ISBN: 951-20-5223-7, Gummerus 1998. Sivut 94-120.

Muualla Verkkoliitteessä:
Maa jota ei ole -kirjan arvio (5.2.1998)

Silicon Valley (Luvusta Virtuaalitodellisuus)

Kalifornian Piilaakso vetää nuoria neropatteja magneetin lailla. Tämä San Franciscon eteläpuolelta alkava vehmas laakso Palo Alton kaupungista San Joseen saakka on tietokonemaailman mekka, jota monet teknologiakylät ja -kaupungit kautta maailman yrittävät apinoida. Miksi juuri Piilaakso? Miksei Houston, Boston, Bryssel tai Geneve?

   Ilmeinen syy avautuu silmien eteen poolen tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta etelään. Se on Stanfordin eliittiyliopiston espanjalaistyylinen kampus palmupuiden katveessa. Amerikan mantereen ylittävän rautatien perustajaosakas, monimiljonääri Leland Stanford lahjoitti vuonna 1891 nimeään kantavalle yliopistolle pesämunan ja 4 000 luonnonkaunista hehtaaria. Yliopistolla on ollut tilaa kasvaa ja kukoistaa. Paikka on viihtyisä ja Kalifornian sää leuto ympäri vuoden - ei ihme, että presidentin tytär Chelsea Clinton valitsi juuri tämän yliopiston. Perustamisestaan saakka tämä opinahjo on tuottanut keksintöjä, patentteja, tutkijoita ja asiantuntijoita uusille teollisuudenaloille. Legendaariset Stanfordin kasvatit William Hewlett ja David Packard aloittivat autotallissa 538 dollarin lainapääomalla vuonna 1938 elektroniikkayrityksen. Siitä on tähän päivään mennessä kasvanut maailmanlaajuinen 100 000 työntekijän pörssiyhtiö Hewlett-Packard, jonka vuotuinen liikevaihto on pitkälle toista sataa miljardia markkaa. Kartoista Piilaakson nimeä on turha etsiä. Se on erään lehtimiehen vuonna 1971 keksimä yhteinen lempinimi alueelle, joka kattaa pikkukaupungit Stanfordin yliopiston liepeiltä etelään San Joseen asti. Pii viittaa tietokoneen ytimeen piilastuun.

   Maailmalle Piilaakson maine levisi tasatahtia Apple-tietokoneiden myötä 80-luvulla. Nyt Piilaaksossa on toimitalo kaikilla maailman johtavilla tietokonealan yrityksillä, useilla pääkonttori kuten HP:llä, IBM:llä, Intelillä, Intuitilla, Netscapella, Sunilla, Oraclella ja Adobella.

    Yliopisto suosi opiskelijoidensa ja tutkijoidensa yritteliäisyyttä jo silloin, kun rahan ja tutkimuksen liittoa pidettiin monessa muussa yliopistossa epäpyhänä.

   Stanford on edelleenkin osakkaana riskirahastoissa, jotka etsivät lahjakkaita yrittäjiä ja lupaavia tuoteideoita, hautovat ne pörssikelpoisiksi ja rahastavat sijoituksilleen hyvän tuoton firmojen noustua omille siivilleen. Piilaakson huippujohtajista monet ovat Stanfordin kasvatteja ja opettavat siellä vieläkin kuten Intelin pääjohtaja Andy Grove. Hänelle opettaminen on mieluisa sivuharrastus eikä elinkeino. Groven manttelinperijä maailman kannattavimman yrityksen johtoon, Craig Barrett on myös entinen, pitkäaikainen Stanfordin professori.

   Miellyttävän ilmaston ja tietotaidon ohella Piilaakson hou- kutusta lisää pääoma, riskipääoma. Internet-yrityksen aloittamiseen ei välttämättä tarvita muuta kuin omaa päätä, pyöreitä päiviä ja hikeä, mutta sellaisen muuttamisen miljoonayritykseksi vaatii oikeaa rahaa. Piilaaksossa pääomaa on paljon tarjolla. Kehitysrahastot kilpailevat lupaavista aloittajista. Laakso on kuin Internet-huuman käyttösammio, missä liikeideat ja raha etsivät toisiaan. Päätökset tehdään nopeasti ja joskus vaistonvaraisesti. Ei riitä, että on etevä keksijä. Pitää osata myydä liikeidea sijoittajalle. 31-vuotias kapitalisti George Zachary sanoo, että hän pitää toivottomana yrittäjää, joka ei pysty selittämään visiotaan 30 sekunnin hissimatkan aikana. Zacharyn kehitysyhtiö saa nenänsä eteen vuodessa 2 000-3 000 liikeideaa, joista hän valitsee kymmenkunta. Hänen löytöihinsä lukeutuu Pointcast, jonka ilmainen, mainosrahotteinen Internet-uutistietopalvelu on saanut nopeasti 2 miljoonaa asiakasta kautta maailman.

   Internetin vaikutus on kiristänyt Piilaakson kapitalistien tahtia. Yritysten elinkaari on lyhentynyt. Tietokonevallankumouksen keskeiseltä uranuurtajalta Steve Jobbsilta kului kuusi vuotta, ennen kuin hän sai Apple-tietokoneyhtiön pörssikuntoon. Internet-osoitteita huvikseen listanneet Jerry Yang ja David Filo saivat keväällä 1995 kehitysrahaa miljoona dollaria tehdäkseen harrastuksestaan yrityksen. He ottivat lainan vastaan ja vuoden päästä Yahoo! listattiin pörssiin. Tällä hetkellä Yahoo!:n pörssiarvo on reilusti yli 2 miljardia markkaa. He omistavat osakkeista kolmanneksen. 27-vuotias Yang on ostanut Piilaakson laidalta 10 miljoonan markan hintaisen talon. 30-vuotias Filo on hitaampi. Hän ei ole vielä ehtinyt vaihtaa 1980-mallista autoaankaan uuteen. Filolla on työhullun legendaarinen maine: hänen tiedetään nukkuvan työhuoneensa pöydän alla. Yhdessä he ovat lahjoittaneet opinahjolleen professuurin, jonka titteli tulee olemaan "Yahoo! Founder's Professor of the Stanford School of Engineering".

   Netscape ja Yahoo! ovat saaneet satoja seuraajia, jotka yrittävät ahmaista Internet-innostuksesta osansa. Huuma kuumensi pörssimarkkinoita 1996-1996, jolloin pörssiin viedyt 373 huipputekniikan yritystä haalivat riskirahaa yhteensä 20 miljardia dollaria eli noin 100 miljardia markkaa. Melkein puolet näistä uusista pörssiyrityksistä toimii Piilaaksossa. Koskaan aikaisemmin ei pääoma ole Amerikassa kasautunut yhtä nopeasti. Ilmiötä kuvaa tämä juttu keväältä 1996:

1. Mene Menlo Parkiin. Etsi puu.
2. Ravista puuta - alas putoaa riskisijoittaja.
3. Ennen kuin riskisijoittaja toipuu tömähdyksestä, lausu taikasanat: Internet! Sähköinen ostotaivas! Virtuaaliyrittäjä! Java!
4. Riskisijoittaja antaa sinulle viisi miljoonaa dollaria.
5. Puolentoista vuoden päästä voit alkaa myydä yrityksesi osakkeita pörssissä.
6. Kun olet kerännyt voittosi, menen takaisin Menlo Parkiin.
7. Etsi puu.
8. Kiipeä puuhun. Odota.

   Rahapuuta ovat ravistamassa vähän yli 20-vuotiaat työnarkomaanit. Puusta saattaa pudota sijoituspankkiirin sijasta myös Steve Jobbsin ja Jim Clarckin kaltaisia 40-50-vuotiaita ensimmäisen uransa jo ohittaneita tietokonemiljardöörejä, jotka kartuttavat rahojaan toisella tai kolmannella sijoituskierroksella nuoremman sukupolven Internet-yrityksissä.

