ISBN: 951-0-22433-2, WSOY 1998. Sivut 9-14.

1

Kevät tuli sinä vuonna kohisten. Seisoin rantakalliollamme katselemassa, miten Kallaveden ulappaa peittävä jää mustui silmissä. Jää murtui auringon alla tikuiksi ja tikut nousivat navakan etelätuulen kourissa vesirajasta kalliolle. Jäät helisivät osuessaan kallioon ja kuulin taas "kevään sinfonian", jota olin kuunnellut joka kevät kolmen vuosikymmenen ajan.

   Muistan olleeni sanomattoman onnellinen tuona aurinkoisena kevätpäivänä. Tässä on minun elämäni, tässä se on ja tulee aina olemaan. Mikä tämän minun yksityisen pikku onneni murentaisi? Pidän sen salassa, en näytä muille, en kerskaa enkä sillä isottele, niin se säilyy...

    Alan siinä kalliolla seistessä luetella onneni aiheita.

   Olemme eläneet Pentin kanssa yhdessä neljäkymmentäkuusi vuotta. En huomaa aikaa kuluneen niin paljon enkä liioin näe Pentin vanhenneen näiden vuosien myötä. Arvelen rakastavani häntä edelleen. Äskettäin kirjoitin "Tänään iloitsen siitä, että minulla on edelleen rakkaani. Minä tiedän, että me näytämme ulkopuolisten silmissä erilaisilta kuin omissa, toinen toistamme armeliaammin katselevissa silmissämme: vatsamme pyöreät, ihomme veltot, ja rypyt ovat repineet kasvomme hajalle niinä vuosina, joina olemme toisiamme rakastaneet. Olemme oppineet hyväksymään toisemme sellaisina kuin olemme. Tämä on mielestäni paljon. Jos kohtaan rakkaani yllättäen kadulla, alkavat satakielet laulaa, vaikka niitä ei ole; alkaa aurinko paistaa, vaikka taivas on pilvessä. Kukat alkavat kukkia, vaikka kaamos on kamalimmillaan. En lakkaa ihmettelemästä sitä, että rakkaus saattaa yhä yllättää minut keskellä ankeinta arkea. Sellainen on minun rakastettuni. Jokaisen päivän hän tekee elämisen arvoiseksi."

Seistessäni kalliolla kuulen Pentin pianon äänen punaisen talomme yläkerrasta. Hän soittaa Leos Janacekin teosta Umpeen kasvaneilta poluilta. Teos päättyy osaan Pieni pöllö huutaa yhä.

   Teoksen päätösosan sävelissä kuuluu kuoleman ääni. Kuvittelenko vain? Tottahan tiedän, että meille saattaa tapahtua mitä tahansa, samoja rikkovia ja hajoittavia asioita, kuin ihmisille yleensä tapahtuu, mutta en ole vielä valmis ajattelemaan tulevia mahdollisia ikävyyksiä, vaan haluan tarttua tähän hetkeen ja iloita siitä. Niin olen aina tehnyt, iloinnut hetkistäni.

Koti

Löysimme punaisen talon järven rannalta 1960-luvun alussa. Pentti kuvaili mielellään hetkeä, jolloin olimme aivan sattumalta osuneet tälle paikalle, joka oli vielä vieraiden hallussa:

   - Aloit polkea tätä pihaa kuin pyhää maata, Pentti sanoi. - Tiesin heti, ettet hellittäisi ennen kuin asuisimme täällä. Etkä hellittänytkään. Tehtiin kaupat ja meillä oli kaksi taloa, toinen kaupungissa ja toinen maalla. Molemmat velkaisia katon harjalta kivijalkaan.

   Minä muistan. Muutimme tänne syksyllä. Ihmiset palasivat muuttokuormineen kesämökeiltä kaupunkiin, me taas kaupungista maalle. Joku osti ennen lumia kaupungissa olevan talomme paljon pienemmällä rahasummalla kuin me olimme sen ostaneet. Olimme siis maalaisia.

