttäydyin todella idioottimaisesti. Kun mä avasin silmäni, siniharmaapukuinen mies oli kadonnut. Samalla dj vaihtoi levyn hitaampaan. Hetken lumous särkyi. Mä suunnistin tönivän massan läpi kohti vessaa. Mun päätä alkoi särkeä. Järki-Elisan ääni alitajunnassa voimistui. Halusinko mä tosiaan, että kaikki pitäisivät mua kiimaisena bimbona? Mutta mähän olin bimbo, kun en päässyt edes oikikseen, mun bailuminäni muistutti. Ja mitä kiimaan tuli, niin ainakin mun kroppa oli reagoinut sen tumman miehen katseisiin...

   Vessan peilistä mua tuijotti vastaan hikinen ja väsyneen näköinen nainen, joka oli pukeutunut hieman liian niukkoihin vaatteisiin ja jonka tukka muistutti läsähtänyttä harakanpesää. Mua alkoi hävettää, ja olo oli kuin Tuhkimolla kellon lyötyä kaksitoista.

Vessankopissa mä muistin käsilaukussa olevan eväspullon ja join sen nopeasti tyhjäksi. Kun mä hetken päästä pöyhin kampaustani peilin edessä, mun fiilikset alkoivat uudelleen nousta. Ehkä peliä ei ollut vielä menetetty.

   - Ilta on vielä nuori, mä sanoin päättäväisesti mun vieressä itseään meikkaavalle tytölle, joka katsoi mua vähän kummeksuen. Pitkin vetävin askelin ja pää pystyssä mä siirryin takaisin salin puolelle.

   Dj soitti vielä hitaita. Mä seisoin hetken orpona tanssilattian vieressä ja katselin, kuinka tanssilattialla toisiinsa liimautuneet ihmiset keinuivat hitaasti musiikin tahdissa. Vessassa otetut hömpsyt saivat mun tajunnan sumentumaan. Mä tunsin itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Itketti. Mä päätin lähteä kotiin.

   - Hei, matala, miellyttävä ääni sanoi, ja joku koputti mua olkapäähän.

   Mä käännyin ympäri. Mun edessä seisoi mua aikaisemmin tuijottanut pukumies. Tuntui kuin salama olisi iskenyt mun selkärankaan. Mun sydän jätti useamman lyönnin väliin, mun oli vaikea hengittää.

   - Haluaisit sä tanssia? mies kysyi.

[Alkuluku][Tietokirjat][Esikoiset][Kotimaiset]
[*Lapset & nuoret*][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]