   Netscapen, Yahoo!:n ja Cnetin kaltaisten Internet-yritysten synty on muuttanut kapitalistien pelisääntöjä ja osakkeiden hinnoitteluperusteita. Tavallisesti osakkeen hintaa verrataan yrityksen voittoon. Jos yhtiön pörssiarvo nousee 20 kertaa vuosivoittoa suuremmaksi, se on kallis. Internet-yritysten arvo on saattanut nousta monta sataakin kertaa voittoa suuremmaksi. Pörssianalyytikkojen työkalupakki on menettänyt merkityksensä. Enää ei kummastella, vaikka pörssiin tuodaan yritys, joka ei ole tuottanut penniäkään voittoa. Odotukset ratkaisevat. Tuotteet esitellään julkisuudessa, ennen kuin niiden valmistus on edes alkanut. Tätä kutsutaan "vaporwareksi", kangastusten kaupitteluksi.

   Uusyrittäjien voitot ovat näennäisiä, sillä laki ei anna perustajaosakkaiden myydä osakkeitaan pois neljään vuoteen. Se on pitkä aika tässä ympäristössä, missä jokainen vuosi näyttää tuovan uusia läpimurtoja. Vuonna 1994 WWW oli yhtäkkiä kaikkien ulottuvilla, 1995 Netscape muutti kaiken, 1996 PointCast teki verkosta sanomalehden kilpailijan ja 1997 tulevat huippuhelpot Netscapen ja Microsoftin selaimet sekä Intranet.

   Kun informaatio monistuu salamannopeasti, tietokoneiden teho kasvaa Mooren lain vauhdilla, pääoman tarve on vähäinen ja kilpailu ankaraa, vallitsevat perusolettamukset eli paradigmat vanhenevat nopeasti. Silicon Valleyn entiset lippulaivat Apple ja IBM ovat osoittaneet, että herpaantumisesta ja itsevarmuudesta seuraa tuho. Kun Andy Grove luennoi opiskelijoille, että "vain vainoharhaiset pysyvät hengissä", hänet otetaan todesta.

   Nyt kuumimpia yrityksiä ovat bittivirtaa vauhdittavia reitittimiä ja push-teknologiaa eli "tyrkytystekniikkaa" kehittävät yritykset kuten Marimba ja BackWeb. Verkosta itse itsensä automaattisesti päivittäviä Java-ohjelmia ei osattu muutama vuosi sitten kuvitellakaan. Yleisesti ottaen Internetin tiedon kaiveluun ja esillepanoon erikoistuvat yritykset ovat nyt muotia.

   Historiallisesti WWW on hyvin tuore keksintö. Sen parhaimmat käyttömuodot saattavat nähdä päivänvalon vasta vuosien päästä tai sattumalta. Pienet hyvin toimivat liikeideat voivat maailmanlaajuisen Internetin avulla muuttua miljardiyrityksiksi. Silicon Valley on kiihkeässä rakennemuutoksessa ja jyrkimmässä nousussa kahteenkymmeneen vuoteen. Tietokoneiden ja puolijohteiden valmistuksen ohi on ajamassa ohjelmointityö. Internet-kiinnostuksen alkuvuodesta 1993 lähtien Piilaaksoon on tullut 125 000 uutta työpaikkaa, yksistään viime vuonna 50 000. Reaalipalkat ovat nousseet viisi kertaa nopeammin kuin koko maassa keskimäärin. Alueen keskipalkka on noin kaksinkertainen kansalliseen keskiarvoon nähden. Ohjelmistotaloissa vuotuinen keskipalkka liikkuu 80 000 ja 90 000 dollarin välillä eli noin puolessa miljoonassa markassa. Ehkä Piilaakso ristitään joskus uudelleen Bittilaaksoksi.

   Piilaakson kasvun tuntee istumalihaksissaan. Ruuhka- aikana ajomatka San Franciscosta saattaa venyä tunneiksi, muuten sinne hurauttaa alle puolessa tunnissa. Jonossa istuessa on aikaa katsella tienvarren valomainoksia, joista yksi kirkuu "Cisco Systems. Avoinna 600 työpaikkaa". Tarkemmin katsoen valomainos on turhan vaatimaton, avoimia työpaikkoja on viime kuukausina ollut 800-1 000. Firma on maailman johtava Internetin bittivirtojen reitittäjä. Sen kasvu on nopeaa, koska se seuraa verkon kasvuvauhtia. Koko laaksossa on vapaita työpaikkoja nyt noin 20 000.

   Työpaikkojen vilkas vaihto kuuluu seudun kulttuuriin. Vaihtuvuus saattaa jarruttaa joidenkin yritysten toimintaa, mutta enimmäkseen työpaikasta toiseen pomppimista pidetään hyödyllisenä ilmiönä. Vaihtuvuus levittää huipputekniikan osaamista ja tekee elämästä mielenkiintoisemman. Lounastauoilla, kuntosaleilla ja kahviloissa leviää nopeasti juoru siitä, mikä tekniikka, keksintö tai firma on kuumaa tavaraa. Työpaikkaa 21 kertaa 17 vuodessa vaihtanut Robert Andrews ei pidä tapaustaan poikkeuksellisena. Hän jätti vastikään paikkansa Netscapen nousevana tähtenä ja lähti vetämään uutta 280-nimistä verkkoyritystä. Hän sanoo, että moni etenee urallaan kuin sakkilaudalla. Joskus tulee matti, mutta se ei haittaa. Työpaikkansa menettäneille ei jää otsaan luuserin merkkiä, koska asiaan kuuluu, että huipputekniikan alalla luova tuho toimii. Palkkaus ja sosiaaliedut eivät ole ainoita työpaikan vaihdon houkuttimia. Hyvä työilmapiiri ja kiinnostava teknologia merkitsevät paljon. Eniten vetävät puoleensa vastasyntyneet tai vasta syntyvät yritykset. Niiden osakkaiksi tai optioiden omistajiksi pääsy voi tuoda nopeasti paljon rahaa pioneerimaineen lisäksi. Vakiintuneet yritykset yrittävät pitää väkensä tarjoamalla optioita koko henkilökunnalleen. Optiot ovat papereita, joilla työntekijä saa oikeuden ostaa tietyn määrän yhtiön osakkeita kiinteään hintaan määräajan kuluttua. Jos yhtiö menestyy ja osakkeen hinta nousee, optiolla saa voittoa. Piilaakson ensimmäinen yritys Hewlett-Packard noudattaa vähän valtavirrasta poikkeavaa tyyliä. Se tarjoaa vakautta ja ilmaista opiskelua sekä paikallista harvinaisuutta, eläke-edun. HP:llä työntekijät saattavat juhlia työsuhteensa 10- tai jopa 20-vuotispäiviä.

   Silmätessäni laakson "kultasuonta" El Camino Realia ajavia Mersuja, Ferrareita ja Porscheja mietin, miksei Suomi voisi olla Euroopan Piilaakso. Onhan Suomessa alan tietotaito huippuluokkaa, pitkinä talviöinä on aikaa istua tietokoneen ääressä, nuori polvi osaa kieliä ja verkkomaailmassa etäisyyksien ei pitäisi merkitä mitään. Mutta Yhdysvallat on saanut digitaalisessa vallankumouksessa jo niin pitkän etumatkan, että Euroopan on mahdoton kiriä sitä kiinni. Yhdysvaltain suurilla markkinoilla läpi lyövät keksinnöt leviävät nopeasti muuallekin. Taloudelliset kannustimet ovat eurooppalaisessa vertailussa ja historiallisessakin katsannossa valtavat. Vanderbiltiltä ja Rockefellerilta meni rikastumiseen elinikä. Nyt saman voi tehdä kuukausissa.

   Ehkä suomalaisesta näkökulmasta suurin ero on yrityskulttuuri. Meitä ei ole koulittu kauppaamaan itseämme eikä ldeoitamme. Suomalaiset ovat hyviä ratkomaan ongelmia, mutta eivät osaa ottaa työstään maksua. Riskinottokyky ja -halu on vähäinen. Amerikkalaiset opetetaan bisnes-henkisiksi viimeistään yliopistossa. Suomessa sellaista on pidetty epäpyhänä. Opiskeluvuosinani Senaatintorilla tavattiin karjua iskulausetta "tiede kansaa palvelemaan". Sydän täynnä pyhää kapitalistivihaa Ylioppilaslehdestä luettiin juttuja, joissa tuomittiin yritysten sekaantuminen tutkimusrahoitukseen.

