1.
Moilanen tuli luokkaan ja sanoi, että mikäs Satua
häikäisee. Mä sanoin, että tulevaisuus.
Moilanen tuijotti mua silmiin, vaikkei voinutkaan nähdä
niitä mustien aurinkolasien läpi. Se sanoi, että
mä olin röyhkeä ja käski mun mennä
ulos. Mähän menin. Kävelin portaat alas, koulun
portista ulos ja tien varteen. Nostin peukalon, ja hopeanvärinen
Mersu hölläsi kaasun. Pönäkkä Mennenille
tai Tullenille haiseva kaupparatsun näköinen mies
otti mut kyytiin.
Istuin etupenkille ja napsautin turvavyön
kiinni. Tuntui kuin olisi ollut lentokoneen ohjaamossa. Faijalla
oli japanilainen riisikuppi, jossa vähänkin keskikokoisen
mittainen joutui istumaan polvet suussa. Radiosta tai soittimesta
tuli jotakin klassista musiikkia. Etuikkunalla oli papereita
ja pieni nahkainen kansio, johon oli painettu kultaisin kirjaimin
Marcus Wulff.
Mies kysyi, minne olin menossa. Sanoin,
että Saloon mummon luokse. Wulff kysyi, olinko koulussa.
Kerroin, että kävin iltalukiota ja siivosin laivoissa
aamuisin, jotta saisin opiskelurahat kasaan. Mies nyökkäsi
ja sanoi, että sepä oli reipasta. Haukottelin ja
sanoin, että pakkasi vähän väsyttämään,
kun piti herätä niin aikaisin aamulla. Wulff nyökkäsi.
Se kysyi, eivätkö vanhempani avustaneet mua. Sanoin,
että faija oli kuollut, kun olin ollut viisi ja äiti
oli halvaantunut. Hyvä kun pysyi itse hengissä pienellä
eläkkeellään.
Oli maaliskuun alku, lunta oli vielä
metsän ja peltojen varjonpuoleisilla syrjillä. Mustavariksia
hyppeli tien reunoilla, kauempana peltoaukeilla näkyi
töyhtöhyyppiä.
Muistin, kuinka faijan kanssa oltiin käyty
linturetkillä keväisin. Mulla oli pieni kiikari.
Pidin havaintopäiväkirjaa, kun opin lukemaan. Viikonloppuisin
lähdettiin niin aikaisin liikkeelle, että mutsi
ja Janne jäivät vielä nukkumaan. Eväät
oli tehty jo edellisiltana jääkaappiin. Syötiin
aamiaista ja faija kysyi, syötkö läskiä.
Sitten se paistoi pekonia ja munia niin kuin englantilaisissa
kirjoissa. Kun oli kaadettu tee termospulloon, lähdettiin
menemään. Usein nukuin koko menomatkan lintujärvelle.
Faija herätti mut ja tuntui viluiselta, mutta mä
hypin lämpimikseni, join kuumaa teetä, kun faija
pystytti kaukoputkensa jalustalle ja alkoi katsella järvelle.
Välillä se nosti mua, että näin paremmin
sulapaikoissa uivat linnut, joutsenet, hanhet ja sorsat, jotka
olivat vain mustia läikkiä mun kiikarillani.
Vilkaisin Mersu-miestä syrjäsilmällä.
Se naputteli sormilla rattia musiikin tahdissa. Sitten se
kysyi, minkä ikäinen mä olin. Sanoin että
seitsemäntoista. Mies vilkaisi mua vähän epäuskoisesti,
ja sanoin, että ensi joulukuussa.
Se tuntui menevän läpi.
- Minulla on sinun ikäisesi tytär,
se sanoi. Niin ne aina sanoivat. Pia kertoi, että kerran
kun se oli liftannut Poriin, kuski oli puhellut perheestään
ja lapsistaan kaikenlaista. Oli ollut itse asiassa ihan mukava.
Sitten se oli ajanut levähdyspaikalle, avannut sepaluksensa
ja sanonut, että tiesikö Pia mitä hänellä
oli housuissa. Pia oli arvellut, että likaiset kalsarit
ja kysynyt, että tiesikö se puolestaan, mikä
oli hälytyskeskuksen numero. Oliko se 112 vai 211?
Äijä oli heittänyt Pian ulos.
- Terveisiä perheelle, Pia oli ehtinyt
huutaa, ennen kuin auto oli kaasuttanut kivet sinkoillen pois.
- Mikä sinun nimesi on? mies kysyi
multa.
- Hilkka, mä sanoin.
Mies nyökkäsi ja sanoi, että
kaunis nimi. Mä sanoin, ettei musta. Se väitti,
ettei nimi miestä tai naista pahentanut ja että
harva oli nimeensä nuorena tyytyväinen.
