ISBN: 951-0-22249-6, WSOY 1998. Sivut 160-175.

Muualla Verkkoliitteessä:
Isän arvio (25.3.1998)

Ura urkenee

"Toivonkin, että nopeasti saisit poikkeuksellista taitoasi ja suuria tietojasi vastaavan aseman yhteiskunnasta."

Maaliskuun 2. päivänä 1956 Ahti saa kirjeen:

   "Parahin Veli, Lausun Sinulle avoimesti kokoavat kiitokset ystävyydestäsi, uskollisuudestasi ja tuesta näiden vaiherikkaiden ja joskus kovienkin vuosien aikana. Minulle se on merkinnyt sielullisesti kaiken paineen alaisena enemmän kuin kenties arvaatkaan. En ole pitkään aikaan ajatellut Sinua sihteerinä vaan hyvänä työtoverina ja avuliaana ystävänä. Toveruussuhde on välillämme ollut ideaalinen. Tästä kaikesta vilpitön kiitokseni. Toivon, että väitöskirjasi valmistumisen jälkeen nopeasti saisit poikkeuksellista taitoasi ja suuria tietojasi vastaavan aseman yhteiskunnasta, toivon ja olen varma siitä. Sydämellisin terveisin Sinulle ja Päiville Sylviltä ja minulta. Tuus Urho Kekkonen."

Urho Kekkonen on valittu presidentiksi. Likaisesta kampanjasta selvinnyt UK uskoutuu Ahdille:

   - Jos minusta ei olisi tullut presidenttiä, niin sitten juoppohullu.

   Ahdin yhteydet Kekkoseen toimivat hyvin ja hänen asemansa korostuu entisestään. Se aiheuttaa kateutta ja muuta vahinkoa, joitten hinta alkaa raksuttaa korkoa korolle Ahdin maksettavaksi myöhemmin.

   Ahti pääsee jatkamaan väitöskirjaansa, jonka valmistuminen on siirtynyt odotettua pitemmälle. Kekkosen toivomuksesta hän hoitaa samalla muita tehtäviä ja toimii Suomen Pankin tiedotussihteerin virassa pääjohtaja von Fieandtin sihteerinä.

    Vuoden kuluttua presidentinvaaleista valtiovarainministeri Aarre Simonen, maisteri Ahti Karjalainen ja ylijohtaja Gunnar Korhonen ovat jatkamassa vakauttamisohjelman laatimista. Simonen on tutustunut Ahtiin Kekkosen viimeisen hallituksen aikana. Poliittisista eroista huolimatta sielun veljistä tulee elinikäiset ystävät.

   Ahti ihailee Aarren ylivertaista älykkyyttä ja viiltävän terävää itseironista huumoria. Aarre seuraa myötätunnolla vaatimattoman maalaispojan tarpomista tiellä, jolta ei puutu vaikeuksia, kateutta ja pahansuopaisuutta. Hänen mielestään Ahti on jykevä ja suora mies, joka ei valehtele, mutta on viisaasti vaiti.

   - Ahdin kanssa oltiin monta kertaa samasta asiasta yhdessä vaiti "silmää vilkuttaen". Ahtia en osaa haukkua, Simonen arvioi henkiystäväänsä.

   Aarre kuvailee Ahdille yksityiskohdittain varttitunnin kestänyttä viidenkympin villitystään. Myöhemmin Ahti käy sairaalassa sokeritaudin aiheuttaman kuolion vuoksi jalattomaksi amputoidun Aarren luona. Leikinlaskun aiheet eivät näiltä miehiltä lopu.

Alkukesällä 1957 olemme tekemässä kylvöaskareita mökillä, jonne isä saapuu säteilevänä. Pää ujosti painuksissa hän huoahtaa rinnuksiinsa:

   - Nyt sitä sitten ollaan ministereitä. Ahti on nimitetty V. J. Sukselaisen vähemmistöhallitukseen II valtiovarainministeriksi.

   Aurinko paistaa, kevätmulta tuoksuu, salaatinsiemenet lentävät vakoihinsa, rivit pysyvät suorina niin perheessä kuin vihannespenkissäkin. Mikään ei muutu.

   Päivin isä on ollut Mikkelin silmäätekevä, jonka kanssa tytär on käynyt esitelmämatkoilla. Kotonaan Päämajan lähistöllä Päivi on nähnyt sodan aikana tärkeitä herroja. Itse Mannerheimiakin hän on käynyt tervehtimässä nuorena ylioppilaana pienen joukon etunenässä. Aviomiehen uutinen ei järisytä vaimoa. Minun muistiini ei jää 5-vuotiaana minkäänlaista jälkeä isäni ministeriksi tulosta.

