Surullinen päivä popedalle
Pate Mustajärvi: Tultiin Evijärveltä
keikalta yöllä. Yhtäkkiä Mikkonen vavahti.
Mä kysyin, että mitä nyt. "Ääh,
ei tässä mitään", sanoi Mikkonen.
Heti perään sama tapahtui uudestaan. Kysyin Arwolta,
sieppaako pumpusta? Ja Mikkonen taas siihen, että ei
tässä mitään ja valkoinen Marlboro palamaan.
Jäin miettimään, että tota jätkää
sieppasi ihan oikeasti pumpusta, koska se oli sellainen isku
ja Arwo meni kyyryyn.
Sitten helmikuussa -86 ollaan keikalla Tampereella
Cabaret Oscarissa. On 24. päivä, saatiin soundcheck
valmiiksi ja lähdettiin kohti miksauspöytää
pyytämään Arskalta kottia. Oltiin lähdössä
kaljalle. Sitten se isku tuli, jumalauta. Mä juoksin
kuin kärppä, en pystynyt katsomaan, koska mä
tiesin ja tunsin, että Arwo kuoli nyt. Elmeri meni heti
siihen antamaan ensiapua. Ja saatana, Arwo kuoli. . . se vaan
kuoli siihen. Sen näki heti! Se tuli lujaa ja nopeasti.
Ei ollut mitään mieltä lähteä sairaalaan,
koska se kuoli heti.
Kari Holm: Mehän oltiin pidetty
se tammikuu taukoa, helmikuussa lähdettiin keikoille.
Muutama keikka ennätettiin tehdä ennen Arwon kuolemaa.
Kyllä se mulle silloin tällöin valitteli, että
häntä pistää. Näin sitten Mikkosta
kaupungilla ja se kertoi olleensa verenpainemittauksessa.
Sanoin sille, että ei sulla kyllä ole missään
verenpaineessa vikaa. Olihan Arwo sydänalaansa valitellut
ennen sitä traagista päivää. Jossain on
väitetty, että Arwo olisi kuollut lavalle. Se ei
pidä paikkaansa vaan se tapahtui näin: me oltiin
juuri saatu soundcheck tehtyä ja siihen aikaan oli tapana
ottaa kottia ennen keikkaa. Lähdettiin hakemaan Raaka-Arskalta
satanen kottia mieheen, että päästään
kaljalle paikalliseen pubiin. Lähdettiin kävelemään
lavalta kohti miksauspöytää, jossa Arska oli.
Arwo kaatui ja oltiin ihmeissämme, että mikä
hemmetti Arwolle nyt tuli. Kaikki keräännyttiin
siihen ja tilattiin ambulanssi. Henkilökunnasta tuli
joku ensiapulaukun kanssa antamaan ensiapua. Me oltiin kuin
hoo moilaset. Se kaveri yritti elvyttää ja sanoi,
ettei sydän toimi. Sitten tuli ambulanssi ja lähti
viemään Arwoa sairaalaan. Mä soitin Sirpalle
(Arwon vaimo) ja kerroin, että Arwo sai jonkun kohtauksen.
En osaa sanoa minkä, mutta mee välittömästi
sairaalaan. Odoteltiin keikkapaikalla aikamme ja peruttiin
keikka luonnollisesti. Oltiin ihmeissämme ja Sirpa tuli
sitten paikalle myöhemmin ja ilmoitti Arwon kuolleen.
Costello Hautamäki: Silloin
kun Arwo kuoli, bändi meinasi loppua siihen. Mä
olisin hyväksynyt sen ratkaisun silloin täysin.
Siihen loppui bändiltä yksi selkeä vaihe ja
olisi ollut hyvä syy lopettaa. Kyllähän loppuaikoina
Arwo oli tosi kiukkuinen, mutta niin kai kaikki sydänvikaiset
on yleensäkin. Arwohan pilkkoi yhden hotellihuoneen palasiksi,
mikä oli aivan uutta sille. Ulkopuolisten kanssa sillä
oli pientä nyrkkikahakkaa taksijonoissa. Sitten Arwo
lopetti jopa biisien teon. Arwolla oli synnynnäinen sydänvika,
jota ei olisi tutkimuksissa löydetty.