- Minkä niminen sinä sitten haluaisit
olla? se kysyi.
- Jani-Petteri, mä sanoin.
Wulff vilkaisi mua vähän hämmästyneen
näköisenä.
- Haluaisit olla poika? Miksi?
Mä kohautin olkapäitäni yhdentekevästi.
- Eikös tämä ole miesten
maailma?
Wulff naurahti ja sanoi, että taisin
olla tiedostavaa tyyppiä. Sitten se kehui olevansa edistyksellinen
ja suvaitsevainen ihminen.
- Mieheksi, se sanoi.
Sen mielestä kaikki ihmiset olivat
tasa-arvoisia ikään, rotuun ja sukupuoleen katsomatta.
Mä sanoin, että tosiaanko. Se kysyi, olinko feministi.
Mä kysyin, että kuka. Se jatkoi, että todellista
tasa-arvoa ei tietenkään ollut vielä saavutettu,
mutta oikeaan suuntaan oltiin menossa. Se piti feministienkin
tajuta. Asennemuutos ei tapahtunut hetkessä.
Mä olin samaa mieltä ja sanoin,
että pari tuhatta vuotta oli pitkä aika, eikä
tosiaan mikään hetki, mutta ehkä parin sadan
vuoden päästä oltaisiin jo lähempänä.
Mutta vasta sitten, kun naisten riistäminen lakkaisi
ja naiset voisivat lisääntyä ilman miehiä.
Se sanoi, että ei kai nyt sentään
perusbiologiaa voinut mennä muuttamaan, vaikka ei sillä
itsellään ollut mitään homoja ja lesbojakaan
vastaan.
Oltiin sen verran lähellä Saloa,
etten viitsinyt ruveta kinaamaan tasa-arvosta ja sukupuolisista
suuntautumisista. Sanoin kuitenkin, että naisten alistaminen
tapahtuu nöyryyttämällä ja riistämällä
heidän ruumistaan.
- Vai niin, Wulff sanoi kuivasti.
Sitten se kysyi, missä Punahilkka halusi
jäädä pois kyydistä, hän jatkaisi
Helsingin suuntaan. Sanoin, että sopii missä tahansa,
voisin kävellä valtatieltä keskustaan.
Se joutui pysähtymään liikennevaloihin.
Irrotin turvavyön ja nousin autosta.
- Kiitos, sanoin ja läimäisin
oven kiinni perässäni.
Wulff heilautti kättään hyvästiksi,
ja mä aloin kävellä kohti keskustaa. Kello
oli kymmenen tienoilla.
Soitin ovikelloa, ja Muma tuli avaamaan.
Se hämmästyi ja kysyi, oliko nyt joku lomapäivä.
Sanoin, että ei, sillä Muma oli vanhana opettajana
hyvinkin jyvällä koulujen lomista, joten oli turha
yrittää kusettaa.
Kerroin, että mun oli ollut pakko lähteä,
kun himassa oli ollut niin kauheaa. Muma huolestui silminnähden
ja kysyi, että mitä nyt taas.
Sanoin, että mutsilla oli kierroksessa
joku uusi tyyppi ja sen takia se oli alkanut laiminlyödä
mua ja Jannea.
- Millä tavalla? Muma kysyi ja meni
keittiöön panemaan teevettä kiehumaan.
Rojahdin sohvalle ja avasin television.
- Se on öitä poissa, eikä
tee meille ruokaa, huusin keittiöön.
Muman taloyhtiöllä oli lautasantenni
ja sillä näkyi ainakin kaksikymmentä kanavaa.
Muma tuli olohuoneeseen ja tarjosi mulle
banaanin. Sitten se istui nojatuoliin. Selasin Music TV:n
kanavan esille ja nostin volyymia.
- Viimeksi äitisi pahoinpiteli teitä,
Muma sanoi.
Mä en sanonut siihen mitään.
Se oli ollut nolo juttu, olisi pitänyt suunnitella vähän
tarkemmin, edes meikata joitakin mustelmia tai arpia naamaan.
- Kuulepas, Satu, Muma sanoi. - Joka kerta,
kun äitisi alkaa seurustella uuden miehen kanssa, sinä
alat oirehtia.
- Ei se välitä meistä enää,
mä väitin, vaikka Muman syynin alla tuntuikin vähän
epämukavalta.
Vesipannu vihelsi keittiössä.
Ennen kuin Muma meni hätiin, se sanoi, että mä
olin todellinen satu-täti ja että nomen oli vissiin
omen. Se kolisi hetken kaapeissa ja sanoi sitten ovelta, että
tule juomaan teetä.
