ISBN: 951-50-0874-3, Schildts 1997. Sivut 144-152. Suomennos Marketta Klinge.

Muualla Verkkoliitteessä:
Kaukana ja kotona -kirjan arvio (6.12.1997)

Porvarillinen elämäntapa ja sen kritiikki

Porvarillista elämäntapaa levittivät sen piirissä pitemmälle ehtineiden perheiden esimerkki mutta paljolti myös tietyt opettajat, etenkin musiikin- ja tanssinopettajat, jotka usein olivat naisia. S. Hirn on voinut osoittaa, että Suomessa toimi vuoteen 1914 mennessä 118 ammattimaista tanssinopettajaa, jotka pitivät tanssikursseja, useat monta vuotta. Niinpä Kemiössä syntynyt, Tukholmassa opiskellut balettimestari H. Carlsson järjesti tanssi- kursseja 1885-1942, ensin eri puolilla maata, sitten lähinnä Turussa. Eveline Avander, joka yhdessä Alina Frasan kanssa luetaan kaikkein aktiivisimpiin, toimi Pietarista hankkimansa koulutuksen jälkeen Helsingissä 1856-1896 ja järjesti usein tanssiaisia varakkaammissa yksityiskodeissa kurssiensa ohella. Yliopistossakin oli tanssinopettajan virka; ruotsalaisesta Cederwallerista, joka hoiti sitä Keisarillisessa Yliopistossa Turussa 1810-luvulla, tuli sittemmin lehdenjulkaisija ja kirjapainonomistaja Viipuriin. Hänen seuraajastaan Stålhanesta tuli ravintoloitsija Helsinkiin ja Töölön majatalon isäntä - Alina Frasan suomalainen ura alkoi sieltä. Jotkut tanssinopettajat esiintyivät teatterilavalla, toiset vaikuttivat pikkukaupungeissa tai viettivät kiertelevää elämää. Pianon- soitonopettajattaret olivat sitä vastoin yleensä puoliammattilaisia, mutta heidän toiminnas-taan ei toistaiseksi ole tarkempia tietoja.

   Porvarillista elämäntapaa levitti ulkomailta tuotujen esineiden kaupallinen markkinointi huonekalujen, pianojen, kankaiden, leikkikalujen, nuottien, kirjojen, talouskoneiden ja monien erilaisten pikkuesineiden, samoin kuin myös viinien ja herkkujen. Mutta uutta elämäntapaa levittivät paljolti myös erilaiset kirjat sekä teatteri.

   Ajanvieteromaanit vaikuttivat ilmeisesti paljon nuorison, etenkin tyttöjen maailmankuvaan. Sekä taide- että ajanvieteromaanit olivat pitkään ruotsinkielisiä varhemmin 1800-luvulla usein myös ranskankielisiäja ajanvieteromaaneja lienee luettu ruotsiksi myös kaksikielisissä piireissä. Suomeksi romaaneja käännettiin enemmänkin vasta 1870-luvulla, klassikoista W. Scottia ja Dickensiä, aikalaisista Turgenjevia, Topeliusta ja paljon Jules Verneä, jonka Maailman ympäri 80 päivässä ilmestyi suomeksi 1874, vuoden kuluttua alkuteoksen ilmestymisestä. 1890-luvulla suomenkielinen kirjankustannustoiminta sai vauhtia, ja vuoden 1910 paikkeilla oli jo monta melko suurta kustantajaa, jotka tuottivat molemmilla kielillä kaikenlaista ajanviete- ja tietokirjallisuutta. Myös tietokirjallisuus, varsinkin suuret tietosanakirjat, alkoi saksalaiseen tapaan saada tärkeän aseman porvariskodeissa.

