ISBN 951-0-23505-9, WSOY 1999. Ruotsinkielinen alkuteos Bränn inte ut dig, suomentanut Maarit Tillman. Sivut 7-21.

MITÄ LOPPUUN PALAMINEN ON?

"Et kai polta taas itseäsi loppuun?", meille kahdelle irvaillaan heti, kun olemme vähänkin hengästyneitä. Meitä ovat totisesti harmittaneet kaikki ne ihmiset, jotka tietävät meidän kirjoittaneen loppuun palamisesta ja kuvittelevat, että on vaarallista liikkua rivakasti tai tehdä silloin tällöin tiiviitä työrupeamia. Loppuun palamisesta puhutaan usein varsin huolimattomasti: "Voi, voi, poltin itseni aivan loppuun viime viikolla. Mutta nyt voin taas hyvin."

   Loppuun palamisella tarkoitetaan vakavaa fyysistä, tunneperäistä ja henkistä tilaa, jossa ihminen luhistuu yhdellä näistä tasoista - tai pahimmassa tapauksessa kaikilla niistä. Loppuun palaneet ihmiset ovat saaneet sydäninfarktin, pysyviä vatsavaivoja tai migreenin, eivät ole jaksaneet tuntea mitään tai ovat olleet täysin voimattomia vuosikausia.

   Loppuun palamisen käsite on peräisin Yhdysvalloissa. Aluksi "burn out" tarkoitti sitä kokonaisvaltaista luhistumista, jonka esiintyvät taiteilijat saattavat kokea tehtyään töitä öisin, oltuaan pitkällä esiintymiskierroksella ja käytettyään usein huumeita jaksaakseen olla luovia ja pysytellä parrasvaloissa.

   Loppuun palamista ("the burn-out-syndrome") on tutkittu ja siitä on kirjoitettu 1970-luvun lopulta lähtien. Tutkijat alkoivat havaita raskaissa sosiaalisissa oloissa työskentelevissä ihmisissä "merkillisiä" psykosomaattisia oireita (kuten täydellistä uupumista, väsymystä ja erilaisia sairauksia) sekä tunnepohjaisia reaktioita (esimerkiksi syrjäänvetäytymistä, kielteisyyttä ja kyynisyyttä). Tällaisista oireista kärsivät esimerkiksi poliisit, opettajat, sosiaalityöntekijät ja papit.

   Loppuun palaminen tapahtuu pitkään jatkuneen prosessin tuloksena. Loppuvaiheessa ihminen luhistuu fyysisesti, tunnetasolla ja henkisesti. Hän joutuu ehkä pitkälle sairaslomalle, saa siirron muihin tehtäviin tai joutuu lopettamaan työnteon kokonaan tai kärsimään koko loppuelämänsä kroonisista sairauksista. Jotkut jopa kuolevat loppuun palamisen seurauksena.

   On tärkeää muistaa, että kyseessä on prosessi eikä pikainen tapahtuma. Kukaan ei siis pala loppuun yhdessä yössä.

   Koska kyse on prosessista, siihen on mahdollista myös vaikuttaa. Loppuun palamisen uhriksi ei jouduta noin vain, sillä jokainen ohjaa itse elämäänsä ja on siitä vastuussa. Jos ihminen pitää itseään uhrina, hän sälyttää vastuun elämästään toisille eikä pääse eteenpäin. Siltä, joka tekee itsestään uhrin, menevät sivu suun mahdollisuudet muuttua ja viettää parempaa elämää, niihin loppuun palaminen todellakin antaa mahdollisuuden.

Olemme valinneet loppuun palamiselle kolme määritelmää:

1) "Asiakaspalvelutehtävissä toimivien ihmisten työolosuhteista johtuva asteittainen ihanteiden, tarmon ja mielekkyyden häviäminen." (Edelwich ja Brodsky)

2) "Työssä koetun jatkuvan stressin synnyttämä heikentävä psykologinen tila, jonka seurauksina

   a) energiavarannot hupenevat

   b) sairauksien vastustuskyky heikkenee

   c) tyytymättömyys ja pessimismi yleistyvät

   d) poissaolot ja tehottomuus lisääntyvät."

   (Veninga ja Spradley)

3) "Fyysisen, tunneperäisen ja henkisen uupumuksen tila, joka syntyy toiveiden ja ihanteiden luhistumisesta." (Pines, Aronson ja Kafry)

   Korostettakoon jo nyt, että "loppuun palaminen" on mielestämme liian vahva sana. Loppuun palaneesta tulitikusta ei ole enää mitään hyötyä. Useimpiin, joilla on tarve muuttaa elämäänsä, sopii paremmin ilmaisu "tyhjiin ammennettu". Tällaista ihmistä voi verrata akkuun, joka on ladattava uudestaan. Me kaksi tiedämme, että jos haluaa päästä elämässään eteenpäin ja muuttaa niitä asioita, jotka saavat olon tuntumaan kehnolta, on tärkeää voida ajatella, että tulevaisuudesta löytyy hyviä mahdollisuuksia.