Silicon Alley

Amerikkalaisen vastakulttuurin ja boheemielämän viimeisiä saarekkeita on Greenwich Village New Yorkissa. Se on Manhattanin eteläpäässä Union Squarelta alaspäin ulottuvien taiteilijakorttelien aluetta, joka on tullut viime vuosina muotiin niin paljon, että vuokrat ovat nousseet pilviin muualla paitsi kaikkein rähjäisimmissä kortteleissa. Kerran kuussa torstaisin täällä kokoontuu Cybersuds. Se tarkoittaa verkkovaahtoa, luovien taiteilijoiden ja uuden median käymistilaa. Monisatapäisen joukon vaateparsi istuu Villagen tyyliin, mutta puhe kuulostaa oudolta: "vain jos allekirjoitat vaitiololupauksen", "yritykseni aloitti viime viikolla", "tiedätkö vapaata ohjelmoijaa". Parikymppisten taiteilijatyyppien rinnassa on lappu ja siinä henkilön ja yrityksen nimi, johon on useimmissa tapauksissa leivottu sana "digital" tai "interactive".

   Cypersuds on tilaisuus, jossa uuden median yrittäjät tapaavat toisiaan, etsivät asiakkaita ja työntekijöitä, vaihtavat juoruja ja käyntikorttejaan, perustavat uusia yrityksiä. Vuonna 1995 alkaneista epämuodollisista tapaamisista tuli hetkessä hitti, nyt niissä käy enimmillään toista tuhatta Silicon Alleyn ("Piikuja") virtuaalivaeltajaa. Manhattanin eteläosan boheemikortteleissa asuvien elämännälkäisten taiteilijasielujen tyyli on muutoksessa. Yöelämä on muuttunut "high techiksi". Ennen vaellettiin bileistä toisiin ja päädyttiin jonkun tuttavan tuttavan sänkyyn. Nyt ystävät esittelevät tuttavia toisilleen, jotka päätyvät - samaan yritykseen. Elämäntavan muutosta edesauttaa itsesuojeluvaisto. Verkkoon sukeltaminen on vaarattomampaa kuin seksi Greenwich Villagessa, missä aids-tiheys on Amerikan synkin. Silicon Valleyn tapaan Alleyäkään ei löydy miltään kartalta. Se on idea ja mielentila. Jos Silicon Valley on vuorokausitolkulla nukkumatta ohjelmoiva tekniikan ylioppilas, Silicon Alley on yöklubeja, nettikahviloita ja "verkkovaahdon" kaltaisia aivoriihiä koluava taiteilija tai mainostoimittaja. New Yorkin kaltaisessa jalankulkukaupungissa digiaika tuottaa toisenlaisia yrityksiä kuin Kalifornian autoistuneissa esikaupungeissa.

   Kaliforniassa tehdään tiedon valtaväylää, New Yorkissa sen käyttäjiä. New Yorkissa on ehkä maailman suurin luovuuden kohtauspaikka, kuvataiteilijoita, muusikkoja, näyttelijöitä, kirjoittajia, mainostoimittajia. Se on hedelmällinen kasvualusta uutta etsivälle, anarkistiselle, hajautetulle verkkokulttuurille. New Yorkissa on myös maailman suurin mediakeskittymä, tv-yhtiöitä, kustantamoita ja lehtitaloja sekä muita suuryrityksiä, jotka 1994-95 yhtäkkiä heräsivät verkkoaikaan ja halusivat olla valmiina, jollei muuten niin teettämällä äkkiä oman kotisivun World Wide Webiin. Vuoden 1995 alkupuolella lähes kuka tahansa saattoi ryhtyä kotisivusuunnittelijaksi vain painattamalla käyntikortin ja teeskentelemällä osaajaa. Sittemmin tavaksi on tullut esittää ansioluettelona lista niistä kotisivuista, joita työn hakija on sommitellut. Uusi media ei tarkoita pelkästään verkkojulkaisuja ja kotisivuja, vaan lähes kaikkea digitaalisesti käsiteltyä ääntä, kuvaa ja tekstiä eri muodoissaan.

    Yksi uuden median uranuurtaja on K2 Design Inc. Sen varatoimitusjohtaja, vähän yli kolmekymppinen Bradley Szollose kertoo olevansa alun perin teatterituottaja - tehneensä sitä ja tätä. Brad juttelee innolla liikeideastaan, pyörittelee tietokoneruudulla viimeistä multimedia-CD:tään ja huutelee neuvoja ja vastauksia työtovereilleen ja harmittelee ahtaiksi käyneitä toimitilojaan.

   CD-romppu, josta hän puhuu, on Chase Manhattan -pankin tilaamaa. Se on vetävän näköinen sekamediaesitys, jonka hyperlinkkejä klikkailemalla pääsee verkkoon ja tutkimaan vaikkapa pankin vuosikertomusta, pörssikursseja ja muita pankin kansainvälisiä sijoittajia ja asiakkaita kiinnostavia tietoja. Houkuttelevan näköinen romppu on ammattitaitoista jälkeä. Kuvat, musiikki ja ohjelmointi on tehty omassa 60 työntekijän yhtiössä. Szollose kertoo tilauksen olleen kaksi tuhatta kappaletta, mutta pankin johtokunnan nähtyä lopputuloksen tilauksen koko kasvoi kahteen sataan tuhanteen.

   Asiakkaisiin lukeutuu myös mailman suurin lelukauppias Toys"R"Us. Sille on myyty kotisivu, jota lapset voivat piirtää ja värittää. IBM:lle on tehty kotisivu, jolla voi seurata Garry Kasparovin ja "Deep Bluen" sakkiottelua. Szollosen yhtiö on kerännyt vaikuttavan tuntuisen asiakaslistan ja räätälöinyt kunkin tarpeeseen sopivan rompun, kotisivun tai niiden yhdistelmän. Yhtiö järjestää myös reaaliaikaisia verkkotapahtumia, koulutusta ja verkkoseurantaa, jonka avulla mainostajat pystyvät jäljittämään kotisivuillaan vierailevien kuluttajaprofiileja. Poistun K2:n täyteen pakatusta toimistosta päästäni pyörällä. Verkon ja sekamedian liiketoimintamahdollisuudet näyttävät rajattomilta. Hyvästeltäessä Brad pahoittelee, ettei voi ennustaa firmansa kasvua, sillä yhtiö on menossa pörssiin, eikä laki salli tällaisia ennustuksia ennen listautumista.

   K2 (www.k2design.com) on vain yksi tuhansista New Yorkin aloittajayrityksistä. Coopers & Lybrand -konsulttiyhtiön seurantatutkimuksen mukaan Silicon Alley on synnyttänyt New Yorkiin jo tuhansia yrityksiä ja yli sata tuhatta uutta työpaikkaa. Nämä työpaikat tuottavat etupäässä tietoverkkojen sisältöjä kuten verkkojulkaisuja, mainontaa, virtuaalisia ostospaikkoja, etäsairaanhoitoa, sijoituspalveluja ja matkailuneuvontaa. Eurooppalaiselle hyödyllinen uutuus on Total New York, palvelin josta miljoonakaupungin nähtävyyksiä, teattereita ja ostospaikkoja voi etsiä kaupunginosittain ja kortteleittain kotimikron ääressä matkaa suunnitellessa. New Yorkin kaupunki ja osavaltio odottavat digitaaliajalta suuria. Yrityksiä suositaan verohelpotuksin ja käynnistysavustuksin. Keskeinen huoli on, että ohjelmointityön tekijöitä on liian vähän.