   Lastenkirjojen ja lastenlehtien tehtävänä oli yhdistää kasvatus ja ajanviete. Aluksi kirjoja tuotiin lähinnä Ruotsista. Kyseessä olivat paitsi ruotsalaiset alkuteokset myös suuressa määrin käännökset. Sellainen oli tri H. Hoffmanin äärimmäisen suosittu Drummel-Petter (Jörö-Jukka, 1845), jonka suosio osoittaa, miten keskeisiä sen osittain groteskissa muodossa esiintuodut käyttäytymissäännöt olivat kasvavalle porvarillisuudelle suurin piirtein koko Euroopassa, ja etenkin maanosan saksalaisittain orientoutuneessa pohjoisosassa. Vuodesta 1854 kauppa kävi osittain vastakkaiseen suuntaan, kun lastenlehti Eos sai levikkiä ja seuraajia Ruotsissa. Topelius kirjoitti paljon Eokseen, ja hänen kirjoituksissaan oli useinkin poliittis-monarkistinen sävy. Eos siis levisi Ruotsiin, mutta antoi siellä virikkeen Linnean perustamiselle, joka sittemmin kilpaili Eoksen ulos markkinoilta, ja se lopetettiin 1862. Sittemmin ilmestyi Trollsländan (Sudenkorento), jota sitäkin Topelius avusti ahkerasti, mutta sekään lehti ei elänyt kauan. Pian ilmaantui kuitenkin uusia yrittäjiä, jotka kään- tyivät osittain enemmän yhteisen kansan puoleen, kuten Barnvännen Vaasassa.

   Suometar alkoi vuoden kuluttua Eoksen perustamisesta julkaista lapsille liitettä, joka ilmestyi vuodesta 1856 nimellä Lasten Suometar, mutta se, samoin kuin muut varhaiset suomenkieliset yritykset, jäi lyhytikäiseksi.

   Suomenkielisellä taholla voitiin 1871 todeta, että suomalaisten sanomalehtien ja Kirjallisen Kuukauslehden ohella oli alkanut ilmestyä myös lastenlehti, pilalehti ja kansanlehti. Lastenlehti Pääskynen perustettiin yllä mainitun Emilie Bergbomin ehdotuksesta, ja se eli vuoteen 1880. 80-luvulta lähtien ilmestyi useita lastenlehtiä, m.m. Topeliaksen tukemat Nya Trollsländan ja Sländan, sekä Lasten Kuvalehti. Vuosisadanvaihteen ja siis Topeliuksen ajan jälkeen ei Suomessa ilmestynyt juuri lainkaan lastenlehtiä ruotsiksi, vaan tar- peen täyttivät Ruotsista tuotetut lehdet. Sitä vastoin uudesta, vuonna 1906 aloitetusta Pääskysestä tuli pitkäikäinen ja tärkeä; keisariajan lopussa sen painos oli 6 000. Samalla tavoin kuin Topelius oli ollut tärkeimpien ruotsinkielisten lastenlehtien takana (ja tukenut myös suomenkielisiä), lähinnä Krohnin perhe, ennen kaikkea Helmi Krohn (Setälä) vastasi suomenkielisellä puolella jatkuvuudesta vanhasta uuteen Pääskyseen.

   Topeliuksen kiinnostus lastenlehtiin ja halu kirjoittaa lapsille johtui hänen yleisestä kansallisesta ja yleisinhimillisestä idealismistaan, jossa oli suuri annos hegeliaanista perheaatetta. Sen vuoksi oli hyvin luonnollista, että hän vaikutti samaan aikaan opetuksen eri tasoilla, m.m. Yliopiston rehtorina, kasvatustiedettä teoreettisesti pohtivana kirjailijana, romaani-, näytelmä- ja satukirjailijana, taidemaailman avainhenkilönä, julkisten patsaiden ajajana sekä sanomalehtimiehenä lähinnä monarkis- tis-fennomaanisessa ja aatteellis-filantrooppisessa hengessä, porvarillisuuden tuhlaavaista ja huvittelunhaluista puolta kritisoiden. Nais- ja lapsiasioissa Topeliusta auttoivat hänen tyttärensä, etenkin Toini.