Jos haluat tietää, miksi kehosi näyttää tänään

siltä kuin näyttää, tarkastele,

miten ajattelit eilen. Jos haluat tietää,

miltä kehosi näyttää huomenna,

tarkastele tämänpäiväisiä ajatuksiasi.

Deepak Chopra

Olemme tavanneet monia, jotka ovat päässeet loppuun palamisen yli ja ovat sitä mieltä, että he ovat saaneet itselleen huomattavasti aikaisempaa paremman ja laadukkaamman elämän. Heille - ja meille - loppuun palamisesta on tullut myönteinen käännekohta.

   Haluamme vielä tuoda esiin muutamia tiloja, joita ei pidä rinnastaa loppuun palamiseen. Väsymys ei tarkoita samaa kuin loppuun palaminen.

   Väsymys voi tietysti olla raskasta ja sen kanssa voi olla työlästä elää, mutta yleensä sille on selvä syy, kuten kunnon voimainponnistus, joka vie ihmiseltä väliaikaisesti voimat. Väsymyksestä voi toipua lepäämällä, loppuun palamisesta sen sijaan ei. (Sinänsä raskas väsymys on kyllä yksi loppuun palamisen oireista, joten asia ei ole ihan yksiselitteinen.)

   Elämässä voi syntyä vaikeuksia myös silloin, kun joutuu kriisiin. Kriisin kestäessä ihmisestä tuntuu, ettei hän pääse enää koskaan eroon vaikeuksista ja kivuista. Kriisit liittyvät usein kuolemantapauksiin, sairauteen, työttömyyteen tai avioeroon. Loppuun palaminen liittyy kuitenkin useimmiten työhön.

   Uupumus muistuttaa loppuun palamista. Silloin ihminen on tehnyt liian lujasti työtä pitkän aikaa ilman rentoutumista ja riittävää lepoa. Työuupumus uhkaa usein esimerkiksi atk-alalla toimivia ihmisiä, joiden on tarpeen keksiä päivittäin uusia ja luovia ideoita. Sama vaara on kahta työtä tekevillä naisilla, jotka eivät saa tilaisuutta rentoutua raatamisensa lomassa. Työssä voi uupua, vaikkei olisikaan tekemisissä asiakkaiden tai potilaiden kanssa. Uupumuksen ja loppuun palamisen välinen raja on häilyvä, mutta tärkeää ei olekaan, kutsuuko ihmistä loppuun palaneeksi vai uupuneeksi. Tärkeintä on auttaa kyseistä ihmistä kohti parempaa elämää, ja jos kirjamme täyttää tämän tehtävän, olemme tyytyväisiä.

Ketkä ovat riskiryhmässä?

   Loppuun palamiseen johtavaa prosessia voidaan havainnollistaa jakamalla se neljään vaiheeseen, jotka esitetään sivulla 26. Nämä vaiheet läpikäyvälle ihmiselle on ominaista sitoutuminen. Kyseessä on usein luova ihminen, joka haluaa saada jotain sekä omaan elämäänsä että muiden elämään ja joka kokee ajan oloon, että työn mielekkyys häviää olemattomiin.

    Olemme päätyneet siihen lopputulokseen, että vain palava ihminen voi palaa loppuun. Tarkoitamme palavalla ihmisellä ihmistä, joka korostaa ihmisystävyyttään. Hän haluaa tehdä jotain hyvää ympäristölleen: omalle luokalleen, omalle osastolleen, työpaikalleen, kotikunnalleen, kotimaalleen tai koko ihmiskunnalle. Se on hyvä asia, sillä ihmisystävyys vie ihmiskuntaa eteenpäin. On kuitenkin syytä pitää varansa, ettei polta itseään molemmista päistä loppuun.