   Cybersudsin käynnistäjät ovat perustaneet pari vuotta sitten New York New Media Associationin, joka haravoi kouluista verkkotaitajia kesäharjoittelijoiksi, opettaa aloittajille yrittäjyyden niksejä, teknilkkaa ja tilinpitoa. Verkkoyrittäjiksi muuttuneet underground-friikit hiovat yrityksiään NYNMA:n kursseilla pörssikuntoon. Ikäänkuin tulevaisuutta ennakoiden NYNMA:n (www.nynma.org) toimitalo on valmiiksi vastapäätä New Yorkin pörssiä, pilvenpiirtäjässä, jossa 80-luvulla pullisteli Drexel Burnham Lambert -pankkiiriliike. Talo jäi tyhjäksi, kun pankkiiriliike kuoli ja sen sijoitusguru Michael Milken joutui vankilaan. New York Information Technology Centeriksi ristitty rakennus on vielä monille ohikulkijoille tuntematon, mutta ehkä vuosien päästä turistit töllistelevät ja valokuvauttavat itseään sen edessä enemmän kuin pörssitalon luona.

Väärässä Washingtonissa?

Meidän Amerikan menoa seuraavien kirjeenvaihtajien asemapaikka on useimmin Washington D.C. Pääkaupungin nimi yhdistää presidentti Washingtonin nimen pieneen alueeseen nimeltä District of Columbia. Se on väkiluvultaan Helsingin kokoinen, pinta-alaltaan vähän pienempi alue, joka aikanaan lohkaistiin Marylandin osavaltiosta liittovaltion hallintokaupungiksi. Pääkaupungissa pesii poliittinen valta, ainakin näennäisesti. Maan todellista valtaa pitäisi etsiä aivan eri kolkalta, länsirannikolta, Washingtonin osavaltiosta, Seattlesta. Se on maailman rikkaimman miehen Bill Gatesin ja hänen perustamansa Microsoftin kotipaikka. Täällä hän on punonut läntiseen sivilisaatioon tunkeutuneen valtarakenteen, jonka lähin historiallinen vastine on Rooman keisarikunta. Täältä hän aikoo ulottaa valtakuntansa avaruuteen asti satojen maata kiertävien Internet-satelliittien avulla.

   Washingtonin Billillä on enemmän valtaa kuin Washington D.C.:n Billillä, ja se on pysyvämpää laatua. Gatesin henkilökohtaisen omaisuuden arvo on yli 200 miljardia markkaa, Clintonin henkilökohtainen talous on miinuksella. Valkoinen Talo on ollut usein tuuliajolla isännän ihmetellessä, haistellessa ja kuulostellessa, mitä pitäisi tehdä. Microsoft puolestaan on ollut ylipäänörtti Bill Gatesin rautaisessa otteessa.

   Gates järjesti toukokuussa kotonaan Seattlessa julkisuudelta suljetun teknologiahuippukokouksen, jonne hän kelpuutti tarkasti valitun joukon talouden ja politiikan huippunimiä, pääjohtajia ja ministereitä eri puolilta maailmaa. Sadalla kutsutulla oli hyvä syy ihailla ja samalla pelätä Gatesia: hänen monesti toistamansa visio kitkattomasta kapitalismista ja digitaalidemokratiasta uhkaa vallasväkeä, joka on käyttänyt elämänsä taloudellisen tai poliittisen valtansa vakiinnuttamiseen. Toimittajakunnasta vain Washington Postin Howard Fineman pääsi soluttautumaan kokousväkeen. Hän kertoo, että vieraille tärkeintä oli läsnäolo, näyttäytyminen voittajan puolella. Gatesin profetia kulkee edelleen samaa latua, kuin marraskuussa 1995 julkaistussa "The Road Ahead" -kirjassa, jonka kannessa sankari seisoo kädet taskussaan horisonttiin katoavan tien keskiviivalla.

   Gates puhuu mieluusti Internetin tarjoamasta globaalista kauppatorista, joka pyyhkäisee kapitalismin kitkat pois, vauhdittaa maksuliikennettä, kaupankäyntiä, innovaatioiden leviämistä ja taloudellista kasvua. Suorasta verkkodemokratiasta hän puhuu ylimalkaisemmin, sillä se on kaksiteräinen miekka. Itärannikon Washingtonissa on herännyt hurskas huoli edustuksellisen demokratian uhanalaisuudesta - ja itsekäs huoli poliittisen luokan eli kongressiedustajien, lobbareiden, konsulttien ja journalistien etuoikeuksien haihtumisesta. Gatesille on tärkeää pitää poliitikkojen sormet pois Internetistä ja samalla Microsoftin omasta kitkattomasta kasvusta. Finemanin mukaan suurimman armon Seattlen teknohuippukokouksessa sai varapresidentti Al Gore, jonka puhetta isäntä kiitteli ja kehui varapresidentin olevan ensimmäinen poliitikko, joka on ymmärtänyt teknologiaa ja informaatiota.

   Gore näyttää pärjäävän hyvin Microsoftin esivaalissa. Molemmat tarvitsevat toisiaan: Gore Gatesin kehuja näyttäytyäkseen 21. vuosisadan presidenttinä, Gates hyviä välejä Valkoiseen Taloon välttääkseen oikeusministeriön tutkimuksia hallitsevan markkina-aseman väärinkäytöstä.

   Gatesin profetia isokenkäisille oli, että kymmenen vuoden päästä aikuisten enemmistö elää samanlaista verkkoelämää kuin opiskelijat tänään ja jokainen tulevaisuuteen katsova yhtiö tarvitsee oman digitaalisen keskushermostonsa, jonka tietenkin Microsoft on valmis myymään. Kaikki harmittelivat teknisesti lahjakkaiden työntekijöiden pulaa. Washington-järvelle ankkuroineet saattoivat nähdä vilahduksen arvovieraista heidän purjehtiessaan illalliselle Gatesin keskeneräiseen uudistaloon järven rannalla. Pari sataa miljoonaa markkaa maksava 4 000 neliön "älytölli" on ladattu täyteen elektroniikan ihmeitä, ilmastointi-, ääni-, ja videoautomatiikkaa, ja talon eri huoneissa on 30 seinän kokoista tarkkapiirtoista videoruutua, joihin itse kukin voi valita mielentilaansa sopivan maalauksen digitaalisen kopion.

    Seattlen teknohuippukokouksen isäntä on verkkovaltakunnan kruunaamaton keisari. Microsoft on markkina-arvoltaan Yhdysvaltain kolmanneksi suurin yritys Coca-Colan ja General Electricsin jälkeen. Keväällä 1997 sen pörssiarvo ylitti Suomen bruttokansantuotteen markkamääräisessä vertailussa. Gatesin henkilökohtainen omaisuus on Suomen valtion budjettia suurempi eli yli 200 miljardia markkaa.

   Kaksi vuotta sitten ylipäänörtin tie tähtiin ei ollut läheskään yhtä kirkas. Silloin sata miljardia markkaa "köyhempi" Gates joutui taistelemaan syöksykierrettä vastaan samaan aikaan kuin toinen "come back kid" Bill Clinton. Clintonia kampitti republikaaninen puolue, Gatesia edellämainittu verkkonörttien Netscape. Kummatkin Billit olivat mestareita kääntämään kelkkansa hädän tullen. Heidän luonteessaan on selvä ero sikäli, että Clinton halua miellyttää, on luonnostaan empaattinen ja etsii vaistonvaraisesti puhekumppanistaan yhteistä aaltopituutta. Gates on epäempaattinen, ei katso silmiin ja tahtoo tuhota kilpailijansa. Molemmat ovat äidin poikia.

   Helppokäyttöisen selaimensa "Navigatorin" testiversiota ilmaiseksi Internetissä jakanut Netscape kaappasi hetkessä itselleen hallitsevan aseman uudessa mediassa. Verkon käyttö yleistyi kautta maailman kulovalkean tavoin. Tietokonenörttien salaperäinen Internet avautui hetkessä miljoonille maallikoille. Veto oli niin nerokas, etten ollut uskoa sitä todeksi, kun poikani latasi verkosta tietokoneeni kovalevylle Navigatorin ja näytti kuinka helppoa Internetissä surffailu on. Aikaisemmin olin maksanut verkkopalveluyhtiö Compu-Servelle kuukausittain satoja markkoja surkeasta palvelusta, joka ei tarjonnut juuri muuta kuin sähköpostin käyttömahdollisuuden ja suppean valikoiman uutistietoja. Johtavilla verkkopalveluyhtiöillä CompuServellä, Microsoft Networkilla ja America Onlinella ei ollut silloin tarjota yhteyttä suoraan maailmanlaajuiseen tietoverkkoon tavallista rahvasta varten. Ne eivät uskoneet, että suuri yleisö oppisi näpyttelemään koneellaan vaikeaselkoisia komentosanoja. Netscape näytti, kuinka komennot voi kiertää kokonaan. Se oli verkkomaailman vallankumous.