   Perhe Krohnin asennoituminen oli suurin piirtein samanlainen, joskin sukupolvelleen tyypillisellä tavalla. Julius Krohn oli 1860- ja 1870-luvulla "suomenkielinen Topelius", tiedemies, ylioppilasjohtaja, runoilija, kääntäjä ja journalisti, m.m. aikakauslehdessä, jolla oli tyypillinen nimi Maiden ja merien takaa. Hänen tyttärensä Helmi oli monella tapaa kulttuurielämässä mukana, m.m. ensimmäisenä ja lähes ainoana naisena johtavan suomalaisen kulttuuriaikakauslehden, liberaalisen Valvojan toimituksessa; lehti alkoi ilmestyä 1881 (jolloin Kirjallinen Kuukauslehti lakkasi). Valvoja ilmensi 80-luvulle tunnusomaisia aatteita, joista keskeisimpiä oli naisemansipaatio. Uran aukaisijaksi Pohjois- maissa moodostui Ibsenin Nukkekodin (1879) naisnäkemyksestä syntynyt debatti. Nuori kirjallisuudentutkija, valvojalainen V. Vasenius, julkaisi jo 1880 Ibsenin näytelmästä kirjan (dosentinväitöskirjan) ja Juhani Aho kirjoitti romaaninsa Papin tytär - Papin rouva.

   Topelius ei vastustanut ainoastaan Ibseniä ja tämän näkemystä, että nainen saattoi jättää perheensä, vaan hänellä oli antagonisteja lähempänäkin. Varsinkin Minna Canth, joka oli naisista varhaisin tärkeä näytelmäkirjailija ainakin Pohjoismaissa, keskitti mitä suurimmassa määrin sanomansa naisen ja perheen asemaa koskeviin kysymyksiin.

   Minna Canth oli kuopiolaisen kauppias Johnssonin tytär, joka tuli Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaariin ensimmäisten op- pilaiden joukossa 1863. Syksyllä 1865 hän solmi avioliiton opettajansa lehtori J. F. Canthin kanssa. Seminaarinjohtaja U. Cygnaeuksen pietarilais-protestanttisen maailmankuvan antamat herätteet olivat hänelle ratkaisevia myös ensimmäisten ammattiuralle valmistautuvien tyttöjenpioneeriasemaa ajatellen. Vuonna 1869 ilmestyi kuuluisa kirja, J. Stuart Millin The Subjection of Women, jonka Adelaide Ehrnrooth pian esitteli Helsingfors Dagbladissa referaattina ja sarjana sovellettuja paki- noita. Minna Canth luki näitä pakinoita; kirjailijanuransa hän aloitti aatteellisissa merkeissä. 1870-lovun lopulla hän sai K. Bergbomin Suomalaisen Teatterin inspiroimana valmiiksi ensimmäisen näytelmänsä Murto- varkaus.

   Aviomies kuoli yllättäen 1879, jolloin Minna Canth odotti seitsemättä lastaan. Hän muutti nyt Kuopioon ja otti haltuunsa isänsä liikkeen. Leskenä ja piankin menestyvänä kauppiaana hän oli riippumaton ja yhteiskunnan täysiarvoinen jäsen. Kuopion vuosina käytiin aatteellisia keskusteluja, joissa nuoret ylioppilaat ja seminaarilaiset välittivät radikaalisiakin näkemyksiä. Tämä koski erityisesti radikaalifennomaanisia ylioppilaita Juhani Ahoa ja Arvid Järnefeltiä sekä viimeksi mainitun perheen jäseniä. Näin Minna Canthin maailmaan tulivat venäläiset tolstoilaiset aatteet, ja Kuopiossa toimi myös silloisen Suomen keskeisimpiin naisvaikuttajiin kuulunut rouva Elisabeth Stenius. Näissä piireissä keskusteltiin innokkaasti naisen asemasta, avoliitosta, yhteiskunnasta, kysymyksistä, jotka Anna Karenina (1877) ja edellä mainittu Ett Dukkehjem (1879) olivat tuoneet puheeksi. Minna Canth luki kaiken, mitä naisasiasta kirjoitettiin, ja 1884 hän julkaisi yhteiskuntakriittisen näytelmän Työmiehen vaimo. Siinä hän osoitti, kuinka yhteiskunta vanhentuneine, virheellisine lakeineen tuki vastuutonta alkoholisoitunutta miestä, joka oli saattanut yhden naisen, vaimonsa, hautaan ja toisen, mustalaistytön, vankilaan.

