Porkkalan tukikohdan salainen
sotasuunnitelma
Tukikohta Stalinin sotilaallisena ja poliittisena aseena
Neuvostoliiton korkein sotilaallinen ja poliittinen johtaja
Stalin siis tiesi tarkasti mitä halusi vaatiessaan
Porkkalaa Suomelta.¹ Hän seurasi sotilasstrategisessa
ajattelussaan tunnontarkasti Venäjän tsaarien
merisotilaallisia tavoitteita eikä suostunut tinkimään
tsaarinaikaisista perinteistä. Erityisen suuresti Stalinia
viehätti keisarillisen Venäjän tavoite luoda
Porkkalanniemen ja Naissaaren välille Pohjolan Gibraltar.
Suomenlahden kapeimmalle kohdalle sijoitettujen järeiden
ja raskaiden tykkien, Stalinin lempiaseiden, avulla voitaisiin
Suomenlahden kapein kohta sulkea pitävästi vihamielisiltä
laivastoilta. Se oli Stalinille selviö, josta hän
ei aikonut tinkiä tuumaakaan. "Tykistö
on sodan jumala" olikin Stalinin paljon käyttämä
luonnehdinta, kun puheeksi tulivat sotilasasiat.
On tärkeätä panna merkille,
että Stalinin strateginen ajatuksenjuoksu ei ollut
ainoastaan perinteisiin tukeutuvaa, vaan yllättävän
konservatiivista. Stalin tiesi vallan hyvin, että Suomenlahti
olisi tehokkaimmin suljettavissa juuri Porkkalanniemen ja
Tallinnan edustalla olevan Naissaaren välillä.
Olihan hän jo Moskovassa lokakuussa 1939 valistanut
tiukkaan sävyyn suomalaisia neuvottelijoita Neuvostoliiton
merisotilaallisista tarpeista. Stalin oli jopa sanamuodoissaan
täysin tsaarien sulkustrategian jäljillä
todetessaan suomalaisvaltuuskunnalle, että
"meidän täytyy voida sulkea pääsy
Suomenlahdelle. Ellei Leningradiin johtava väylä
kulkisi teidän rannikkoanne pitkin, ei meidän
olisi lainkaan syytä ottaa esille koko kysymystä.
Tsaarinaikaisella Venäjällä
oli Porkkalan ja Naissaaren linnoitukset 16 tuuman tykkeineen
käytettävänään ja sitä paitsi
laivastotukikohta Tallinnassa. Silloin vihollisen oli mahdotonta
päästä tämän sulun läpi. Me
emme pyydä Porkkalaa emmekä myöskään
Naissaarta, koska ne
sijaitsevat liian lähellä Suomen ja Viron pääkaupunkeja."
Stalin lausui tämän arvionsa 14. lokakuuta
1939 ja vaati Suomea luovuttamaan Hangon sotilaalliseksi
tukikohdaksi. Stalin tiesi mitä halusi, koska tehokkaan
tiedustelunsa ansiosta Neuvostoliiton johto oli täysin
tietoinen Suomen ja Viron salaisista sulkusuunnitelmista.
Tiedot oli vakoilut Suomen yleisesikunnassa palvellut luutnantti
Vilho Pentikäinen, joka valokuvasi Suomenlahden sulkemisesta
kertovat kartat ja asiakirjat vuosina 1929-33. Syksyllä
1933 Pentikäinen jäi kiinni rysän päältä
yleisesikunnan holvissa, mutta pääsi täpärästi
pakenemaan ja rajan yli itään. Pentikäisten
vakoilemien tietojen perusteella puna-armeijan johto joutui
myöntämään, että Suomi ja Viro
olivat rakentamallaan Suomenlahden sulkujärjestelmällä
saaneet haltuunsa strategisen luokan aseen.²
1930-luvun jälkimmäisellä
puoliskolla Neuvostoliiton Itämeren laivaston kaikissa
sotasuunnitelmissa ja johdon sotapeleissä laadittiin
huolestuneena jatkuvasti laskelmia siitä, kuinka nopeasti
ja kuinka vahvan sulun Suomen ja Viron merivoimat pystyisivät
rakentamaan Suomenlahden strategisesti tärkeimmälle
kohdalle, Porkkalanniemen ja Naissaaren välille.3
Syksyllä 1944 poliittinen
tilanne oli toinen, mutta tällä välin Stalinin
meristrateginen ajattelu ei ollut muuttunut piiruakaan.