   Meillä, joilla on vaarana polttaa itsemme loppuun, on tavallisesti kaksi palkkatiliä. Toinen palkkatili on se, joka meillä on pankissa ja jolle maksetaan palkka kerran kuukaudessa. Toinen palkkatili on näkymätön. Se on niin kutsuttu humaaniustili, jolle tehdään tilillepanoja myönteisten tulosten, arvostuksen ja mielekkyyden tunteen muodossa. Pidämme usein humaaniustilille tehtäviä talletuksia arvokkaampina kuin pankkitilille tulevia rahasuorituksia. Jos katsomme tilin saldoa kuukausittain ja havaitsemme, että se on aina miinuksella, elämästä häviää vähitellen mielekkyys. Koska emme useinkaan tee työtä pelkästään suuren (!) palkan vuoksi, meistä ei ole mielekästä käydä töissä vain siksi, että saamme rahaa vuokraan ja särpimeen. Mehän haluamme saada jotain tehdyksi. Siksi humaaniustili on meille tärkeä.

   Vaarana on, että odotuksemme ovat liian suuret. Todellisuuden saldo ei vastaa koskaan odottamiamme konkreettisia, nopeita ja myönteisiä tuloksia eikä niistä seuraavaa arvostusta. Jos odotamme humaaniustilille liian suuria panoja, meitä voi pitää sinisilmäisinä haihattelijoina. Mutta annamme sinulle neuvon: rakasta sitä puolta itsessäsi. Se tekee paljon hyvää. Muista vain pitää silmällä humaaniustilin sisältöön liittyviä sisäisiä odotuksiasi ja vaatimuksiasi.

   Kuvaamaamme prosessiin kuluva aika saattaa vaihdella. Jotkut palavat loppuun vuodessa, toiset jaksavat useitakin vuosia. Myös prosessin eri vaiheiden pituus vaihtelee. On tärkeää muistaa, että on aina mahdollista parantaa asioita ja keskeyttää tapahtumien kulku. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Kaikki suuret muutokset koostuvat monista pienistä palasista, joita emme pysty näkemään emmekä ymmärtämään. Emme pysty liioin määrittämään tarkasti, kuinka elämme, ajattelemme tai tunnemme muutaman kuukauden päästä. Sinun on vain annettava matkan ohjata kulkuasi. Lue tästä aiheesta lisää luvusta "Toipuminen".

   Loppuun palamista käsittelevässä kirjallisuudessa oletetaan usein, että vaaravyöhykkeessä ovat ensisijaisesti ne ihmiset, jotka työskentelevät ongelmien kanssa painiskelevien tai huolenpitoa tarvitsevien ihmisten parissa. Näitä ammatteja ovat esimerkiksi sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja, lääkäri ja poliisi. Mitä vaikeampaa asiakkailla tai potilailla on, sitä enemmän se rasittaa työntekijää.

   Näiden ammattien edustajilla on runsaasti suoria kontakteja moniin ihmisiin, ja he joutuvat usein työskentelemään tilanteissa, joissa on otettava kantaa elämään ja moraaliin liittyviin kysymyksiin (elämä, kuolema, kriisi, abortti jne.). He panevat päivittäin itsensä ja tunteensa peliin ja ovat itse omia työvälineitään. Heiltä vaaditaan tunnetasolla uskomattoman paljon. Siksi he tuntevat itsensä usein tyhjiin pumpatuiksi ja suojattomiksi ja joutuvat usein ryöpytyksen kohteiksi. Sitä paitsi heidän on vaikeaa nähdä ja mitata myönteisiä tuloksia, eivätkä he useinkaan saa osakseen arvostusta.

   Kaiken loppuun palamisesta lukemamme ja kokemamme jälkeen tuntuu järjettömältä kuvitella, että kukaan selviytyisi tuollaisista työehdoista koko pitkän työiän ajan. Tarvitaan monia mittavia uudistuksia, jotta ihmiset eivät kuluta noissa ammateissa itseään loppuun.

   Olemme kirjoittaneet tämän kirjan myös muita ihmisten parissa työskenteleviä ammattiryhmiä ajatellen. Olemme havainneet, että samanlaisia ongelmia esiintyy myös toimittajilla, hammaslääkäreillä, johtajilla ja päälliköillä, pienyrittäjillä, yhdistysaktiiveilla, freelancereilla ja myyjillä. Ja tietenkin opettajilla, joita monet pitävät seuraavana suurena kriisiryhmänä.

   Onneksi kaikki ihmisten parissa työskentelevät eivät etene viimeiseen eli fyysisen, tunnetason ja henkisen luhistumisen vaiheeseen. Nykyään kuitenkin yhä useampi palaa loppuun ja vajoaa uupumuksessaan syvemmälle kuin aikaisemmin oli tavallista. Monilla on nykyään vakavampia oireita, ja niistä toipuminen kestää kauemmin. Viime vuosien jatkuvat muutokset, taloudellinen rauhattomuus ja turvattomuus ovat jättäneet syvät jäljet. Ne joilla on työpaikka, tekevät työtä enemmän kuin aikaisemmin. Joidenkin tutkimusten mukaan noin 40 prosenttia työntekijöistä tekee ylitöitä korvauksetta ehtiäkseen hoitaa kaikki tehtävänsä, parantaakseen asemiaan tai osoittaakseen lojaalisuutta työnantajalle. Tiedämme, että vaaravyöhykkeessä olijoita ja elämäänsä muutosta tarvitsevia on erittäin paljon. Tiedämme myös, että monella työpaikalla on opittava pitämään paljon parempaa huolta kaikista niistä, jotka pitävät toimintaa käynnissä.