   Työmiehen vaimosta tuli suuri tapaus; se osoitti että naisen asema oli yhtä ongelmallinen kaupunkilaistyöväestön kuin ylä- ja keskiluokankin piirissä. Näytelmän menestykseen vaikutti tärkeällä tavalla Ida Aalbergin tulkinta mustalaisesta, Homsantuusta, jonka tarantellasta tuli kuuluisa. Seuraavana vuonna Minna Canth kirjoitti pienoisromaanin Hanna, tavallaan kilpaa nuoremman kirjailijakollegansa Juhani Ahon kanssa, joka julkaisi romaanin Papin tytär. Vuosina 1886-1889 häneltä ilmestyi monta kirjaa, novelleja, romaaneja ja näytelmiä, useimmat naturalistiseen tyyliin, kuten Köyhää kansaa ja Lain mukaan. Kauppa-Lopo käsitteli Dostojevskin tapaan yhteiskunnan alinta kerrosta ja sen kurjuutta sekä yhteiskunnan suhtautumista siihen.

   Minna Canth yhdisti voimakkaalla tavalla innokkaasti ulkomailta omaksumiaan aatteita ja "-ismejä" - hän oli kirjeenvaihdossa ajan suuren "gurun", Georg Brandesin kanssa - omasta ympäristöstään tekemiinsä tarkkoihin havaintoihin ja antoi sanomalleen dramaattista jännitystä ja terävyyttä. Hän tunsi toimivansa tosiuskonnollisessa hengessä, oikeudenmukaisuuden puolesta vanhentunutta yhteiskuntarakennetta vastaan, joka suojeli egoisteja heikkojen, usein juuri naisten kustannuksella. Naisasialla oli tässä tärkeitä yhtymäkohtia ensinnäkin fennomaniaan, sitten raittiusliikkeeseen ja yleiseen yhteiskunnalliseen radikalismiin. Mutta yleisemmin Minna Canthin tuotannossa on 1890-luvulle tultaessa nähtävissä käänne. Novellin Agnes (1892) päähenkilö on jo ltsenäinen, voimakas nainen. Sylvi, joka esitettiin ensin Ruotsalaisessa Teatterissa 1893 (ja jonka Ida Aalberg näytteli sitten Pietarissa), käsittelee tuomitsevasti sukupuolisuuden huomattavaa asemaa. Lapsenmurhadraama Anna Liisa (1895) nostaa esiin päähenkilön, joka kieltäytyy itsemurhasta ja ympäristön ehdottamasta ratkaisusta ongelmaansa ja haluaa tehdä päätöksensä ja kantaa vastuunsa itse.

   1890-luvun artikkeleissaan Minna Canth käsitteli naisasiaa, spiritismiä ja kirjallisuutta: tuolloin alettiin kiinnostua ihmisen sisäisestä maailmasta ulkoisen maailman, yhteiskunnan, asemesta. A. Järnefeltin tolstoilainen Heräämiseni antoi uskoa tulevaisuuteen päinvastoin kuin se dekadenssikirjallisuus, jonka "ensimmäinen häpeäpilkku" oli A. Strindberg.