   Päivi onnittelee tyytyväistä miestään, joka on kaavaillut asioita jo paljon pitemmällekin. Vaimo ei puhkea riemuun, koska hän tietää muutoksen merkitsevän entistä hajanaisempaa perhe- elämää. Puolisoitten arvomaailmat jatkavat erkaantumistaan, mutta Päivin tuki Ahdille pysyy ennallaan. Hän ei voi eikä halua jarruttaa miestään, vaikka astuu itse vastentahtoisesti julkisuuteen.

Tuore ministeri saa kirjeen Kari Suomalaisen kanssa Visavuoren kesää viettävältä Matti Kurjensaarelta:

   "Varovaisena luonteena olen siirtänyt onnitteluani sen johdosta, että olet tullut maamme hallituksen jäseneksi. Näyttää siltä, että koreografi Sukselaisen baletti 'Hän tanssi kesän' jatkuu ainakin syksyyn asti. Kari sanoi tehneensä sen hämmästyttävän havainnon, että maailma tulee toimeen ilman häntäkin. Siksi pelaammekin tikkaa ja sulkapalloa, mikä viimeksi mainittu on vakuuttavasti osoittanut, että minulla on ainakin viisi kiloa liikaa kehossani. Ne pitäisi saada maailman tuuliin. Omia tarkoituksiani varten olen tehnyt Karista luonneanalyysin muistiinpanoihini. Minua ärsyttävät sanomattomasti eräät Karin repliikit, kuten tulis työttömyyttä, että sais piikoja! Kuuntelisinkin taas mielelläni vastuuntuntoisten ihmisten mielipiteitä. Parhain ter- veisin tuus Matti Kurjensaari."

   Ahdin ministeriyksien pitkä ketju alkaa solmiutua. Hänestä puhutaan ensi kertaa perintöprinssinä. Puolueessa Ahtia ajaa ministeriksi ja Kekkosen paikan ottajaksi muitten edellä Arvo Korsimo. Marraskuussa 1957 Ahdista tulee von Fieandtin virkamieshallituksen valtiovarainministeri. Hallitus istuu huhtikuuhun 1958.

Tammikuussa 1958 Ahti lähettää Oslosta kirjeen äidilleen ja sisarelleen.

   "Päivi on osapäivätyössä entisessä työpaikassaan Kotimaa-lehdessä. Hänkin on oikein tyytyväinen elämäänsä, kun saa hiukan henkistä virkistystä ulkoapäin. Minun elämäni on tällaista levotonta ja yllätyksellistä nykyisin. Ei koskaan tänään tiedä, minne huomenna joutuu menemään ja lentämään. Joskus se väsyttää, mutta onhan siinä oma viehätyksensäkin. Yleensä kyllä olisin mieluummin kotona... Mitä laveammalti tätä maailman prameutta näkee ja kokee, sitä suuremman arvon antaa sille syntymäsijan rauhalle ja luonnonläheisyydelle. Muistetaan taas toisiamme. Ahti"

Lehdet esittelevät ministerin muotokuvaa:

   "Huvittavinta on, että Karjalaisella on sekä tieteellisessä työssään että käytännöllisessä politiikassa osaksi samat vastaväittäjät; joukossa kokoomuksen tohtori Junnila. Hän on vaeltanut niitä vähän yli sataa metriä, jotka muodostavat Suomen Pankin ja Valtioneuvoston linnan välisen taipaleen. Toiseksi valtiovarainministeriksi Karjalainen tuli ensimmäisen kerran viime kesänä Sukselaisen uusiessa hallitustaan. Ja viime vuonna hänet nimitettiin myös Suomen Pankin varsinaiseksi tiedotussihteeriksi. Hänen kirjallisista töistään on mainittava Suomen taloutta esittelevä, yksinomaan englannin- ja ranskankielisenä ilmestynyt kirja 'Puulle rakentuva kansantalous'. Lisäksi Ahti Karjalainen on tämän vuosisadan kuuluisimman kansantaloustieteellisen teoksen, lordi Keynesin kirjan 'Työllisyys, korko ja raha' toinen suomentaja. Keskuspankilla on todella vankat perinteet poliitikkojen kohtalontiellä. Karjalainen on selvänuottinen mies, vähäeleinen, tiukka ja neuvottelijana taitava. Hän on demokraatti sormenpäitään myöten, luontainen hallitusmies, eräs niitä löytöjä, joita Urho Kekkosen ihmistuntemus on tehnyt. Hän on jo ehtinyt olla mukana panemassa hallituksia kokoon ja kirjoittanut kuusi-seitsemän hallitusohjelmaa. Mutta kuinka käy teorian ja käytännön välillä? Milloin Ahti Karjalainen ehtii nousta muutamaksi tunniksi Yliopiston kateederiin? Muutamaksi ratkaisevaksi tunniksi, joiden päätyttyä hän astuu samasta kateederista alas finanssiopin tohtorina."