   Netscapen kaapattua selainmarkkinat Microsoft keskittyi vielä kauppaamaan vanhan rahasamponsa paranneltua versiota eli Windows95-käyttöliittymää maailmanlaajuisella mainoskampanjalla, johon yhtiö kulutti satoja miljoonia markkoja. Microsoftille alettiin ennakoida samanlaista kohtaloa kuin itseriittoisuuteen ja mammuttitautiin aikaisemmin sortuneille Applelle ja IBM:lle. Ennustuksissa oli myös vahingoniloa, koska Gatesin katsottiin saaneen yliotteensa liian helpolla, ilmaantumalla kuin käenpoika IBM:n pesään ja apinoimalla Applelta kuvallisen käyttöliittymän, jossa tietokonetta voi ohjata hiirtä napsuttelemalla.

Pearl Harbor

Gates ryhmitti joukkonsa vastaiskuun 7. joulukuuta 1995, jolloin 300 toimittajaa ja alan analyytikkoa kautta maailman lennätettiin Seattleen todistamaan näytelmää nimeltä Internet Strategy Workshop. Se sattui olemaan Japanin Pearl Harboriin tekemän yllätyshyökkäyksen vuosipäivä. Isäntä palautti mieliin tilaisuuden aluksi amiraali Yamamoton sanat "Pelkäänpä, että olemme herättäneet nukkuvan jättiläisen". Tietokonevallankumous oli edennyt uuteen ratkaisuvaiheeseen, taisteluun Internetin herruudesta.

    Ensimmäinen pommi oli se, että Microsoft alkoi jakaa omaa selaintaan ilmaiseksi eikä vaadi sen myöhemmistäkään versioista maksua niin kuin Netscape. Selainohjelman Microsoftille myyneiden Spyglassin johtajien suu loksahti auki.

   Toisen kerran sali kohahti kuullessaan, että isäntä oli ostanut lisenssin verivihollistensa kehittämään Java-ohjelmointikieleen, joka on käyttöjärjestelmästä riippumaton. Tällainen erilaisten käyttöjärjestelmien kanssa keskusteleva ohjelmointikieli uhkasi Microsoftin Windowsin monopoliasemaa.

   Satojen toimittajien ja sijoitustutkijoiden täyttämässä messuhallissa alkoivat ovet käydä ja sylimikrot laulaa. Ensimmäinen tulkinta oli, että Microsoft oli antautunut Netscapen edessä. Seitsentuntisen tuotekavalkadin jälkeen alkoi valjeta, että jättiläinen oli todella herännyt. Yhtiön tärkeimmät myyntiartikkelit oli sovitettu verkkokelpoisiksi. 20 000 työntekijän marssisuunta oli käännetty henkilökohtaisista tietokoneista Internetiin. Gates oli tehnyt saman minkä Clinton politiikassa. Ominut vihollisen aseet ja pannut paremmaksi.

   Gates oivalsi, että vaikkei enää pysty rahastamaan Internet-pääsymaksua, menetetyn rahan saa moninverroin takaisin myymällä tietokoneohjelmia Internetin sisällöntuottajille. Raha ei enää tule niinkään käyttäjäpäästä vaan tuottajapäästä ja sisällöstä.

   Itse en ymmärtänyt, mikä Pearl Harbor -päivän Internet-kavalkadissa oli bluffia ja mikä todellista läpimurtoa. Gates puhui nörttilatinaa. Haukotteluni ei onneksi herättänyt huomiota, sillä moni Euroopasta tai Aasiasta tullut torkahteli aikaerosta uupuneena. Valpastuin, kun kuulin, että sisältö sittenkin ratkaisee. "Technology is cool but content is king", ylipäänörtti toisteli ja tuntui rauhoittelevan toimittajakuntaa. Tietokone ei siis ainakaan vielä pysty tappamaan sopulia!

   Palatessani seuraavana päivänä itärannikolle luin lehdestä, että Netscapen osake oli romahtanut. Vertaus Pearl Harboriin alkoi tuntua aiheelliselta. Internetin uksia hallinnut Netscape alkoi menettää maagista mainettaan ja selainten markkinaosuutta. Jupiter Communications -tutkimuslaitoksen mukaan Netscapen osuus painui keväällä 1997 60 prosenttiin ja vuoden lopulla Microsoft ajaa ohi. Gates on taas nimensä veroinen mies. Hän on kymmenien miljoonien tänään tietoverkkoon pyrkivien portinvartija.

   Paljon Pearl Harbor -päivän jälkeen julkisuuteen on alkanut tihkua taustatietoja Microsoftin vastaiskun valmisteluista. Kun Gatesille oli selvinnyt, ettei Microsoft ehdi tarpeeksi nopeasti kehittää omaa selaintaan, hän onnistui pilkkahinnalla ostamaan Spyglassilta samaa juurta olevan Mosaic-ohjelman, josta Netscape oli rakentanut oman hittinsä.

   Käyttöoikeuden Java-ohjelmointikieleen hän osti vihollisiltaan 6.12. eli päivää ennen Seattlen spektaakkelia. Vaikka julkisuus ja Microsoftin PR-kone vaalivat mielikuvaa sattumalta rikastuneesta vaatimattomasta nörtistä, Gates on enemmän häikäilemätön liikemies kuin bittimaailman neropatti. Kilvoittelijaluonteen juuret löytyvät lapsuudesta. Kuudesluokkalaisena hän oli ujo, utelias ja hento äkäpussi, jonka vanhemmat lähettivät psykologin vastaanotolle. Vuoden mittaisen terapiajakson jälkeen äiti sai kuulla, että poikaa on turha yrittää panna kuriin, paras vain sopeutua. Time-lehden haastattelussa 13.1.1997 Gates itse muistelee psykologin olleen "jännä tyyppi", joka

   "...antoi minulle istuntojen jälkeen kirjoja luettaviksi, Freudin juttuja, niin että minä todella innostuin psykologisesta teoriasta."

   Pitkäaikainen ystävä ja tietoyhteiskunnan guru Esther Dyson arvioi, että

   "hän ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi sosiaalisessa vastuuntunnossa ja ihmissuhteissa. Hän on briljantti mutta lapsellinen. Hän voi olla hauskaa seuraa, mutta häneltä puuttuu empatia."

    Samassa henkilökuvassa RealAudion isänä tunnettu Rob Glaser luonnehtii entistä työpaikkaansa Microsoftia paikaksi, jossa vallitsi machiavelliläinen pokeripelin ilmapiiri ja jossa työtoveritkin piilottivat kortteja toisiltaan:

   "Billin silmät paljastavat, että hän on edelleenkin kuin vastikään yrityksensä perustanut nuorukainen, joka pelkää joutuvansa konkurssiin, jos joutuu kilpailemaan jonkun muun kanssa."

   Gatesin röyhkeää tyyliä kirjassaan "Overdrive" kuvaava James Wallece piirtää karun kuvan pokeripelurista, joka on mestari ostamaan, myymään, vaihtamaan ja varastamaan. Seattlelaisen Wallacen haastattelemat lapsuustoverit muistelevat Billin olleen vauraan kodin levoton ja kärsimätön lapsi, joka nuorena tottui huvittelemaan autohurjastelulla ja uhkapelillä. Harvardin yliopistonkin Gates jätti kesken perustaakseen 19-vuotiaana pelikaverinsa Paul Allenin kanssa Microsoftin vuonna 1975. Yrityksen ensimmäinen kotipaikka ennen Seattlea oli Albuquerque Uuden Meksikon osavaltiossa. Sen autiomaata halkovat valtatiet olivat Porschellaan hurjastelevan nuoren yrittäjänörtin kiitorataa.