   Ota siksi pahoinvointisi vakavasti! jos tunnet, ettet voi hyvin, sinun täytyy välittää siitä. Tee asialle jotain! Riippumatta siitä, onko sinulla muiden mielestä syytä voida pahoin tai ei - ja päinvastoin. Jos elo tuntuu sinusta mukavalta, luota siihen ja tee edelleen sitä, mikä saa sinut voimaan hyvin. Riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat.

Oireet

   Emme kuvaile oireita kovin mielellämme, koska niistä saa helposti huonon olon. Vähän samaan tapaan kuin lääkärikirjoja lukiessa tulee tunne, että minullahan on kaikkiin sairauksiin sopivat oireet. On silti välttämätöntä kertoa joistakin tavallisista oireista, koska niiden tunnistamisesta saattaa olla sinulle hyötyä. On vaikea sanoa, keillä niitä esiintyy ja missä järjestyksessä.

Tavalliset stressin oireet. Hikoilet, ärsyynnyt helposti, tunnet itsesi riittämättömäksi; kehon rytmi on häiriintynyt, syöt liikaa tai liian vähän, nukut huonosti tai liian paljon, pakenet seksiin tai kadotat halun tai kyvyn tykkänään. Sinun on vaikeaa keskittyä, ja unohdat aivan ilmeisiä asioita.

Huumorintaju katoaa. Et jaksa enää laskea leikkiä. Kaikki on vakavaa ja raskasta. Et jaksa innostua edes mustasta huumorista. Et ymmärrä, miksi muilla on hauskaa.

Fyysinen ja psyykkinen väsymys. Olet jatkuvasti väsynyt ja voimaton. Vapaa-aikasi kuluu siihen, että yrität kerätä voimiasi, mutta lepääminen ei auta. Jaksat yhä vähemmän. Pienimmätkin seikat kasvavat vuoren korkuisiksi ongelmiksi. Tunnet olevasi henkisesti köyhä tai et tunne mitään. Itket helposti, pitkään ja ilman sen kummempaa syytä. Tai räjähdät ja annat syyttömienkin kärsiä siitä.

Sairauspoissaolot lisääntyvät. Keho reagoi usein ensimmäisenä huonoihin olosuhteisiin. Kärsit jännityskivusta, vatsavaivoista, nukkumisvaikeuksista ja enemmän tai vähemmän vakavista psykosomaattisista sairauksista. Jäät kotiin, jos se suinkin on mahdollista.

Sairaana työskentely lisääntyy. Et anna kehon tervehtyä, vaan menet kuumeisena töihin. Sairastelet yhä useammin. Vilustumisesta toipuminen kestää yhä kauemmin. Et jää kotiin, koska tunnet vastuuta työstäsi, koska sinulla ei ole varaa olla poissa töistä tai koska pelkäät menettäväsi työpaikkasi.

Heikko itseluottamus. Tunnet itsesi arvottomaksi, osaamattomaksi ja avuttomaksi. Näet vain omat puutteesi ja epäonnistumisesi. Kuvittelet, että kaikki on omaa syytäsi ja ettet ansaitse hyvää oloa. Et uskalla vaatia parannuksia.

Etääntyminen, eristäytyminen ja välimatkan pitäminen. Suojaudut uusilta epäonnistumisilta ja pettymyksiltä vetäytymällä kuoreesi. Sinun on vaikea paneutua mihinkään, etkä jaksa kuunnella etkä asettua toisten ihmisten asemaan. Mikään ei kosketa sinua. Et jaksa käsitellä ongelmia ja kartat tunteita ja läheisyyttä. Et halua tavata asiakkaita. Lopulta eristäydyt jopa kollegoiltasi, ystäviltäsi - ja viimein myös perheeltäsi. Joskus eristäytymisesi syynä on se, että häpeät loppuun palamisen oireitasi. Kuvittelet olevasi epänormaali.