   "Dekandenssi-kirjallisuus oli henkisen elämän vaipumista synkkään yöhön. Se oli materialismin ja samalla naturalistisen suunnan loppuhenkäys, viimeinen kuolemanhuokaus. Uusi päivä valkenee, uusi kehitysjakso alkaa, uudet hengen tuotteet syntyvät. Airueena kulkee symbolismi kirjallisuudessa ja taiteessa, sitä kintereillä seuraa ilmi-totuus koko kirkkaudessaan. Tämän uuden ajan esikoisena meidän maassamme me tervehdimme Arvid Järnefeltin kirjaa 'Heräämiseni'. Ilosanomana otamme sen vastaan, iloisia toiveita se meissä herättää. Ohi on mennyt se kirjallisuuden aika, joka ruoski, haavoitti, repi alas. Sijaan tulee uusi, joka parantaa ja rakentaa jälleen." (1894)

   Vuonna 1893 Minna Canth kritisoi hyvin voimakkaasti ruotsalaista naisideologia, neiti Ellen Keytä, joka ei ymmärtänyt äitiyden ensi sijassa velvoittavaa merkitystä naiselle eikä myöskään erotiikan olemusta; esimerkkejä hän otti omista kokemuksistaan, Anna Kareninasta ja monilta aikalaisilta. Ennen kaikkea hän korosti suomalaisen naisasialiikkeen demokraattista ja käytännöllistä luonnetta, maaseutuosastot koostuivat kansannaisista. Naisasia ei ollut saavuttanut päämääriään vaan oli vasta alussa. Naisten täytyi saada osallistua julkiseen elämään lainsäätäjinä, erityisesti pa- sifismin merkeissä.

   Minna Canth kehittyi 1890-luvulla samaan suuntaan kuin Topelius vanhuudentuotannossaan, ja hänen tuotantonsa liittyi Suomen aatehistorian hegeliaanis-snellmanilaiseen perinteeseen. Siinä korostui naisen asema kodissa ja perheessä, mutta se lähti ajatuksesta, että koti oli yhteiskunnan perusosa; koti ja muu yhteiskunta eivät olleet toistensa vastakohtia vaan sisältyivät toisiinsa. Yksityinen ihminen ei voinut laiminlyödä velvollisuuksiaan kodin primääriyhteiskuntaa kohtaan, mutta hänen tuli kykyjensä mukaan vaikuttaa suuremmassa kodissa, koko yhteiskunnassa.

   Koska tämä ideologia pääosin hyväksyttiin Suomessa, ei naisasialiikettä täällä myöskään kehitetty suuremmassa määrin taistelemalla ja asettumalla vastustamaan. Sen pyrkimykset hyväksyttiin yleisesti ottaen verrattain nopeasti ja laajalti. Tärkeä osoitus tästä oli yleisen äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ulottaminen naisiin 1906 ja tämän päätöksen käytännön toteutus.

   Hegeliaanisesti suuntautuneella ja suuressa määrin pappiloiden ja maaseudun kannatta- malla rauhallisella perheen ihanteella, jota myös noudatettiin, oli kuitenkin pahennusta herättävä vastakohtansa suurporvariston elämässä; sitä saattoi seurata varsinkin Helsingissä. Varakkaampien perheiden pitämien lukuisien yksityisten juhlien ohella oli runsaasti julkisia juhlatilaisuuksia.

   Suuret hyväntekeväisyysillanvietot saivat varsinkin 1860-luvulta lähtien tärkeän aseman Helsingin elämässä ja maan muissakin kaupungeissa suhteessa näiden yleiseen merkitykseen. Rouvasväen yhdistyksen suuret arpajaistanssiaiset Seurahuoneella herättivät jo 1861 huomiota, niihin oli tulvinut lahjoituksia kaikilta tahoilta itse keisarinnaa myöten (häneltä oli kaksi pronssikiinnikkein varustettua 10 kynttilän posliinikandelaaberia ja kahviastiasto). Juhla tuotti 5900 ruplaa, joilla voitiin ylläpitää lastenkotia lähes viisi vuotta. Osanottajia oli paljon, 1 400, ja näin oli muodostunut uusi julkisuusperiaate, joka herätti keskustelua: pelihimo, arpajaisvoittojen kiihkeä tavoittelu ja tohlaileva juhliminen tuntui olevan ristiriidassa tavoitteen, köyhien lasten asian ajamisen, kanssa.