   Ennen isän väitöksen juhlimista perheelle on varattu muuta ajateltavaa.

"Elämäni raskain viikko on takanapäin"

Heinäkuussa 1958 olen herännyt mökillä valoisaan kesäyöhön, koska vanhempani itkevät makuualkovissaan huoneen toisessa päässä. Mistä he puhuvat hiljaisella äänellä? Hätäännyn äidin ja isän lohduttomuudesta, enkä saa enää unta.

   Reilua viikkoa aiemmin hammaslääkärini Leena Tyrväinen oopperalaulaja Veikko Tyrväisen puoliso, on löytänyt ikenestäni omituisen paiseen. Minut on viety 14.7. Tilkan sotilassairaalaan, jossa hammaskirurgi Antti Ekholm on leikellyt jotain suustani. Leikkauksen jälkeen olen herännyt nukutuksesta ja kysynyt unenpöpperössä: "Milloin se leikkaus oikein alkaa?" Melkein samantien olemme palanneet mökille, eikä suuni ole kipeä kauan.

   Nyt on kulunut viikko. Äiti ja isä ovat saaneet päivällä professori Teirin diagnoosin: Carcinoma spinocellulare. Se tarkoittaa, että minulla on syöpä, johon tulen menehtymään nopeasti koska tehokasta hoitoa lasten syöpään ei vielä ole. Tauti levittää lonkeronsa 6-vuotiaan elimistöön ärhäkkäästi. Isä ja äiti eivät nuku, koska he ovat aloittaneet ympärivuorokautisen luopumisen lapsestaan. Sairaala Mehiläisessä 22. 7. 1958 päivätyssä laboratorion kutsussa pyydetään tutkittavaksi potilasta Kukkamaaria Karjalainen. Paperissa on rivi laboratoriokokeitten hälyttäviä tuloksia.

   Seuraavana päivänä lähden isän kanssa Helsinkiin. Ihmettelen äkillistä matkaa, koska emme yleensä lähde kesällä mökiltä kotiin. Minusta retki on silti mukava ja tunnelma melkein juhlallinen. Isä ei kuitenkaan vaikuta iloiselta, eikä puhu paljon autossa. Hän juttelee vain jotain arkipäiväistä.

   Kuolevaa tytärtään kuljettava isäni yrittää peittää minulta epätoivonsa ja sulattaa rupattelulla palaa kurkustaan. Muutaman päivän kuluttua joudun röntgeniin ja minua leikellään uudelleen. Puudutusaine ei ehdi kunnolla vaikuttaa, kun tohtori Marja Koulumies kaivaa selästäni ja vatsastani syntymämerkkejä.

   Minulle ostetaan yllättäen pieniä leluja ja muita kauniita tavaroita paperikaupasta läheltä Elantoa, vaikkei ole edes syntymäpäiväni. Kukka-Maarian nimipäiväkakkukin syötiin jo heinäkuun alussa. Ajamme isän kanssa monta kertaa mökiltä outoon rakennukseen Helsingin keskustaan. Portilla lukee Sädehoitoklinikka. Ihmettelen, miksi minulle annetaan valohoitoa paikassa, jossa on hirveän sairaita aikuisia. Minähän olen pieni terve tyttö. Odotushuoneessa tuijotan järkyttyneenä erimuotoisten paiseitten vääristämiä kasvoja ja kurkuistaan leikattuja miehiä, jotka eivät pysty puhumaan normaalilla äänellä. Pelko ja kauhu pyrkivät valtaamaan mieleni, mutta isähän on lähellä.

    Ahti kirjoittaa Suomusjärveltä 27. 7. 58 Lepolaan:

   "Saara ja toiset siellä Lepolassa. Meillä on raskas - elämäni raskain - viikko takanapäin. Muistathan, että teidän lähtöpäivänänne Kukka-Maarian ien leikattiin. Seuraavana maanantaina leikatusta kudoksesta tehty tutkimus valmistui ja oli prof. Theirin [p.o. Teir] mukaan sellainen, että Kukka-Maarialla on syöpä, ts. että se oli syöpäkasvain. Sen hoito sädehoidolla aloitettiin heti ja olin joka päivä Helsingissä käymässä Kukka-Maarian kanssa, myös Päivi monesti. Hoitoa piti tässä vaiheessa annettaman 15 kertaa. Oli kuin yö olisi peittänyt meidän päivämme. Sitten tutkimusta, johon ainakin 4 lääkäriä osallistui, jatkettiin hellittämättä ottaen kaikenlaisia kokeita ja ennen kaikkea tutkien koepalaa, ja eilen lauantaina meille ilmoitettiin, että erittäin todennäköisesti oli erehdytty tulehtuneen kudoksen suhteen ja hoito keskeytetään eikä vaaraa pitäisi olla. Tarkoituksemme oli muuttaa kokonaan kaupunkiin, mutta nyt ei tarvinne, vaan voinemme jatkaa kesää. Kukka-Maaria itse on koko ajan ollut kuin terveys ja täynnä tarmoa. Tietysti ientä vielä seurataan, mutta hyvin toivein. Olen viikossa oppinut elämästä enemmän kuin monessa vuodessa. Myös Päivi on ollut urhoollinen, niin suuri tuska kuin hänenkin sydämessään oli. Meistä tuntuu, että käsittämätön Herran armo on meille annettu, kun kaikki - toivottavasti - on nyt kuin painajaisunta. On kuin olisimme löytäneet Kukka-Maarian ja toisetkin lapset aivan uudelleen. Näillä epätoivon retkillä tapasimme myös past. V. Lindbohmin, jonka 4-5-vuotias poika (ainoa poika) odottaa lähtöään, ilmeisen toivoton syöpä vatsalaukussaan. Mikä hirveä isku vanhemmille! Mutta Ville L. tuntui jo voittaneen sen eikä suinkaan valittanut, päinvastoin oli uskoa tulvillaan. En nyt osaa muusta kertoa, eikä meille muuta kuulukaan. Lomani kohta loppuu, joskin vielä jää pari viikkoa reserviin. Käyn tietysti mökillä niin usein kuin mahdollista. Meidän sydämemme on nyt kiitollisuutta täysi. Kiittäkää tekin puolestamme Häntä, joka meitä koettelee vaan ei hylkää. Ja voikaa hyvin! Rakkain terveisin Päivi, Ahti ja lapset."

   Ahti kirjoittaa Päiville mökille 29. 7. 58:

   "Kirjoitan vielä lähtiessäni pari riviä. Tri M. Koulumies sanoi, että syntymämerkkien näytteet on myös nyt tutkittu eikä mitään pahaa ole löydetty, vaan ovat aivan tavallisia. Pyysi kertomaan ilonsa ja terveisensä Sinullekin. Syyskuun alkupäivinä palataan asiaan."

   Heinäkuun 31. päivänä Marja Koulumies kirjoittaa Helsingin yliopistollisen keskussairaalan sädehoitoklinikalta:

   "Pankinjohtaja Ahti Karjalaiselle. Koskee potilastamme Kukka-Maaria Karjalaista. Pyydän koht. ilmoittaa, että Mehiläisessä 28/7 -58 otettu verikoe antoi normaalin tuloksen, joten yhteydenotto dosentti R. Koulumiehen kanssa syyskuussa ei näinollen ole tarpeen. - Kehoitamme tri. Ekholmia seuraamaan ijentään kuten sovittu."

En ole tässä vaiheessa tietoinen syöpäepäilyistä, koska totuus tapahtumista kerrotaan minulle vasta myöhemmin. Siksi omat kärsimykseni ovat suurimmillaan, kun mökillä vierailee Ahdin täti Oili. Hän on sairaanhoitaja, jolle uskotaan tikkien poisto selästäni ja vatsastani.

   Ikävä kyllä kesäpäiviä mökillä on päässyt vierähtämään liian monta, joten tikit ovat auttamatta kasvaneet ihooni kiinni. Oili-täti komentaa minut pikkuhoususillani pöydälle makaamaan ja päästää itsestään pirun irti. Hän pyytää apuvoimia pitämään rimpuilevaa uhria aloillaan. Sitten täti repii väkivalloin irti langanpätkät verta tihkuvasta nahastani ja huutaa: "Älä nyt karju, eihän tämä satu yhtään!"

   En ollut aiemminkaan oppinut pitämään kalseasta, toisten asioihin puuttuvasta Oili-tädistä, eikä tämäkään sekaantuminen rakkautta välillämme ravitse.

Kriisistä selvitään ihmeen kaupalla, mutta vielä kesällä 1960 EFTA-kiireiselle Ahdille tulee muistutus tapahtumasta. Hän kirjoittaa Helsingistä mökille:

   "Kyllä mielelläni olisin siellä, täällä on yksin aika kolkkoa. Tapasin eilen eräässä yhteydessä tri Koulumiehen (herran), joka kysyi Kukka-Maarian vointia ja samalla sanoi minulle, että 'kyllä teidän täytyy ehdottomasti pitää lomaa kuukausi, vaikka olisi kuinka kiire'. Niin ne lääkärit. Terveiset häneltä ja rouvalta myös."