Kielteisyys, halveksunta ja kyynisyys. Alat vastoin tahtoasi nähdä elämässäsi, asiakkaissasi, kollegoissasi ja perheenjäsenissäsi vain kielteisiä asioita. Et luota muihin ihmisiin ja leimaat heidät helposti "toivottomiksi tapauksiksi", "mahdottomiksi" tai "vastenmielisiksi". Sinusta voi tulla kova ja kyyninen. Olet pettynyt ja puolustaudut sietämätöntä todellisuutta vastaan. Paheksut itseäsi vähintään yhtä paljon kuin muitakin. (Tämä on kaikkein tärkein oire. Ryhdistäydy ja tee jotain elämällesi!)

Alistuminen. Et jaksa enää edes toivoa tulevaisuudelta mitään hyvää. Et jaksa välittää. Työn merkityksettömyys lyö leimansa muuhunkin elämääsi. Veisaat viis tuloksista ja koko työnteosta. Vetäydyt mielelläsi yhä enemmän taka-alalle. Useimmat asiat ovat raskaita ja ikäviä. Humaaniustilille ei tule ensimmäistäkään talletusta. Tilanne riistäytyy ehkä kokonaan käsistäsi ja laiminlyöt tärkeitä tehtäviä kuukausikaupalla. Et tee muuta kuin odotat suurta katastrofia paniikin tai alistuneisuuden vallassa, etkä pysty tekemään asialle mitään.

Yliaktiivisuus. Kun prosessi on edennyt liian pitkälle, joistakuista tulee äärettömän hermostuneita ja pingottuneita. He ottavat liikaa tehtäviä itselleen ja myöntyvät kaikkeen. He tekevät kovasti töitä saadakseen kaiken tehdyksi, mutta sehän ei onnistu koskaan. He puhuvat nopeasti ja paljon, mutta kuunnella he eivät osaa. He kärsivät, mutta heihin ei saa kontaktia.

Masennus, itsemurha ja kuolema. Joidenkin mielestä elämä on menettänyt merkityksensä. He vain makaavat sängyllä, tuijottavat kattoon ja kokevat, ettei heillä ole minkäänlaista tulevaisuutta. Alistuneisuus vaihtuu raskaaksi, yönmustaksi masennukseksi. Pahimmassa tapauksessa tämä johtaa itsemurhayritykseen tai sydäninfarktiin tai johonkin muuhun vaikeaan sairauteen menehtymiseen. Tämä ei ole enää loppuun palamisen oire, vaan ehdoton loppuvaihe.

Kolme tekijää

   Riskiin palaa loppuun vaikuttavat kolme tärkeää tekijää; työ, persoonallisuus ja yksityiselämä. Loppuun palamista koskevissa kirjoissa tutkijat korostavat työn merkitystä. Joskus loppuun palamista nimitetään jopa työvammaksi.

Työ. Miltä näyttää loppuun palamisprosessin kannalta pahin mahdollinen työpaikka?

Sen tunnuspiirteitä ovat seuraavat:

• Tavoitteet ovat epämääräisiä ja keskenään ristiriitaisia. Työpaikalla ei ole minkäänlaista organisatorista rakennetta eikä työn seurantaa.
• Henkilöstön hyvinvoinnista huolehditaan lyhytnäköisesti.
• Työpaikalla toteutetaan jatkuvasti muutoksia, joita ei ehditä vakiinnuttaa. Säännöt ja rutiinit ovat tiukkoja ja hengeltään kielteisiä. Uudet ideat tyrmätään. (Janten laki, jonka mukaan kenenkään on turha kuvitella olevansa parempi kuin muut, elää näkymätöntä, mutta aktiivista elämäänsä.)
• Pelkoja ja uhkakuvia lietsotaan koko ajan. Ihmissuhteet ovat ongelmallisia. Ihmisten välillä on ratkaisematta jääneitä ristiriitoja ja kiusaamista, johon kukaan ei puutu.
• Työnjohto on huonoa. Esimiehet ovat esimerkiksi pelokkaita, piittaamattomia, tunne-elämältään epäkypsiä, taitamattomia, haluttomia ja kannustamiseen kykenemättömiä tai pyrkivät vain omien yksityisten tavoitteidensa saavuttamiseen.
• Työntekijät tekevät työtä tyhjiössä saamatta palautetta esimiehiltään tai työtovereiltaan.

  Lisäksi työpaikalla:

• on harvoin mahdollisuuksia vaikuttaa
• ei palkita onnistumisista
• on liikaa tehtäviä, jotka on hoidettava aivan liian lyhyessä ajassa, mikä on tyypillistä saneeratuille yrityksille
• ei saa kokonaiskuvaa työstä, koska yritys on liian suuri tai liian merkityksetön ja lisäksi tietoa pantataan.
• esiintyy turvattomuutta, koska kellään ei ole tulevaisuudenuskoa eikä visioita.