   Ensimmäisen ison bluffinsa Gates sai läpi 1980, kun suurtietokoneiden maailmanvaltias IBM päätti pyrkiä henkilökohtaisten pöytäkoneiden massamarkkinoille ja lähetti edustajansa kysymään, voisiko Microsoft ohjelmoida uudelle tietokoneelle käyttöjärjestelmän. Gates puolestaan lähetti kyselijän tuolloin yleisen CP/M käyttöjärjestelmän kehittäjän Gary Kildallin luokse, joka sattui olemaan matkoilla. IBM:n mies palasi Gatesin ja Allenin puheille, jotka allekirjoittivat sopimuksen käyttöjärjestelmän kehittämisestä. Microsoftilla ei ollut aikaa ja mahdollisuuksia täyttää lupaustaan. Kaverukset ostivatkin 50 000 dollarilla valmiin järjestelmän pieneltä tuntemattomalta Seattle Computer -yhtiöltä. Ostetun 86-DOS-käyttöjärjestelmän kirjoittaneen Tim Patersonin he houkuttelivat Microsoftin leipiin. Tapaus katkaisi Kildallin ja Gatesin ystävyyssiteet. Vähän ennen tapaturmaista kuolemaansa kirjoittamissaan omakustannemuistelmissa "Computer Connections" Kildall kirjoittaa Patersonin ottaneen CP/M:n koodin käyttöönsä omin luvin ja syyllistyneen siten tekijänoikeuksien loukkaukseen kehittäessään DOS:in, jonka Gates osti myydäkseen edelleen IBM:lle. Gatesista tämä entinen ystävä kirjoittaa:

    "Olen varttunut tällä alalla yhdessä Gatesin kanssa. Hän on hajoittaja. Hän manipuloi. Hän on hyväksikäyttäjä. Hän on anastanut minulta ja koko teollisuudelta paljon."

   Kildallin kuvaus tietokonevallankumouksen varhaisvaiheista on kuin Kalevalasta, Sammon ryöstöstä, jossa Joukahaisen osan saa Bill Gates:

    "Teollisuutta tunteville Gatesin DOS on kavallus, joka loukkaa omistusoikeutta sekä minun henkilökohtaista ylpeyttäni ja saavutuksiani."

   Monet liikekumppanit harmittelevat ja ällistelevät Gatesin ja hänen esikuntansa neuvottelutaitoja. Silicon Valleyssa hänellä on paljon vihamiehiä, joiden mielestä öykkäri kahlitsee alan kehitystä hallitsevalla markkina-asemallaan. Myös ilmaisen Internetin verkkokulttuurissa varttuneet pioneerit vihaavat miljardööriä, joka on heidän silmissään tietotekniikan ryöstöviljelijä. Joulukuussa 1994 Internetissä oli luettavissa AP-tietotoimiston uutiseksi verhoiltu viesti, jonka mukaan Microsoft oli suostunut ostamaan roomalaiskatolisen kirkon. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun ohjelmistotalo ostaa merkittävän uskontokunnan, uutinen uskotteli. Pilajutun mukaan kirkko sai maksun Microsoftin osakkeina. Juttu siteerasi ostajan perusteluja näin:

   "Ennustamme uskontomarkkinoiden kasvavan tuntuvasti seuraavien 5-10 vuoden aikana."

   Toinen verkossa vastaan tullut vitsi kysyy:

   "Kuinka monta Microsoftin insinööriä tarvitaan lampun vaihtamiseen. Vastaus: Ei yhtään, koska yhtiö on tehnyt pimeydestä standardin."

   Missä ovat tämän itse itsensä tietoyhteiskunnan keisariksi kruunanneen 42-vuotiaan monimiljardöörin vallan lähteet? Kuinka syvälle taskuihimme hän saa kätensä tunkea?

Äkäpussin keisarikunta

Vajaassa kahdessa vuodessa Seattlen spektankkelin jälkeen Microsoft on tarrannut kiinni kaikkeen uuteen tekniikkaan joka haiskahtaakin Internetille. Keinoina ovat olleet harhautus, uuvutus, pussitus, ostaminen ja liittoutuminen Gatesin käyttöjärjestelmillä pyörii vanhastaan 80-90 % koko maailman henkilökohtaisista tietokoneista. Käyttöjärjestelma on se korpulle tai rompulle ladattu ohjelma, joka saa PC:n elämään. Ilman käyttöjärjestelmää tietokone olisi kuollutta rautaa. Useimpiin ostajaansa odottaviin tietokoneisiin Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmä on ladattu valmiiksi. USA:n viranomaiset yrittivät 90-luvun alussa purkaa painostusta ja kytkykauppaa, mutta huonolla menestyksellä.

   Vuonna 1992 liittovaltion kauppakomission FTC:n kilpailutoimisto alkoi tutkia Gatesin punomia kilpailunrajoituksia. Hän oli jo 80-luvulla DOS-käyttöjärjestelmäänsä myydessään omaksunut hinnoittelun, joka käytännössä pakotti tietokonetehtailijat valitsemaan hänen tuotteensa. Mikään tietokone ei pärjää ilman käyttöjärjestelmää, joita teki 80-luvulla useampikin yritys. Microsoftin Digital Operating Systemin eli DOS:n kappalehinta oli 90 dollaria, mutta niille tehtaille, jotka latasivat sen kaikkiin koneisiinsa, hinta oli vain 30 dollaria, alimmillaan vain 7 dollaria kopiolta. Käyttöjärjestelmän omistukseensa hankkineelle Gatesille oli yhdentekevää, tulevatko voitot kappalehinnasta vai kappalemäärästä, koska tuotteen monistuskustannus on nolla. Tietokoneen valmistajalle 60-83 dollarin ero voi olla ratkaiseva kilpailutekijä, kun paketteja vertaillaan kaupan hyllyllä. Microsoft valvoi tehokkaasti, että se sai kymmenyksensä jokaisesta valmistuvasta tietokoneesta ja palautti kilpailijoiden tuotteisiin haksahtaneet heti kuriin. MS-DOS:sta ja sen jatkojalosteesta MS-Windowsista tuli maailmanstandardi. Maailmanstandardi alkoi sitoa myös eurooppalaisia tietokonevalmistajia. Ensimmäisenä asiaan puuttui Iso-Britannian hallitus, mutta asian tutkinta EU:ssa alkoi vasta, kun Yhdysvaltain FTC oli käynnistänyt laajat tutkimukset. FTC:n kilpailupoliisit kiinnostuivat myös Microsoftin tavasta tyrkyttää tietokoneohjelmia kuten tekstinkäsittelyohjelma Wordia ja laskentaohjelma Exeliä. Muut ohjelmistotalot valittivat, että Microsoft piilotti omiin ohjelmiinsa viruksia, jotka jumittivat kilpailevat käyttöjärjestelmät. Gates esikuntineen uskotteli liittovaltion tutkijoille, että yhtiön sisällä on kiinalainen muuri eivätkä käyttöjärjestelmän ja ohjelmien kehittäjät edes keskustele keskenään.

   Vapaan kilpailun nimiin vannovassa USA:ssa kilpailuviranomaisilla on joskus ollut hyvinkin suuri valta. Presidentti Bill Clintonin esikuvakseen mainitsema Theodore Roosevelt oli "trustbuster", monopolinmurskaaja, jonka valtakaudella hallitus nosti syytteen kaikkiaan 40 yritystä vastaan laittomista kilpailunrajoituksista. Syytteiden seurauksena Rockefellerien öljytrusti, Duken tupakkatrusti ja J. P. Morganin rautatietrusti hajoitettiin. Kuuluisin näistä on John D. Rockefellerin valtakunnan purku. Sata vuotta sitten Rockefeller sai haltuunsa valtaosan Amerikan öljykentistä ja oivalsi rikastuvansa vielä enemmän rakentamalla laajan maan täyteen huoltoasemia. Rockefellerin omaisuus oli silloisessa maailmassa huikeat miljardi dollaria vuonna 1911, kun korkein oikeus päätti, että Rockefellerin Standard Oil on laiton monopoli. Valtakunta pilkottiin 39 yhtiöksi. Viimeinen vastaavanlainen tapaus on 80-luvun alussa purettu maanlaajuinen puhelinyhtiö AT&T. Monopoliasema ei sinänsä ole lainvastaista, mutta epäreilut keinot hallitsevan aseman hankkimiseksi ovat.