   Vanhempani ovat ehtineet jonkin aikaa valmistautua nopeaan lähtööni, mutta lopullisen eron aiheuttama sureminen ei käynnisty. Menetyksen uhka peittyy nopeasti menestyksen humuun. Dramatisoimatta voi sanoa, että kuolemani olisi ehkä ollut isäni elämän arvojärjestystä ratkaisevasti ohjaava vastoinkäyminen. Tukistusta hän saa elämässään enemmän kuin tarpeeksi, mutta henkisen ravistelun kannalta auttamattoman myöhään, voimien jo huvettua isänmaan palveluun.

    Rohkeasti lausuu Ahdin vaikeisiin vuosiin uupunut Martta- anoppi suurta rakkautta sisältävän totuuden:

   - Ahti olisi aikanaan tarvinnut kunnon selkäsaunan.

    Isän loppuaikojen kärsimykset tuntien on näitten aikanaan oikeaan osuneitten sanojen toistaminen lähes ylivoimaista.

"Tässä rupeaa jo hiukan huolettamaan, miten sen väitöskirja-asian kanssa käy, kun tämä venyy täällä"

Heti perhettä kohdanneen väärän hälytyksen jälkeen elokuussa 1958 Ahti on taas väitöskirjansa kimpussa. Työssä on yhä vastoinkäymisiä. Ahti purkaa murheitaan Päiville Kotirantaan.

   "Hyvin menee muuten, mutta kirja askarruttaa. Myös prof. Leo Törnqvist kuulemma kriitillinen sen suhteen. Kai se Leppo vähitellen agiteeraa ne kaikki minua vastaan. Pitäisiköhän vetää pois koko roska?

   Ulkopoliittisesti hankala yöpakkashallitus eroaa marraskuussa 1958 osittain Ahdin kirjoittaman artikkelin 'sapienti sat', viisaalle kylliksi, seurauksena. Tammikuussa 1959 Ahti nimitetään Sukselaisen II hallituksen kauppa- ja teollisuusministeriksi. Yhtäjaksoinen ministeriys tulee tällä kertaa kestämään useita vuosia. Uuvuttava EFTA-neuvotteluprosessi on alkamassa ja Ahti ryhtyy työhön. Lehdissä kerrataan Karjalaisen vaiheita

   "Hallituksen nuorin, 35-vuotias ministeri on Suomen Pankin johtokunnan, postisäästöpankin hallituksen, talousneuvoston ja mm. Kasviöljy Oy:n johtokunnan jäsen. Häntä voisi pitää tähdenlentona, elleivät hänen jalkansa olisi ilmeisen tanakasti maassa. Nopea eteneminen johtuu ennen muuta järkähtämättömästä ja määrätietoisesta uskollisuudesta."

   Maaliskuussa 1959, väitöskirjan ollessa viimein painatusvaiheessa, Ahti kirjoittaa kotiin Moskovasta. Hän aloittelee kauppaneuvotteluja ja turhautuu venäläisiä odotellessaan.

   "Aika tulee pitkäksi. Aina ei jaksa lukea, joka ilta ei jaksa istua baletissa tai teatterissa eikä aina jaksa seurustella suurlähettiläs Vuorenkaan [p.o. Wuori] kanssa. Oli virhe, että lähdin niin pian tänne takaisin. Olisin hyvin voinut olla ainakin toisen viikon Helsingissä. Mutta eihän sitä ennalta voinut tietää, että tämä kaikesta huolimatta kestää näin kauan. Ikävä kyllä herra Patolitshev palaa juuri perjantaina Leipzigista ja minun pitänee olla täällä siltä varalta että keskustellaan. Tässä rupeaa jo hiukan huolettamaan, miten sen väitöskirja-asian kanssa käy, kun tämä venyy täällä. Tosin se on siellä työn alla, mutta minuakin siinä tarvittaisiin. Vaan ei tässä murhe auta. Kun olin tänään neuvottelemassa, sanoin, että kevät ja kauppasopimus tulevat kilpaa, mutta kevät on voitolla. Nauroi. Lasken päiviä kuin ennen sotaväessä."

