Hande ja Kepa Originaali stoori:
Hannu ja Kerttu.
Grimmin broidikset.
Sairaan monta vuotta sitte jossai iha korvessa budjas yks
sikaköyhä perhe, jonka faija oli semmonen puunhakkaaja,
mikä teki duunii skutsissa. Mutsi taas hoiti kersoi
himas, eikä sillon
ollu mitää lapsilisii tai muit tukii, joten se
perhe oli tosiaan köyhä. Niil oli pari skidii:
kundi minkä nimi oli Hande ja kimma, jota sanottii
Kepaks.
Yhtenä iltana ku skloddit oli jo
goisaamas, ni mutsi ja faija kelas mist sais fyrkkaa, et
vois hankkii edes safkaa. Toinen juttu mitä ne funtsi
oli, et miten sais kului rajotettuu, ku kaikki bungas jo
sillon iha sumeen paljon. Sillon perheen mutsi kerto äijälleen
idiksensä.
Akka oli kekannu, et roudattais kersat
aamul skutsiin ja jätettäis sinne. Eihän
natiaiset mitää takas himaan osais, vaa ne joutuis
pärjään omin voimin. Kyl joku ne sielt löytäis
ja ottais omiks skideiks. Aijä ei oikee lämmenny
tollaselle ajatukselle, mut ku muija jaagas tarpeeks kauan,
ni oliha sen pakko sit suostuu.
Handen ja Kepan piti olla jo unes, mut
eihän ne viel ollu tsipannu, ku niiden magat meuhkas
iha kybäl näläst. Ne siis kuuli mutsin ja
faijan jupinat. Kepa rupes siin sit spiidaan, mut Hande
lupas, et kyl se viel fiksaa tän jutun kondikseen.
Se meni pihalle ja blokkas fikat täyteen stemui. Sit
se tuli takas inee ja sano systerilleen:
"Nou hätä, systeri. Goisaa
sä vaa, kyl tää täst."
Aamul mutsi tuli iha sika-aikasin herättään
kersoja ja sano, et nyt lähettäs koko jengi skutsiin
kerään puita. Kumpiki sai snadin biitin leipää,
jonka piti riittää koko päivän safkaks
ku ei ollu enempää. Lähettiin menee.
Matkal Hande dallas snadin matkaa muiden
peräs ja ku faija kysy, et miks se on nii hidas, se
vaa heitti jotai hämärää läppää
takas. Mut oikeesti se hidasteli siks, et aina välil
se stiggas stemun fikast siihen matkan varrelle.
Ku perhe oli iha korves, ni mutsi ja
faija käski kersojen kerätä snadei puita
tietys mestas ku ne ite menis vähä kauemmas etsii
bulimpii klabei. Pitihä se arvata, et skäiväreit
alko ramasee iha sikana ja niin ne nukahti siihen mestaan.
Ku ne heräs, ni mutsi ja faija oli menny jo himaan
ja kelannu, et kersat saa tosiaanki jäädä
skuttaan. Mut skidithä seuras Handen pudottamii stemui
ja löys sillee himaan. Mutsi oli iha boltsi hukas ku
ne tuli bäks, mut faijal oli ollu hirvee morkkis ja
nyt se diggas et Hande ja Kepa oli taas kotona.
Jonku ajan kuluttuu, ku paalut oli taas
finaalis, mutsi bamlas faijan kans samoi juttui. Ja taas
kersat kuuli. Mut täl kertaa dörtsi oli lukos,
eikä Hande päässy kerään stemui.
Aamul piti lähtee skutsiin ja taas saatiin snadit leipäbiitit,
mut viel snadimmat ku viimeks.
Samallainen kuvio toistu ku viimekski:
mentiin iha korpiskutsiin, viel syvemmälle ku edelliskeikal,
ja taas Hande lorvi muiden peräs. Täl kertaa se
stiggaili snadei leivän murui matkan varrelle, ku eihä
sil ollu fikas tosiaan niit stemui täl kertaa. Sit
skidit taas nukahti ja mutsi ja faija jätti ne sinne
goisaan. Ku ne heräs, ni ei leivän murusii enää
ollukkaa. Kai jotku fögelit tai sellaset oli skruudannu
ne pois.