Tällaisissa oloissa on mahdotonta tehdä hyvää työtä, koska niitä vähemmän työntekijöillä on mahdollisuuksia toteuttaa ammatillisia pyrkimyksiään, sitä enemmän he stressaantuvat ja ovat vaarassa palaa loppuun.

   Toiveita muutoksesta voi herättää se, ettei loppuun palaminen koske pelkästään työntekijöitä, vaan se merkitsee myös sitä, ettei organisaatio saavuta tavoitteitaan. On selvää, ettei tavoitteita voida saavuttaa, jos suuri osa henkilöstöstä on vaarassa palaa loppuun.

   Kaikkien vastuuhenkilöiden, jotka ovat kiinnostuneita työpaikan tai yrityksen tavoitteiden saavuttamisesta, pitäisi lisätä tietämystään loppuun palamisesta ja tehdä yhdessä henkilöstön kanssa tarvittavat muutokset. Monet työnantajat ja esimiehet ovat käsittämättömän lyhytnäköisiä ja uskovat säästävänsä rahaa. He joko arvioivat kyynisesti, että kun vanha henkilöstö uupuu, tilalle saadaan uutta "tykinruokaa". Tai sitten he viis veisaavat siitä, saavutetaanko toiminnan tavoitteet. Tai sitten he ovat täysin tietämättömiä siitä, mitä ihmisten parissa työskentelevät alaiset tarvitsevat jaksaakseen tehdä työtä vuoden toisensa perään.

   Maailmassa on paljon työpaikkoja, joissa huolehditaan apua tarvitsevista (sairaista, lapsista, vanhuksista, sosiaalisesti syrjäytyneistä jne.), mutta joissa omat työntekijät jätetään kylmästi oman onnensa nojaan, ilman huolenpitoa, kunnes he ovat hoitojonossa. Tässä on jotain hyvin ristiriitaista.

   Nykyään kuulee puhuttavan "anorektikkoyrityksistä", joiden toimintakyky on lamaantunut, koska ne ovat karsineet henkilöstöään ja budjettiaan järjettömyyksiin asti. Suurin osa näiden yritysten energiasta kuluu siihen, että kaikkein välttämättömimmät toiminnan osat saadaan pidetyksi edes näennäisesti käynnissä.

   Työn suunnittelu on tutkijoiden mukaan yksi suurimmista loppuun palamisen syistä, mutta valitettavasti on todettava, että siitä lähtien, kun ryhdyimme 1980-luvun alussa pitämään kursseja loppuun palamisesta, kursseillemme osallistuneiden esimiesten tai työnjohtajien lukumäärän on voinut laskea yhden käden sormilla. (Olkoon menneeksi, muutama varvaskin ehkä tarvitaan.)

   Useimmiten kursseilla käy tavallisia työntekijöitä, jotka haluavat lisäoppia kehittääkseen työskentelytaitojaan ja itseään. Samanlaisia kokemuksia, on muillakin loppuun palamiskurssien vetäjillä. Psykososiaalisen työympäristön kehittäminen on kuitenkin vähintään yhtä tärkeää kuin fyysisesti turvallisen ympäristön takaaminen.

   Yritys, jossa on totuttu lyhytnäköiseen ajatteluun ja jossa ei kiinnitetä huomiota sairauspoissaoloihin, säästää kyllä kustannuksia lyhyellä aikavälillä, mutta vaarana on, että sille koituu tulevaisuudessa kustannuksia monin verroin. Uupuneet työntekijät muuttuvat tehottomiksi, eikä heiltä saada elintärkeää palautetta eikä kehittämisideoita. On todella suuri riski, että sairaiden, perin juurin stressaantuneiden ja loppuun palaneiden ihmisten määrä kasvaa tulevaisuudessa hälyttäväksi. Nämä ihmiset eivät sisimmässään halua olla työssä ja ottavat siksi liian vähän vastuuta eivätkä sitoudu juuri mihinkään. Lopulta kokonaiset yritykset saattavat joutua joukkoapatian valtaan: on osaavia ihmisiä, mutta mittaamattoman paljon voimavaroja, jotka jäävät hyödyntämättä.

   Tässä vaiheessa lienee syytä siirtyä hieman valoisampiin asioihin ja ottaa esiin muutamia asioita, jotka ovat meidän mielestämme tunnusomaisia järkevälle työpaikalle:

1. Siellä tiedetään, mitä ihmisten kanssa työskentelevät ihmiset tarvitsevat, ja ymmärretään, että ihmiset ovat tärkeitä työkaluja. Tästä ovat tietoisia niin työnantaja, työntekijät kuin ammattiyhdistysaktiivitkin. He ymmärtävät, että on eri asia valmistaa kirjelaatikoita (mikä on sinänsä aivan yhtä tärkeää) kuin panna vuosikymmenien ajan itsensä ja tunteensa peliin. Ihmisten kanssa työskentely vaatii toisenlaista "ergonomiaa".