Jouko Karppanen: En ollut silloin
paikalla. Mä olen hyvin harvoin keikoilla mukana. Sain
tiedon siitä kaikista ensimmäisenä, koska Arska
soitti mulle tapahtuneesta ja kun sitä lähdettiin
viemään sairaalaan. Itse asuin aivan keskussairaalan
vieressä, noin 200 metrin päässä ja lähdin
sairaalaan välittömästi. Ei ollut muuta tietoa
kuin, että Arwo oli saanut sairauskohtauksen. Menin sairaalaan
katsomaan, mikä on tilanne ja eihän tilannetta enää
ollut. Arwo oli menehtynyt jo ambulanssissa, ei ollut mitään
tehtävissä.
Muistan sen päivän edelleenkin
hyvin. Sirpa ja Arwo oli kakaroiden kanssa kaupungilla koko
sen päivän. Silloin mun toimisto sijaitsi Sokosta
vastapäätä ja muusikoilla oli tapana hengailla
mun toimistolla aika usein vaivaksi astikin. Arwo kävi
perheineen aamupäivällä ja päivällä
käytiin kahvilla Sokoksella. Juteltiin Arwon kanssa jostain
Teosto-jutusta. Sitten iltapäivällä kolmen-neljän
aikoihin se tuli toimistolle uudestaan, vaikka me oltiin juteltu
jo. Se oli laittanut Sirpan ja pennut kotiin. Kysyin Mikkoselta,
mitä sä täällä vielä teet? Eikös
sun pitänyt mennä kotiin? Kohtahan sun pitää
olla Oscarissa keikalla. Arwo oli vähän aikaa hiljaa
ja kysyi sitten: "Kuule Karppanen! Onko sulla ollut koskaan
sellaista tunnetta, että sä et voi mennä kotiin?"
Mä heitin siihen vitsinä, että monta kertaa,
jos on ollut pahasti vieraissa. Ja Mikkonen selittää
mulle, että kun hän ei voi kerta kaikkiaan mennä
nyt kotiin. Voiko hän olla täällä? Juteltiin
vieläkin sitä Teosto-juttua ja ihan niitä näitä.
Muistaakseni vähän ennen viittä sanoin, että
nyt mun tarvitsee lähteä kotiin. Sitten keskustorilla
erottiin ja vielä vaan ihmeteltiin, mikä siinä
oikein voi olla, kun ei vaan voi mennä kotiin. Tunnin
päästä sitten Arska soitti. . . Ei Mikkonen
mulle koskaan valitellut kivuistaan. Liian kovaa elämäähän
se eli.
Jyrki Melartin: Mikkosen Arwo oli
hyvin harkitsevainen mies. Se teki kaiken tarkan harkinnan
jälkeen. Ulkokuoren alla sykki syvällinen kaveri,
jolla olisi ollut vielä paljon annettavaa. Oli sääli,
että kävi niin kuin kävi. Kyllä siinä
meni pakka sekaisin ja oma kypärä myös. Mikkonen
oli hyvin sosiaalinen, elämänmyönteinen ja
mukava bändikaveri.
Ari Puukka: Meillähän oli
Mikkosen kanssa bändivirityskin vähän ennen
sen kuolemaa. Se soitti mulle, että ruvetaas Jatsi taas
hommiin. Tavattiin Tillikassa ja siellä mä näin
Mikkosen muuten elävänä viimeisen kerran. Aina
kun Popeda oli keikkatauoilla, me jammailtiin. Nyt se vaan
halusi alkaa tekemään bändiä tosissaan.