"Pysähtymättä kulkekoon polvi polvelta / suonissa polte hän / joka valitsi tiedon tien"

Toukokuussa 1995 seison Helsingin yliopiston täpötäyden juhlasalin korokkeella muitten promovoitavien kanssa odottamassa hetkeä, jolloin saan tohtorin arvon ja merkit. Kuuntelen puheita ja kaunista musiikkia, selailen katseellani juhlapukuista yleisöä, koetan tallentaa mieleeni hartaasti odottamani monituntisen seremonian jokaisen hetken. Ajatukseni harhailevat kuitenkin kaukana, koska tiedän isäni tohtorinhatun odottavan päähäni painamista.

   Omassa elämässäni henkilökohtaisen kriisin keskellä tehty väitöskirja on tarjonnut keitaan ja lepohetken arjen ongelmista. Häpeämättä olen paennut tunne-elämäni sietämätöntä ahdistusta järjellä hallittavaan tutkimushaasteeseen. Minulla on melkein ikävä kolmea järjestäytyneen aherruksen vuottani, kun hyvästelen ne ottamalla vastaan isältä perimäni tohtorinarvon symbolin.

   Väitöskaronkassani ennen joulua 1994 vastaväittäjäni Osmo A. Wiio on kertonut, että olen Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan ensimmäinen toisen polven tohtori. Omalla juhlahetkelläni promootioaktissa eläydyn isäni tilanteeseen hänen taistellessaan korkeimmasta akateemisesta oppiarvosta.

   Ahdin tehdessä seitsemän vuotta väitöskirjaa hänen elämässään on kiivas tahti. Elämä vetää korkealle, haasteet kasvavat koti ja perhe kukoistavat kuin itsestään vaimon hoivissa. Ura etenee tarpeettomankin nopeasti ja samaa tahtia vaikeutuu keskittyminen tieteeseen. Ahdin luonteeseen kuuluu kuitenkin saattaa aloitettu urakka päätökseen.

   Hän ryhtyy väitöstutkimukseen saadessaan rohkaisua verrattomalta akateemiselta kasvattajalta, kansantaloustieteen opettajaltaan Hugo E. Pippingiltä sekä lämminsydämiseltä valtio-opin professorilta K. R. Brotherukselta. Ahti työskentelee vapaa-ajat kotona Päivin pitäessä lapsia hiljaa; vaimo osallistuu eri vaiheissa myös kirjan puhtaaksikirjoitukseen. Välillä Ahti pakenee lasten meteliä ja kirjoittaa Lepolammella Espoossa. Suomen Pankissa hän tekee tutkimustaan hiljaisina kirkkopyhinä. Vain lyhyitä aikoja Kekkosen oikea käsi on varsinaisella kirjoitusvapaalla työstään. Ahdin äiti ja sisar saavat hyväntuulisen kirjeen helluntaina 1955.

   "Tiistaina on vielä yksi työpäivä valtioneuvostossa. Sen jälkeen olen saanut 3 kk:n virkaloman ollakseni kesän Suomen Pankissa tutkimassa. Vanha hyppely sinne tänne siis jatkuu... Hyvinhän me nyt kaikki voimme, ja terveyshän se kulkee edellä kaikkia muita arkipäivän asioita. Ottakaa elämä löysin rantein vain niin kuin taivaan linnut ja kedon kukkaset. Loppu meneekin sitten itsestään. Ahti ym."

   Väitöksen käsikirjoitus valmistuu nopeasti, mutta painatusluvan sijaan Ahdin työ saa osakseen kuuden vuoden epämääräisen pompottelun. Kansantaloustieteen uusi professori Leppo rakentelee toisarvoisia mutkia nuoren tutkijan tielle tietämättä itsekään tarkemmin, mitä vaatia. Ahti on varma oikutteluun sisältyvästä poliittisesta ajojahdista, joka kohdistuu K-linjaan.

   Tutkimuksen näkökulmaa ei hyväksytä ja koko teos kehotetaan kirjoittamaan uudelleen. Ahti päättää lopettaa turhan vääntämisen, koska kauppaneuvotteluja käyvälle ministerille on tulossa järkevämpää tekemistä. Mies on lopen väsynyt ja kokee jo henkilökohtaistakin vainoa. Päivi näkee Ahdin tuskan, mutta voi auttaa vain uskoa luomalla.

   Onneksi ystävä tunnetaan hädässä. Hugo Pipping tukee Ahtia uupumatta ratkaisevalla hetkellä. Kustaa Vilkuna ja Heikki Waris puuttuvat tiedekunnassa työn jumiuttamiseen. Asiat selviävät. Keväällä 1959 saa vihdoin painatusluvan Ahti Karjalaisen väitöskirja "Suomen Pankin rahapolitiikan ja valtion talouden väliset suhteet vuosina 1811-1953 lähinnä likviditeettianalyysin valossa".