   "Kilpailupoliisin" juristit alkoivat 90-luvun alussa pohtia Microsoftin pilkkomista kahtia: käyttöjärjestelmäyhtiöksi ja ohJelmistotaloksi. Se oli poliittinen uhkayritys. Monopolimurskaus ei ollut 1990 enää yhtä muodikasta kuin sata vuotta aikaisemmin. Clintortin hallinto alkoi epäröidä, että kilpailupoliisin nuuskinta saattaisi mustata kansakunnan kirkkaimman huipputekniikkatähden muun maailman silmissä. Kilpailuviranomaisten voimavarat olivat Ronald Reaganin laissez-faire -kauden jäljiltä kuihtuneet. Neljä vuotta kestäneiden tutkimusten jälkeen komissio äänesti vuoden 1994 keväällä, Jatkaako tutkimuksia vielä syvemmälle. Komission 2-2-äänestystulos johti tutkimusten raukeamiseen. Pattitilanteen jälkeen tutkimuksiin tarttui itse oikeusministeriö ja sen ylin "monopolinmurskaaja" Anne Bingamann jonka presidentti Clinton oli vastikään valinnut virkaan. Kunnianhimoinen Bingamann aikoi valmistella Microsoftin panemista syytteeseen. Se olisi ollut ensimmäinen monopoli- oikeudenkäynti kymmeneen vuoteen. "Monopolinmurskaajalta meni kuitenkin sisu kaulaan, kun hänen tuttavansa ja työtoverinsa alkoivat vihjailla, kuinka tuhoisaa olisi jutun häviäminen: hän saisi lehdistön silmilleen liittovaltion varojen haaskaamisesta turhiin tutkimuksiin ja superjulkkiksen tahraamiseen. Esimerkiksi kaivettiin IBM, jota vastaan pre- sidentti Lyndon B. Johsonin hallinto oli viime töinään nostanut monopolisyytteen. Sen Ronald Reagan ensi töinään veti takaisin 12 vuotta myöhemmin. IBM:lle oikeusjuttu oli maksanut 100 miljoonaa dollaria ja monen asiantuntijan mukaan oli osasyy "suuren sinisen" romahdukseen. (Suurempi syy lienee ollut Gatesin välistäveto IBM:n etsiessä käyttöjärjestelmää 1980.)

   Bingamannilta meni sisu kaulaan, ja hän alkoi etsiä Gatesin kanssa sovitteluratkaisua oikeussalien ulkopuolella. Neuvotteluja käytiin Brysselissä ja Washingtonissa. Heinäkuussa 1994 Gates taipuikin pyöreästi muotoiltuun julkilausumaan, jossa yhtiö ilmoitti luopuvansa käyttöjärjestelmänsä kytkyhinnoittelusta. Hinnoittelumuutoksella ei enää ollut suurta merkitystä, koska Windows oli silloin jo käytännössä maailmanstandardi eikä tietokonetehtaille enää ollut suurta hyö- tyä, vaikka saivat nyt ladatakin koneisiinsa jonkun muun käyttöjärjestelmän. Kommentaattorit luonnehtivat sovintoratkaisua kevyeksi näpäytykseksi. Sotku näytti kutistuneen niin mitättömäksi asiaksi, etten viitsinyt edes tarjota juttua Suomeen lyhyen tiedotteen tultua julki heinäkuun puolivälissä 1994.

   Asia palasi mieleen vasta elokuun lopulla, kun näin tv-uutisissa Bill Gatesin ja Bill Clintonin pelaavan yhdessä gol- fia presidentin lomapaikassa Martha's Vineyardissa. Billien puttailu herätti jonkin verran huomiota. Olihan tämä republikaanikodin kasvatti pidellyt etäisyyttä molemplin puolueisiin. Vaalirahan jakelijana Microsoft oli ollut nuuka, se oli keskusvaalilautakunnan tilaston mukaan antanut muutamia tuhansia dollareita molemmille puolueille.

   Aivan maailman huipulla rahaa hyödyllisempiä ovat suotuisat mielikuvat. Elokuussa 1994 Clinton oli poliittisessa vastatuulessa. Gates puolestaan oli Amerikan eniten ihailtujen johtajien listalla kakkonen Le Iacoccan jälkeen. Presidentti oli vasta viides. Maailmalle levinneet uutiskuvat tartuttivat Clintonin imagoon tietokonevallankumouksen hohtoa.

   Gatesin vaikutusvallasta Valkoiseen Taloon tai oikeusministeriön kilpailupoliiseihin on niukasti tietoja. James Wallace on kaivanut kirjaansa toisen käden tietoja, joiden mukaan Gates kehui lähipiirilleen uhanneensa muuttaa yhtiöineen ulkomaille, jos Microsoft aiotaan todella halkaista kahtia.

   Vaikka kytkykauppa onkin katkaistu, jokaisen uuden tietokoneen hintaan on leivottu keskimäärin sadan dollarin siivu Mikrosoftille. Käytännöksi on tullut esiasentaa koneisiin Windows-käyttöjärjestelmä ja nippu Microsoftin sanankäsittely-, laskenta, hakuteos-, musiikki- yms. ohjelmia. Näillä korpuilla, rompuilla ja lisenssimaksuilla yhtiö edelleenkin hankkii valtaosan tuloistaan. Paras rahasampo on Microsoft Office.

   Kytkyhinnoittelua ehkä kavalampi keino on ollut kangastusten kaupittelu eli "vaporware". Tämä tarkoittaa uusien tuotteiden julkistusta, ennen kuin ne ovat olemassa. Keskeneräisten tai olemattomien tuotteiden ennakkomainonnalla voi hätyytellä kilpailijoita pois tieltä tai paljastamaan korttinsa. Sellainen on yleistä Piilaaksossa, mutta pokeritaituri Gates on tämänkin bluffauksen mestari. Valmistautuessaan kenties ratkaisevaan taistoon verkon maailmanherruudesta molemmat leirit, Microsoft ja Netscape kumppaneineen, ovat kaupanneet kangastuksia syöttämällä julkisuuteen tietoja uusien uljaiden superselaimiensa ihmeellisistä ominaisuuksista.

Selainsota

Selain on eräänlainen ulompi kerros käyttöjärjestelmän ja ohjelmien päällä. Selain vapauttaa PC:n korpun kahleista, koska sen avulla surffaaja pääsee Internetin rajattomille tietolähteille (edellyttäen että on yhteys verkkoon). Netscapen Navigatorin räjähdysmäinen suosio osoitti selaimen ratkaisevan merkityksen. Jollei selain olisi lyönyt läpi 1994-95, hakisimme edelleenkin kaikki tietokoneohjelmat ja tiedot kau- pasta emmekä pystyisi kopioimaan niitä näppärästi suoraan verkosta. Netscape säikäytti Microsoftin jakamaan oman selaimensa ilmaiseksi. Näiden markkinaosuuskilpailu, selainsota on taistelua verkon maailmanherruudesta.

   Microsoft on pärjännyt markkinaosuustaistelussa hyvin ja saattaa pian ohittaa Netscapen. Tänä vuonna nämä kaksi kerrosta, käyttöjärjestelmä ja selain alkavat sulautua yhteen. Tulevat käyttöjärjestelmät sisältävät selaimen, niin että tietokoneen monitoriin ilmestyy ruutu, jonka kuvaketta näpäyttämällä pääsee suoraan surffailemaan, keskusteluryhmiin, lähettämään sähköpostia ja sommittelemaan kotisivuja. Netscapen ja Microsoftien uusien selaimien vertailu on loppuvuoden kuuma puheenaihe verkkomaailmassa.