2. Henkilöstön terveydelle ja hyvinvoinnille on asetettu yhtä selvät ja tärkeät tavoitteet kuin varsinaiselle toiminnallekin. Kuka muuten hoitaisi työt?

3. Henkilöstölle järjestetään jatkuvasti uudelleenkoulutusta, kursseja (joissa lisätään tietoja omasta itsestä työkaluna sekä kehitetään työskentelytaitoja), henkilökohtaista kehittämistä ja ohjausta jotka antavat yksilölle mahdollisuuden kehittyä ja tehdä työtä itsensä kanssa ja opetella esimerkiksi mietiskelyä ja stressin ehkäisyä) sekä pieniä palkintoja (vapaa iltapäivä, leivoskahvit jne.)

4. Kaikki osapuolet kuuntelevat toisiaan, puhuvat keskenään ja kehittävät työpaikkaa yhdessä. Lupaukset pidetään. Työntekijöiltä kysytään, mitä mieltä he ovat eri asioista sekä miten he voivat tai haluavat muuttaa asioita. Tämän jälkeen tehdään toimenpidesuunnitelmia ja toteutetaan ne.

5. Kaikki tuntevat vastuuta tekemisistään. Työantaja, ammattiyhdistys ja työntekijät tekevät voitavansa omien olojensa ja kokonaistilanteen kohentamiseksi.

Persoonallisuus. Loppuun palamisen ei voi sanoa johtuvan aina työstä. On ihmisiä, jotka tekevät työtä hienoissa ja ergonomisesti moitteettomissa tiloissa. Heillä on kaikin puolin hyvät työolosuhteet ja kosolti kehittymismahdollisuuksia. Silti he ovat stressaantuneita ja voivat yhä huonommin.

   On myös niitä, jotka tekevät työtä vanhoissa, ahtaissa ja kuluneissa tiloissa ja joutuvat tekemään työtä vähin resurssein, mutta menevät silti mielellään töihin. Hyvin suuri osa tavastamme toimia ja reagoida työympäristössä määräytyy sen mukaan, mitä kannamme mukanamme lapsuus- ja nuoruusvuosiemme perintönä.

   Pyydämme sinua miettimään itseäsi ja suhtautumistasi työhön siksi, että olemme itse vaihtaneet alaa: toinen meistä siirtyi riskisektorilta eli sosiaalihuollosta koulutuksen ja toinen mainonnan pariin. Työpaikan vaihdon jälkeen havaitsimme, että monet ongelmat säilyivät. Ne johtuivat siis myös persoonallisuudestamme.

   Persoonallisuus ja sen merkitys toimivat punaisena lankana lähes kaikissa tuonnempana esitettävissä kymmenessä kohdassa. Niissä kuvataan esimerkiksi kehon omien viestien kuuntelemista, suurten vaatimusten synnyttämiä ongelmia sekä omista tarpeistaan huolehtimista.

   Kolmas tekijä on yksityiselämä. Tarvitsemme työn vastapainoksi antoisaa yksityiselämää, varsinkin jos työskentelemme vaikeuksissa olevien ihmisten parissa.

   Christina Maslach lohduttaa kirjassaan Utbränd kaikkia vanhempia toteamalla, että niillä, joilla on lapsia, on pienempi vaara kuluttaa itsensä loppuun kuin lapsettomilla. Tämä johtuu siitä, että lapset vaativat huomiota. Kun heidän kanssaan viettää aikaa, on pakko jättää työasiat sivuun. Suurimmassa loppuun palamisen vaarassa ovat Maslachin mukaan yksin asuvat ihmiset, joilla ei ole lapsia eikä juurikaan ystäviä. Silloin työ voi ahmaista elämästä kuinka suuren osan tahansa. Barbro sai kauan kaipaamansa pojan vuonna 1987, ja hän uskoo Maslachin väitteeseen. Hänen yksityiselämänsä on nyt paljon aikaisempaa vankemmalla pohjalla. Hän leikkii vapaa-aikanaan, eikä hän ole tehnyt sitä ennen.

   Valitettavasti loppuun palaminen vaikuttaa usein kielteisesti yksityiselämään. Tarkoituksettomuus, kielteisyys ja ilottomuus ulottuvat perheeseenkin. Tällöin myös avioeron vaara roikkuu ilmassa.