Kyllähän se mulle sopi! Kun kysyin, koska aletaan,
vastaus oli ytimekäs: huomenna. Treenailtiin Ylöjärvellä
Rantajätkien treenikämpällä. Molemmilla
oli fiilis, että jotain on jäänyt vielä
tekemättä. Otetaan ympärille sellaisia kokoonpanoja
kuin tarvitaan. Mikkosella oli kaikenlaisia biisin aihioita,
mulla oli riffejä. Myös Ilpo oli mukana jossain
vaiheessa ja IIpolla on biisejä aina. Kävipä
muuten Mustajärvikin laulamassa yksissä treeneissä.
Soitettiin coverbiisejä. Käytiin kirjastosta hakemassa
jumalaton kasa nuottivihkoja ja soiteltiin paljon. Se oli
vuotta -85, kun tämän projektin kanssa puuhailtiin.
Se vaan valitettavasti jäi kesken, kun Arwo kuoli.
Mehän oltiin niin innoissamme siitä
bändistämme, että unohdettiin tilata kaljat
Tillikassa ja tarjoilijat tuli kysymään, että
onko meidän kaljassa jotain vikaa, kun ei kelpaa. Ne
oli tottuneet siihen, että nuo jätkät juo yleensä
toisella tahdilla. En tiedä, mitä siitä bändistä
olisikaan tullut. Kuitenkin erilaisempaa kuin Popeda. Jotain
sellaista, mitä ei olla ennen tehty. Se olisi saattanut
poiketa Popedallekin jotain uutta juttua. Ennen kaikkea me
saatiin entiset väärinkäsitykset selvitettyä.
Tavallaan löydettiin toisemme uudelleen!
Eebo Lehtinen: Arwo kävi meillä
perheineen 10 päivää ennen kuolemaansa. Jännä
homma, se toi mulle kasetin, jolle se oli äänitellyt
biisejä, mistä me molemmat tykättiin. Mä
ihmettelin sitä silloin. Ei Arwo yleensä mulle mitään
musiikkia nauhoitellut. Kun Arwo oli kuollut, mä kuuntelin
kännipäissäni sitä kasettia ja itkin.
Sen jälkeen en ole kuunnellut sitä. En ole vaan
pystynyt!
Silloin kun se kävi meillä viimeisen
kerran niin oltiin tupakalla parvekkeella. Arwo sanoi, että
ei millään jaksaisi lähteä enää
keikoille. Se oli tosi väsynyt! Kun sain kuulla Arwon
kuolleen, niin tuntui äärimmäisen pahalta.
Sain siitä tiedon seuraavana aamuna. Elämän
tragiikkaa, Arwo kuoli 24. 2. 86, ja keskimmäinen poikani
syntyi 6. 3., kolme päivää ennen hautajaisia.
Arwon hautajaispäivänä kävin katsomassa
laitoksella vaimoani ja vauvaa puku päällä.
Sieltä menin suoraan Arwon hautajaisiin!
Kai Holm: Olin Pietarissa vaimoni
kanssa lomamatkalla, kun Arwo menehtyi. Tultiin poispäin
ja kun tultiin Vaalimaan raja-asemalta Suomen puolelle, pysähdyttiin
baariin kahville. Ulko-ovessa oli Ilta-Sanomien lööppi,
"Popedan kitaristi kuoli lavalle". Siinä vaiheessa
olisi kännykkää tarvittu! Se oli kauhea shokki!
Mikkonenhan oli älykäs ja inhimillinen kaveri. Se
oli hyvin pidetty jätkä, jolla oli aina aikaa pohdiskelulle
ja juttelulle.
Mika Sundqvist: Mä olin paikalla
sinä iltana. Muistan kun Holmin Kari teki rumputsekkiä
niin Arwo karjui, että älä nyt saatana lyö
noin lujaa noita rumpuja. Mulla halkee pää. Etkö
sä voisi soittaa vähän hiljempaa? Sitten Arwo
sai sen kohtauksen! Kuulin vasta seuraavana päivänä,
että Mikkonen olikin kuollut. Sitä pysähtyi
miettimään: "Perkule, tämmöistä
tää ihmisen elämä on, arpapeliä.