   Kolmas taistelutanner käyttöjärjestelmien ja selaimien päällä on verkkobisnes. Microsoft on onnistunut liittoutumaan verkossa tavaroitaan ja palvelujaan kauppaavien kans- sa paljon paremmin kuin Netscape. Lentolippuja tilattaessa, hotellia varattaessa ja kirjoja, autoja, musiikkia, osakkeita ostettaessa vastaan tulee nyt Microsoftin nimi. Yhtiö myy ohjelmia, joilla yritykset saavat viritettyä virtuaalimyymälöitä omien tietokoneidensa uumenlin, niiden kotisivuille. Lupaaviin yrityksiin Microsoft ui sisään joko liittoutumalla tai ostamalla ne. Tämän vuoden tärkeitä ostoksia on WebTV. Tämä yhtiö kehitti lisälaitteen, jolla joka kodin televisiota voidaan käyttää Internetin selailuun ja sähköpostiin. Front Page -kotisivuvalmistajan yhtiö sai ostamalla Vermeer Technologies -yhtiön. Se on hankkiutunut kilpailijansa Applen suuromistajaksi, liittoutunut TV-yhtiö NBC:n, satelliittiyhtiö DirecPC:n kanssa, maailman suurimman verkkopalveluyhtiö America Onlinen ja tyrkytysohjelmien pioneerin PointCastin kanssa... Lista on pitkä ja venyy kuukausittain.

   Yhtiön itse kehittämiä sisältötuotteita on poliittinen verkkolehti Slate, nuorten naisten muotilehti Underwire, nuortenlehti Mint ja matkaopas Sidewalk. Toimintamalli on ollut selvä kaikilla elämänalueilla: sitoa yhteistyökumppanit, ennen kuin muut ehtivät. Sotasuunnitelma on pitkäjännitteinen. Verkkobisnekseen tehdyt sijoitukset tuottavat pari miljardia markkaa vuodessa tappiota. Seattlessa lasketaan, että vuosikymmenen vaihteessa tappiot kääntyvät moninkertaisiksi voitoiksi, kun kaupankäynti eli "verkkobisnes" todella kaynnistyy.

   Vanhassa leipälajissaan ohjelmistomyynnissä Microsoft laskee lypsävänsä vuosituhannen vaihteessa satoja miljardeja tänä vuonna muotiin tulleesta villityksestä eli Intra-netistä. Intranet on Internetin kaltainen suuryritysten (ja pienempienkin) oma tietoverkko, jolla voi vähentää firmojen paperisotaa sekä hoitaa sisäisen sähköpostin ja tiedotuksen.

   Gatesin suhdetoimintakoneisto ja esikunta ovat tehneet tehokasta työtä. Hän näyttää olevan läsnä kaikkialla: lehtien kansissa, tv-uutisissa, verkkomainoksissa, stadioneiden valo-tauluilla. Hänet on valokuvattu golf-kentällä presidentti Clintonin kanssa, tapaamassa astronautteja, jakamassa tietokoneita köyhille, laskemassa leikkiä tv-tähtien kanssa, paapomassa tytärtään ja pelaamassa korttia vanhemman polven miljardöörien kanssa. Yhtiöllä on miljardeja dollareita käteistä, jolla se voi ostaa minkä aloittelevan firman tahansa Ja palkata kenet hyvänsä.

   Paras ostos on vuodelta 1986, yritys nimeltä Dynamical System Research ja kaupan päälle tullut 27-vuotias fyysikko Nathan Myhrvold. Hän on Gatesin teknologiaguru, joka on poiminut ympärilleen lahjakkuuksia. Hänellä on käytössään miljardin markan suuruinen tutkimusbudjetti. Vuodesta 1990 tutkimusjohtajana toiminut Myhrvold on onnistunut pesemään Microsoftin julkisivusta keksintövarkaan maineen, jonka se sai omittuaan DOS-käyttöjärjestelmän ja apinoituaan Applen kuvallisen käyttöliittymän. On paljolti Myhrvoldin ansiota, ettei Microsoft itse ole langennut saman- laiseen loveen kuin IBM tai Apple. Myhrvold on vakuuttanut Gatesin siitä, että verkkomaailma ja televisio sulautuvat yhteen ja sen kehityksen kärjessä on oltava. Myhrvoldin aivoihin sopivat samat laatusanat kuin Gatesiinkin: "uskomaton prosessointikyky", "rajaton kaistaleveys" ja "moniajo".

   Tämän kaksikon päässä ei mene bitti vinoon. Yhtiön tehokkaimpiin pr-iskuihin kuuluva Gatesin kirja "The Road Ahead" on paljossa Myhrvoldin käsialaa. Myhrvold istuu Yhdys- valtain hallituksen tietoyhteiskuntaa viitoittavassa asiantuntijakomisiossa ja on kasvattanut kansallisen tulevaisuusgurun arvovaltaa. Toinen linkki itärannikon valtapiireihin on Microsoftin kakkosmies Steve Ballmer. Hän on varapresidentti Al Goren perheystävä ja opiskelutoveri Harvardin yliopistosta. "Yhteiskuntasuhteista" vastaava Ballmer ei ole Gatesin tai Myhrvoldin kaltainen "prosessoija vaan taitava juonittelija. Harvardin yliopiston jalkapallojoukkueen valmentajana Ballmer on oppinut myös yhteishengen nostatustaidon, jolle 22 000 työntekijän kampuksella Seattlessa on käyttöä. Ballmer on kuin vastapaino ja taltuttaja Gatesille, jolla on taipumus raivonpuuskiin ja räjähdyksiin.

   Gatesin lähipiiriin on tungosta monesta syystä eikä vähiten rahan vuoksi. Yhtiön perustajaosakas Allen ja Ballmer ovat monimiljardöörejä molemmat. Kolmikon omaisuuksien yhteisarvo on 333 miljardia markkaa. Miljonäärejä on yhtiössä pilvin pimein korkean palkkatason ja osakeoptioiden takia. Työntekijöitä yhtiössä on 22 000. Työhönottajat käyvät kuukausittain läpi 15 000 hakemusta ja palkkaavat heistä 200. Avainhenkilöiden houkuttelulla Seattlen jättiläinen voi sekoittaa pienempiensä elämän. Kesällä 1997 sen vanha vihollinen Borland International kävi oikeutta työntekijöidensä ryöväämisestä. Borlandin syytekirjelmän mukaan Microsoft järjestelmällisesti kaappasi henkilökuntaa ja heikensi pienempää yritystä salakavalasti tarjoamalla ruhtinaallisia bonuksia työpaikan vaihtajille ja lupaamalla pitkiä lomia ja sapattivapaita. Yhtiö sanoi menettäneensä 34 avainasemissa ollutta ohjelmistosuunnittelijaa, insinööriä ja markkinointipäällikköä Microsoftille 30 kuukauden aikana.

   Toinen tuntemattomana pysyvä esimerkki Piilaaksosta: Microsoft tarjosi sen parhaalle atk-insinöörille miljoonan dollarin kertabonusta työpaikan vaihdosta. Insinööri vaikeroi, ettei voi lähestyvien häidensä takia muuttaa Seattleen vielä kuukausiin. Microsoft korotti tarjoustaan puoli miljoonaa, jos insinööri vain lopettaisi vanhassa paikassa heti - muuttoajankohdasta viis. Microsoft houkutteli saman yhtiön toistakin insinööriä 1,5 miljoonalla, mutta aivovuodosta hermostunut vanha työnantaja lupasi saman verran talossa pysymisestä. Microsoft nosti tarjouksen 3 miljoonaan dollariin ja vei molemmat insinöörit.

Muualla internetissä:
http://www.k2design.com/
Yhtiö josta on tullut yksi uuden median uranuurtajista.

http://www.nynma.org
New York New Media Association neuvoo verkkoyrittäjiksi ryhtyviä friikkejä firman perustamisessa

[Alkuluku][*Tietokirjat*][Esikoiset][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]