Olemme varustautuneet toisillamme.

Ylva Eggehorn

Sukupuoliroolien vaikutus. Tässä yhteydessä on mainittava vielä neljäs tekijä eli sukupuoliroolit.

   Useimmat ammatikseen ihmisten parissa toimivat ovat naisia. Naiset ovat ihmissuhdekeskeisiä ja noudattavat yksityiselämässään samoja sääntöjä kuin työelämässäkin. Naiset haluavat olla pidettyjä myös työaikanaan. Jos emme pidä jostakusta, meistä on vaikeaa tehdä työtä hänen kanssaan. Miehillä on yhdet säännöt yksityiselämässä ja toiset työssä. Esimerkkinä mainittakoon, että naiset pitävät huolta työbudjetistaan ikään kuin kyseessä olisivat heidän omat talousrahansa, kun taas miehet pitävät rahoja työkaluinaan. Naiset haluavat olla ystäviä kaikkien kanssa, mutta miehet voivat taistella jostain asiasta työaikana ja lähteä työn jälkeen taistelupukarin kanssa oluelle.

   Nainen toimii siis koko vuorokauden omien yksityisten tunteidensa pohjalta. Hänen on huolehdittava siitä, että sekä hän itse että kaikki muutkin viihtyvät koko ajan.

   Lisäksi naisella on yhä useimmiten suurin vastuu kodista. Hän tuntee eniten vastuuta sukista, läksyistä, vanhempainkokouksista ja sen seitsemästä muusta asiasta. Hän paitsi tekee kotona enemmän, myös ajattelee suuren osan ajastaan sitä, miten asiat kotona sujuvat. Tätä kutsutaan kotistressiksi.

   Joissakin tutkimuksissa on osoitettu, että uupumuksen vuoksi lääkärin vastaanotolle menevät naiset saavat kotona hyvin vähän tukea. Hiljaiset, lähes huomaamattomat odotukset vaativat naista omistautumaan kodille. Samalla perheen talouteen kaivataan myös hänen palkkatulojaan. Jokin ristiriita tässäkin on.

   Miehet, jotka haluavat olla kotona tasaveroisia ja osallistua taloustöihin siinä missä naisetkin, joutuvat helpommin uupumisen uhreiksi kuin ne, jotka eivät kanna omaa osuuttaan vastuusta. Tätä kutsutaan tasa-arvostressiksi.

   Älä nyt kalpene, hyvä lukija! Asialle voi varmasti tehdä jotain! Olemme itse eläviä todisteita siitä. Vaikka puhummekin tässä kirjassa paljon siitä, mitä voit itse tehdä, emme halua sinun syyttävän itseäsi ja kokevan, että olet joutunut nykyiseen tilanteeseesi omasta syystäsi. Jokainen ihminen tekee jokaisessa elämänsä vaiheessa parhaansa. Jos olisit voinut tehdä jotain toisin, olisit tehnyt sen. Nyt sinun on aika lukea eteenpäin, katsoa, tunnistatko jostain kohdasta itsesi, ja ottaa sitten askel kohti parempaa elämää.

   Ajattele, mitä tapahtuu, ellei asioihin puututa. Kaiken sen energian, jonka moni käyttää siihen, että voi huonosti, vatvoo ongelmia, stressaantuu eikä saa tehdyksi mitään järkevää, voisi käyttää johonkin huomattavasti parempaan: myönteiseen kehitykseen.

   Monet loppuun palaneet ovat keksineet uusia ratkaisuja, kun ovat joutuneet tosipaikan eteen. Ennen varsinaista loppuun palamista he eivät ole päässeet puusta pitkään, mutta sitten on kuitenkin alkanut löytyä ratkaisuja: he ovat pyytäneet apua ja saaneet sitä. He ovat vaihtaneet suuntaa, koska heidän on ollut pakko. Ehkä sinäkin voit ottaa oppia heistä, ennen kuin joudut itse seinää vasten. Vaikka olisit jo ajautunutkin umpikujaan, ehdit vielä nousta jaloillesi!

   Jos pelko on lamauttanut sinut, etkä näe edessäsi minkäänlaisia mahdollisuuksia, vaan tunnet itsesi perin juurin voimattomaksi ja yksinäiseksi, usko meitä: olet upea olento, jolla on mittaamattomasti voimavaroja ja paljon enemmän mahdollisuuksia, kuin voit kuvitellakaan. Pystyt luomaan itsellesi paljon entistä ehomman elämän. Me lupaamme sen!

[Alkuluku][*Tietokirjat*][Esikoiset][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]