   Aihe on vaatelias ja suuri. Teos on ensimmäinen Suomen Pankin rahapolitiikkaa käsittelevä tutkimus pankin koko toimikaudelta. Siinä valaistaan myös yleisesti keskuspankin asemaa talouspolitiikassa ja sen vallanjaossa, johon liittyy runsaasti valtio-opillisia ja -oikeudellisia ongelmia.

    Väitöstilaisuudessa 28.5.1959 vastaväittäjä, dosentti Veikko Halme huomauttaa, että aiheeseen ryhtyminen on edellyttänyt tutkijalta erityistä rohkeutta, jopa suoranaista uhkarohkeutta. Huomautuksia on runsaasti, mutta "tekijä omaa kykyä talouspoliittiseen puntarointiin, vaikka koko probleemi on osoittautunut liian suureksi palaksi purtavaksi".

   Matti Leppo ei onnistu tuhoamaan Ahdin unelmaa, mutta saa tiedekunnassa työlle läpi heikon arvosanan. Kansakoulussa hänen koululääkärivaimonsa tönii minua kovakouraisesti vastaanotollaan. Syy naisen epäoikeutettuun tylyyteen nousee etsimättä mieleeni, mutta vastoin tapojani en tyrki typerää tätiä takaisin.

    Myöhemmin Ahti toteaa opinnäytteestään: "Ei väitöskirjani huippuluokkaa ole, mutta voin sanoa, että olen nähnyt huonompiakin."

Akateemisen Ahti Karjalaisen mielestä pääpaino yhteisten asioiden ja tavoitteiden tuloksellisessa toteuttamisessa on käytännön politiikalla ja sitä hoitavien johtajien persoonallisuudella, ei taloustieteilijäin teoreettisilla mietiskelyillä. Lectio precursoriansa lopussa Ahti toteaa:

   "Hallituksen ja Suomen Pankin yhteistyön tuloksellisuus ei tietystikään riipu vain niistä muodoista, joissa se tapahtuu, vaan pikemminkin siitä 'hengestä', minkä vallitessa se tapahtuu, sekä niiden henkilöiden asiantuntemuksesta ja persoonallisuudesta, jotka tähän yhteistyöhön puolelta ja toiselta osallistuvat. Tämän yhteistyön tuloksellisuuden turvaamisessa taloustiede tuskin kuitenkaan voi kovin pitkälle auttaa. Tällaisen ongelman ratkaiseminen kuuluu näet ilmeisestikin enemmän käytännöllisen talouspoliittisen taidon kuin taloustieteellisen tutkimuksen piiriin."

   Helsingin Sanomat kirjoittaa 29. 5. valtiotieteen lisensiaatti, kauppa- ja teollisuusministeri Ahti Karjalaisen väitöksestä:

   "Vaitöstilaisuutta oli saapunut seuraamaan arvovaltainen ja lukuisa kuulijajoukko. Tasavallan presidentti kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan, ja hallitus oli miltei kokonaisuudessaan saapuvilla pääministeri Sukselaisen johdolla. Vastaväittäjän painavimmat huomautukset koskivat metodikysymyksiä."

   Maakansa toteaa:

   "Huomattavien julkisen elämän ja yliopiston edustajien lisäksi oli yliopiston pieni juhlasali miltei täynnä asianharrastajia."

Lydia-äiti ei jaksa osallistua poikansa väitöstilaisuuteen. Tekla-sisar onnittelee veljeä, jolla ei riitä enää paljon aikaa lapsuuskodille.

   "Ahti hyvä! Sydämellinen onnittelumme Sinulle saavuttamasi Valt.tohtorin tittelin johdosta. Kyllä me äidin kanssa taas kerran ollaan hengessä mukana, vaikka ei osatakaan toivotuksia ja tunteita pukea sanoiksi. Voisitpa taas piipahtaa tänne rakkaaseen Lepolaan rentoutumaan kaiken uurastuksen jälkeen. Äiti tuossa nukkuu päiväunia, kun aamupäivän taas touhusi ahkerana. Saa nyt sitten nähdä perunanteollako me Sinun merkkipäivääsi juhlitaan! Sellaista on elämä. Juhlahetket ovat lyhyitä. Äiti ja Tekla."

   En ole mukana isäni väitöstilaisuudessa yliopistolla. Väitöksen jälkeiseen karonkkaankin on kutsuttu Kekkosesta alkaen vain miehiä, joten sinne ei pääse edes Päivi, joka on tehnyt kaikkensa miehensä kirjan eteen. Ahti ei perustele vaimonsa pois jättämistä elämänsä suuresta juhlasta, vaikka hän tekee räikeän poikkeuksen yleisestä tavasta. Hän tulee loukanneeksi Päiviä syvästi.