Mitkä kortit sulle on jaettu, niin ne on jaettu."
Safka: Arwon kanssa oltiin ystävät.
Me asuttiin naapureina ja kun yöllä jäätiin
keikkabussista pois, käveltiin kotia monesti talvipakkasessa
ja tupakoitiin ulkona vielä tunninkin verran. Riippuen
siitä, oliko sitä koskenkorvaa paljon jäljellä.
Muistan kun menin sinne Cabaret Oscariin. Siellä oli
kovin outo ja murheellinen tunnelma. Jokainen istui omissa
oloissaan ja pienissä ryhmissään. Tuntui kun
kukaan ei tahtonut uskoa tapahtunutta todeksi.
Hannu Peltonen: Muistan sen päivän
hyvin. Olin kerrankin menossa katsomaan bändiä keikalle
ja oli outoa, kun mitään ei kuulunut kun menin ovesta
sisään. Karppanen oli siellä, käski istuutua
ja kertoi uutiset. Mä en tajunnut sitä kuin viiden
vuoden päästä, että Arwo on tosiaankin
poissa.
Pate Mustajärvi: Arwo oli mulle
ainoita oikeita kavereita. Tehtiin kimpassa kaikkea. Syötiin,
juotiin, tehtiin lauluja, tapeltiin, oli samoja naisia. Mun
puolelta Popeda oli erittäin lähellä hajota.
Puhelimet soi ja mä pyysin, että älkää
nyt vittu soittako. Ettekö te tajua, että mä
oon menettänyt ystävän. Käytiin sitten
Sirpan luona perheen kanssa ja heti kun näin Mikkosen
kitarat, mä putosin. Sirpa sitten sanoi, että bändiä
ei tämän takia saa lopettaa. Tuskin Arwokaan olisi
niin halunnut. Sirpa olikin rock 'n' roll jätkän
nainen, hieno nainen!
Rankinta oli ennen hautajaisia, kun monet
otti osaa suruun. Mä olin, että mitä vittua
sä tajuat mun surusta. Tää suru on mun, koska
Arwo oli mun ainoa kaveri. Pikku hiljaa sitten rouva Mustajärvi
huomautti, että kyllä Arwolla oli muitakin kavereita
kuin sinä. On myös olemassa vanhemmat, veljet, vaimo
ja lapset, jotka myös suree. Rock 'n' roll on pöyristyttävä
asia jopa Suomessa.
Epe Helenius: Tiilihovin kabinetissa
muistaakseni puitiin Popedan tulevaisuutta hautajaisten jälkeen.
Tuumattiin, että ei tätä tähän lopeteta,
mehän näytetään! Oli sellainen ilmapiiri,
että ollaan Mikkoselle velkaa, että tää
homma jatkuu.
Jouko Karppanen: Muutama keikka peruttiin,
ei kuitenkaan monta. Sitä pohdittiin, että miten
jatkaa ja koska jatkaa. Ainoa keino mennä yli tästä
on jatkaa ja mahdollisimman pian.
Arwohan oli bändin musiikillinen liideri
ja menetys oli järjetön tuolle bändille. On
ihme, että bändi selvisi ja että se on olemassa
vielä tänäkin päivänä. Mun mielestä
bändi menetti enemmän kuin puolet. Tai voi sanoa
lähes kaiken. Enempää ei yksi bändi voi
menettää. Paulihan oli kiltti, olihan sitä
myös Arwokin. Mutta osasi se kyllä olla vittumainenkin.
Sille myös sälytettiin niitä vittumaisia asioita,
koska bändin hierarkia meni sillä tavalla. Ja hän
itse halusi niitä. Arwo ei vältellyt niitä
asioita. Bändissä toiminta oli hyvin demokraattista,
mutta kyllä viimeinen sana oli Mikkosella, ei Paulilla.