No, Hande ja Kepa ei ekaks sillee kelannu
mitää, mut kyl siin alko jossai vaihees tulla
skidi nälkä ja jano. Löys ne sielt skutsist
marjoi ja tollast, mut eihä nyt kasvava kersa sellasel
safkal monta päivää jaksa. Varsinki ku ne
dallas koko ajan ja koitti etsii tietä pois sielt skutast.
Metsäs tsombailles vierähti äkkii pari päivää
ja tyypit alko olla jo aivan romuna.
Kolmantena päivänä ne
näki ihan sikavalkosen fögelin, joka flygas sillee,
et niiden oli iha pakko följaa sitä. Se vei ne
suoraa tietä mestaan, mis oli järjettömän
siisti ja aika buli piparikämppä. Kersat oli iha
onnest soikeena, ku pääsis smagaan pitkäst
aikaa muutaki safkaa ku marjoi. Ne ryntäs kämpän
luo ja alko maistella kattoo ja fönärii.
Mut sillon kämpäst kuulu jonku
vosun ääni, joka sano:
"Kuka kehtaa skrudaa mun himaa?"
Kersoil oli nii sairas nälkä,
et ne vaa vastas:
"Blosis tääl, ei kai oo
hosis!"
Sillon mökist tuli semmonen vanha
akka, jonka muka kävi kersoi sääliks. Se
pyys ne inee. Ekaks skidit mietti, et nasta akka, mut sit
ne huomas, et kaikki dörtsit oli boses ja ämmä
oli ottanu skäivärit vangeiks. Se oli kelannu,
et jos Handen lihottais, siit tulis muree paisti. Kepa sais
olla palvelijana loppu ikänsä, eli ei kovin kauan.
Kimman piti roudailla eukolle kaikkee, niinku vodaa ja klabei
ja tollast.
Yhtenä päivänä mummo
oli sit saanu tarpeekseen venaamisest ja se käski Kepaa
roudaan saavillisen vodaa kaivost, et sais tehtyy hyvän
keitinliemen. Siel liemes täti sit keittelis Handest
ittelleen oikeen juhla-aterian. Kepan teki mieli spiidaa,
mut koska se skagas ämmää nii paljon ni sen
oli vaa tehtävä, mitä tää käski.
Eukko käski Kepaa ekaks tsiigaan,
oisko uuni tarpeeks kuuma, et siel vois paistaa leipää.
Se oli funtsinu törkkäävänsä koko
kersan sinne, koska ei enää tarttis mitää
palvelijaa. Kepa onneks arvas, mitä vosu meinas ja
väitti, ettei tosiaankaa tienny miten koko uuni edes
skulaa. Akka tuli siihe uunin luo ja aiko niinku muka
opettaa Kepaa. Sillon pikkukimma pinnisti kaikki habansa
ja törkkäs eukon kokonaa inee sinne uuniin. Eukko
huus ku syötävä, mut ei jeesannu, vaa oli
pakko myöntää, et takkiin tuli.
Kepa ryntäs Handen luo ja päästi
sen vapaaks. Broidi ja sen systeri halas toisiaan iha onnessaan.
Ne huomas ilkeen vosun mökin luona kannellisen boksin,
mikä oli iha täys timanttei ja fyrkkaa. Onneks
siin oli fillarit alla, et ne jaksais roudaa sen himaan.
Mut miten ne pääsis takas mutsin ja faijan luo?
Kersat lähti dallaan ja tuli vähän
ajan pääst bulille järvelle. Rantsus tsimmaili
valkonen, hervottoman kokonen sorsa. Kepa huus sille sorsalle:
"Hei nasta fögeli, et viittis
jeesaa parii skloddii pulas. Vie meijät himaan, pliis!"
Ankal ei ollu muutakaa tekemist ja se
käski natiaiset tsittaan selkäänsä.
Sorsa tsimmas järven toiselle puolelle
ja kersat huomas, et nehä oli iha himakämpän
lähellä. Ne tsennas nää mestat jo hyvin.
Ei menny ku iha snadisti aikaa, ni skidit pääs
himaan. Mutsi ja faija oli siel kans ja niil oli nyt kummalki
kaamee morkkis ja ikävä omii kersoi. Skloddit
avas dörtsin ja tuli inee. Perhe piti sairaan siistit
bailut ku oli taas kimpassa. Ja nyt niil oli ne noidan fyffetki,
et sais taas safkaa ja vaik mitä.
Niinpä se fämili eli nastan
loppuelämän.