   Ahti palaa karonkasta huonossa kunnossa seuraavana aamupäivänä. Juhlissa ollut Yrjö-appi kotiutuu puolen yön aikaan, mutta lojaalina Ahdille ei kerro illan tapahtumista. Ahdin juhlayön kulku rakentuu meille pikkuhiljaa ihmisten kertomista palasista. Vuosien jännityksen laukeaminen ja elimistöön pesiytynyt väsymys tekevät tehtävänsä. Karonkkapaikalta poistuttuaan Ahti saunoo Tamminiemessä, mutta lähtee sieltä nopeasti ja harhailee kaupungilla koko yön. Hän käy joittenkin tuttaviensa luona ja todennäköisesti uuvahtaa välillä paikkaan, joka ei meille ole selvinnyt.

   Väitöksen jälkeen tutkija Ahti Karjalaisesta tulee ympärivuorokautinen poliitikko.

"Ei minusta matkustajaa koskaan tule ja kiittäisin korkeita voimia, kun pääsisin pois tästä painosta, joka minulle on sälytetty"

Tohtoriksi väitellyttä kauppa- ja teollisuusministeriä vaivaa ponnistuksen jälkeen tyypillinen henkinen tyhjiö ja masennus. Vaikea EFTA-prosessi on vasta alussa, mutta Ahti on väsynyt ja kyllästynyt. Syyskuussa 1959 hän kirjoittaa Päiville Wienistä.

   "Olen jo kurkkua myöten täynnä ja odotan hartaasti kotiinpaluupäivää - ja koko homman päättymistä. Ei ole parempaa paikkaa maailmassa kuin Kotirannan mökki - sen huomaa tässä menossa."

   Samalta matkalta tulee kirje Genevestä.

   "Eilen illalla tulin lentäen Munkin kanssa Wienistä tänne. Tänään tapaan Gatt-järjestön (kansainvälinen tullijärjestö) pääsihteerin sekä tod.näk. Sakari Tuomiojan. Huomenna aamuvarhaisella lähdetään Länsi-Saksaan teollisuutta katsomaan. Tuntuu toisinaan kuin suorittaisi omalle maalleen uudelleen asevelvollisuutta. Täytyy kumminkin yrittää ja luulen yhtä ja toista positiivista koituvan tästä matkasta. Mutta kotiin on tavaton ikävä - Sinua ja lapsia. Ei minusta matkustajaa koskaan tule ja kiittäisin korkeita voimia, kun pääsisin pois tästä painosta, joka minulle on sälytetty. Olen täällä auto- ym. matkojen aikana ennättänyt paljon miettiä elämäämme. Kunpa voisimme päästä jonnekin kahden pariksi päiväksi juttelemaanja sitten puhuisin myös UK:lle suoraan, että en jaksa tätä kauan aikaa. Toisaalta olen tähän takertunut kuin täi tervaan niin, että saan varmaan panna kovan kovaa vastaan."

   Kesäkuussa 1960 Ahti kirjoittaa Sukselaiselle.

   "Olen mielestäni nyt niin monta vuotta jokseenkin yhtämittaisesti käyttänyt näihin poliittisiin tehtäviin, että uskoisin olevani oikeutettu saamaan niistä lomaa. En voi jatkaa entisellä enkä ulkoministerinkään paikalla. Tarkoitan todella, mitä sanon. Eikä tämä ole hetken mielijohde, vaan olen jo pitemmän aikaa odottanut sopivaa tilaisuutta, jossa ilman turhaa hälyä voisin toteuttaa tämän aikomukseni."

   Kirjeestä ei seuraa mitään välitöntä. Kesäkuussa 1960 myös Ahdin äiti ja sisaret saavat kirjeen:

   "Minun elämäni on tässä jäniksen selässä olemista kuten jo monta vuotta. Uutta hallitusta ovat kaavailleet, mutta eivät tahtoisi päästää minua omaan, helpompaan virkaani, vaan päinvastoin sysivät yhä vastuullisemmille paikoille. Eniten kaipaisin nyt vähäksi aikaa lomaa. Mutta niin kai aina käy kuin sallittu on. Ohessa Äidille tavanomainen kuukausitervehdys. Kuulemiin, näkemiin. Ahti joukkoineen."

    Pari viikkoa myöhemmin Ahti toivoo kirjeessä Teklalle: "Yritän täällä lomailla tuonne heinäkuun 10. päivän tienoville, ellei sika syö suunnitelmia."

   Luopumistunnelmistaan huolimatta Ahti jatkaa vaikeita EFTA-neuvotteluja menestyksellisesti.

[Alkuluku][*Tietokirjat*][Esikoiset][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]