   Ensimmäisenä iltana menin punaisen talomme lasiverannalle saatuani lapset vuoteeseen. Tuskin olin istuutunut, kun kuulin ikkunan ulkopuolelta selkäpiitä karmivan kiljaisun, joka kuulosti siltä kuin pieni lapsi olisi ollut hengen hädässä. Luiskahdin paikaltani pöydän alle ja kesti kauan ennen kuin tohdin katsoa ikkunasta ulos. Ikkunan takana kasvavan männyn oksalla istui suuri huuhkaja. Tästä kokemuksesta alkoi elämämme punaisessa talossa.

    Kotiutuminen uuteen asuinsijaan vei aikansa, mutta kun maaliskuu koitti, tunsimme olevamme jo pioneerien sijasta maalla asumisen veteraaneja. Maaliskuiset kuutamoyöt olivat täynnä elämää: helmipöllöt pulputtivat kotimetsässä ja mielikuvitusta käyttäen saattoi kuulla kuunsäteiden helähdyksen, kun ne osuivat koivujen valkoisiin runkoihin.

Lapset, joita meillä on kolme, muuttivat maalle hiukan vastentahtoisesti, koska pelkäsivät jäävänsä kavereita paitsi, mutta kun naapurissa asui seitsenlapsinen perhe, olivat sosiaaliset suhteet pian kunnossa ja lapset kotiutuneet meitä aikuisia nopeammin. Pian huomasimme olevamme majoituskohde, sillä lasten ystävät tulivat viikonlopuiksi kotiimme. Pidin asiaa hyvänä, sillä tiesin, missä lapseni olivat ja kenen seurassa. Tietysti ristiriitojakin esiintyi poikien ehtiessä murrosikäisiksi. Toinen heistä oli poliittisesti hyvin valveutunut. Oli pakko julistaa punaiseen taloon poliittinen rauha kello 00:n ja 06:n välille.

   Sekin aika meni ohi ja nyt talossamme vieraili radikaalien sijasta maistereita ja tohtoreita, jotka puhuivat lasten päivähoidosta, apurahoista ja autoista.

   - Pojat, mikä on tehnyt teistä noin ikäviä, kysyin ja he vastasivat: - Meistäkö ikäviä, miten niin?

   Tytär oli pienestä pitäen eri maata kuin veljensä. Sanoimme hänen elävän keijukaiselämää metsän lumoissa omien ajatustensa parissa.

Kirkko

Kotimetsäämme rakensimme pienen tsasounan. Vanhin poikamme Juhani kaatoi rakennuspuut omasta metsästä, kuori hirret ja rakensi kirkon kuusamolaisen kirvesmiehen Nikke Kurtin kanssa. Sipulin ja koristelaudat veisti salmilainen koristepuuseppä Niilo Jokiniemi.

   Tsasouna oli nimetty pyhittäjä Herman Alaskalaiselle ja tsasounan vihkimisessä 9. 8. 1988 oli läsnä myös arkkipiispa Paavali, joka toi lahjaksi Jumalanäidin Valamolaisen ikonin.

    Mitä tuo "omin käsin" rakennettu kirkko perheellemme merkitsi? Perheemme on ekumeeninen: kuusi roomalaiskatolista, neljä luterilaista, kaksi vapaa-ajattelijaa ja yksi ortodoksi. Kiistaa ei uskonasioista ole ollut eikä siihen olisi toki varaakaan. Kaikkien yhteiseksi "anelupaikaksi" tsasouna tuli. Jokainen vuorollaan pujahti matalasta oviaukosta huoneen hämärään, sytytti tuohuksen ikonin eteen ja anoi siunausta elämälleen. Tsasounan praasniekkaa, temppelin juhlaa, juhlimme joka vuosi elokuun yhdeksäntenä eli pyhittäjä Herman Alaskalaisen päivänä. Silloin saapui isä Efraim Uudesta Valamosta laulajat mukanaan. Unohtumattomia juhlia!

   Kävin kirkossamme joka päivä. Ahdistus helpotti, kyyneleet huuhtoivat murheet pois ja lähtiessäni pois lauloi sydämeni: "Kiitä, sieluni, Herraa!"

[Alkuluku][*Tietokirjat*][Esikoiset][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]