   R. Hertzberg kertoo juhlista perusteellisesti Helsinki-kirjassaan 1888. Ylioppilastalo herätti 1870- ja 1880-luvulla henkiin lähes unohtuneen huvittelumuodon, naamiaiset, "ja menestyksellä, joka pohjoisen luonteenlaadun rauhallisuuden huomioon ottaen vaikuttaa melkein selittämättömältä".

   "Helsingissä oli uutta, että käytettävissä oli suuri kaunis juhlahuoneisto, joka toisen kerroksen lehtereineen ja esiintymiskorokkeineen sekä lukuisine pienempine huoneineen tarjosi tilaa ja tilaisuuden saada mukavilta paikoilta yleisnäkemyksen kaikkeen. Ja todella kaunis näkymä olikin koristeltu sali täynnä tyylikkäitä naamioita, joiden joukosta erottui varsinkin naispuolinen nuoriso näyttävine aistikkaine pukuineen. Saattaakseen yleisön oikeaan tunnelmaan naamiaistoimikunta oli järjestänyt avajaiskulkueen, joka parodioi vallattomasti ajankohdan tapahtumia ja kysymyksiä, ja illan kuluessa jaettiin tilaisuutta varten painettuja pilalehtiä."

   Uudessa Teatterissa pidetyt oopperanaamiaiset tarjosivat enemmän ohjelmaa. Siellä oli m.m. "tummaihoinen mustalaisnainen, hurmaava meripoika, kukoistava kukkaistyttö ja kimaltelevin helminauhoin koristautunut kreikatar".

   "Kuten kaikkialla maailmassa, meilläkin valjastetaan huvi hyväntekeväisyyden palvelukseen", ja yleisöä riitti kaikkiin hyväntekeväisyysiltamiin ainakin 1880-lovulla. Rouvasväenyhdistyksen ja Taiteilijaseuran juhlat olivat suuria vuosittaisia tapauksia.

   "Ohjelmaa koskevat neuvottelut, kuvaelmien ja pukutanssien harjoitukset, arpajaisiin tulevien töiden valmistus ovat lähiviikkoina nuorison innokkaan kiinnostuksen kohteina, ja jo se, että useimmista perheistä, jotka lähinnä elävät loistavien huvitusten maailmassa, on jäseniä mukana näissä suorituksissa, antaa juhlatilaisuuksille aivan oman leimansa."

   Ohjelmana oli kuvaelmia, tableaux vivants, arpajaiset ja esimerkiksi fandango, esittäjinään kaksi nuorta daamia ja kavaljeeri, jotka tanssivat "keveissä puvuissa" tanssin, joka oli "samalla kertaa rohkea, tyylikäs, viekoitteleva ja ujo".

   1800-luvulla oli pitkän aikaa erityisen suosittua kutsua vieraita sarjaan interiöörejä maiden ja merien takaa, niin kuin Julius Krohnin aikakauslehti 1860-luvulla niin tyypillisesti asian ilmaisi. Kreivi Armfelt antoi pystyttää kartanoonsa Ratulaan nelisenkymmentä pientä rakennusta, majaa tai telttaa, joiden tarjoiluhenkilökunta oli puettu edustamaan eri rotuja ja kansoja ja joissa tarjoiltiin vastaavia herkkuja. Julkisten huvien alalla tätä kehitet- tiin edelleen. Taiteilijaseura piti undessa, Esplanadilta Aleksanterinkadulle ulottuvassa Wreden pasaasissa 1888 suuren ja kauan puhuttaneen juhlan, jossa saattoi m.m. käydä saksalaisessa oluttuvassa:

   "- - Italialaisessa osteriassa voi saada lasin etelän viiniä, jota tarjoilevat italialaisiin vaatteisiin puetut daamit; taitavan maalarin sivellin on muuttanut kokonaisen seinän vaikutta- vaksi tauluksi, jossa näkyy ihastuttava Caprin saari peilityynessä meressä yllään sininen, pilvetön taivas. Täältä voimme siirtyä kaukaiselle itämaalle ja saada elinvoimaa kirjavin matoin peitetyssä japanilaisessa teehuoneessa tarjotusta aromaattisesta juomasta. - Taiteellisesti toteutetut maisemanäkymät raunioiden kanssa ja ilman raunioita, sekä hauskoissa saksalaisissa kansallispuvuissa olevat tarjoilijattaret kohottavat oluttuvan aitoa vaikutelmaa, jota osaltaan lisäävät suuret oluttuopit ja herkulliset nakkimakkarat. Venäjää edustaa "traktir" höyryävine teekeittiöineen ja iloisen kirjavine kansallispukuineen. Sisempi, suuri huone, jonka taustalla on alakuloinen kuun valaisema metsämaisema, tarjoaa miellyttävän pakopaikan pasaasin melusta ja tungoksesta. Läheisessä kahvilassa huomaamme yhtäkkiä siirtyneemme Turkkiin. Täältä on upea näköala Bosporin yli, ja fetsipäiset tarjoilijat ojentavat meille tuoksuvan mokkakupin tai jääkylmää sorbettia."

   Maantieteen lisäksi käytettiin myös historiaa:

   "- - ohjelman loppunumerona on suuri juhlakulkue, joka esittää hääkulkuetta 1300-luvulla. Siinä on ratsastavia airuita, kuoripoikia, piispa sauvoineen, paasheja, hovinarreja, säkkipillinpuhaltajia ja rummunlyöjiä, morsiusneitoja ja aatelismiehiä ja lopuksi morsian ja sulhanen kaikki historiallisesti oikeanlaisissa puvuissa. Sitten alkaa tanssi, joka jatkuu tavan mukaan pitkälle yöhön." (Hertzberg)

   Pääkaupungin huvituksista herättää Kiinnostusta myös naisyhdistyksen illanvietto:

   "Seurahuoneen suuri salonki on lähes täynnä osanottajia, tai tarkemmin sanoen osanottajattaria, sillä yleisö koostuu lähes yksinomaan rouvasväestä. Istutaan tyytyväisinä ryhmissä teepöytien ympärillä, jutellaan ja tehdään käsitöitä, tietenkin vain daamit. Ohjelman aloittaa torviseitsikko, minkä jälkeen yksi kaupungin lääkäreistä pitää esitelmän naistenvaatteista terveyden kannalta. - - Puhuja tuo terävästi ilmi nykyaikaisen naisten vaatetuksen luonnottomat ja terveydelle haitalliset ominaisuudet ja viipyy erityisesti kureliivien käytön vaarallisuudessa. Esitelmä palkitaan vilkkailla kättentaputuksilla, mutta valitettavasti se kaikui kuuroille korville, sillä mitään muutosta suosiotaan osoittavien daamien pukeutumisessa ei sittemmin ole voitu havaita- -."

   Hertzberg mainitsee tietenkin konsertit ja korostaa, että tunnetut ulkomaalaiset yleensä matkallaan Pietariin tai takaisin vierailivat usein Helsingissä ja konsertoivat myös Viipurissa ja Turussa. Joka vuosi saapui myös "joku erinomainen luennoitsija jostakin skandinaavisesta veljesmaastamme, niin, Pariisista asti tulee silloin tällöin teatterimaailman tähti ja kehuu yleisömme kielitaitoa".

[Alkuluku][*Tietokirjat*][Esikoiset][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]