Syyskuussa 1944 oli Saksan täydellinen tappio vain
ajan kysymys ja Neuvostoliitto tunsi olevansa voimakkaampi
kuin koskaan. Viroa ei puolestaan tarvinnut painostaa luovuttamaan
Naissaarta. Jo vuosia aikaisemmin Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi
oli teloittanut itsenäisen Viron poliittisen ja sotilaallisen
johdon. Syksyllä 1944 Neuvostoliitto miehitti Viron
toistamiseen, joten puna-armeija sai haltuunsa Suomenlahden
kapeikon eteläpuolen asemat. Toisin kuin syksyllä
1939, syksyllä 1944 ei ollut kysymys hienotunteisuudesta,
oli Porkkala sitten kuinka lähellä Suomen pääkaupunkia
tahansa.
Jatkosodan aikana Porkkalanniemen ja
Tallinnan Naissaaren välille pystytetty suomalais-saksalainen
sulku oli osoittanut ylivertaisuutensa. Neuvostojohto oli
joutunut katkerana seuraamaan, kuinka sen sukellusveneet
pinta-aluksista puhumattakaan olivat joutuneet pussitetuiksi
Suomenlahteen.
Stalin oli opetellut tämän
läksyn ja syksyllä 1944 hän ei enää
osoittanut ymmärtämystä Porkkalan sijainnista
Suomen pääkaupungin aivan välittömässä
läheisyydessä. Stalin halusi sulun omiin käsiinsä,
jotta Suomenlahti pystyttäisiin sulkemaan Leningradin
puolustamiseksi mereltä. Samalla Stalin halusi varmistaa,
ettei kukaan ulkopuolinen saisi jalansijaa Porkkalasta.
Mutta Stalin varmasti myös muisti
sen, kuinka pääkaupungin välittömään
läheisyyteen perustetulla sotilastukikohdalla kyettäisiin
tarvittaessa vaihtamaan hallitusta ja miehittämään
maa. Näin oli menestyksellisesti tapahtunut esimerkiksi
Virossa kesäkuussa 1940. Stalinin meristrategiseen
suunnitelmaan Suomenlahden sulkemisesta siis liittyi mahdollisuus
pitää Suomea jatkuvan miehitysuhan alaisena. Helsinki
oli käytännössä Porkkalan kenttä-
ja rannikkotykkien tuhoavan tulen piirissä. Suomen
puolustusvoimilta vietiin mahdollisuus vastata tuleen Neuvostoliiton
vaatiessa rannikkolinnakkeiden tykit purettaviksi. Tukikohta
olisi myös vahva poliittinen pelote Suomelle ja koko
Skandinavialle, tarvittaessa poliittinen ase Suomen ja sen
naapurimaiden hallituksia vastaan, kuten Porkkalan tukikohdalle
osoitetusta salaisesta sotasuunnitelmasta ja siinä
määritellyistä päätehtävistä
ilmenee.
Porkkalan tukikohdan toinen komentaja,
ensimmäisen luokan kapteenin (kommodorin) Konstantin
Davidovitsh Suhiashvili kirjoitti 16. heinäkuuta 1945
erittäin salaiseksi leimaaman asiakirjan, jonka sisältö
oli osoitettu Neuvostoliiton korkeimmalle poliittiselle
johdolle. Siinä Suhiashvili vaati ponnekkaasti Neuvostoliiton
kommunistisen puolueen johtoa ja maan hallitusta vahvistamaan
Porkkalan tukikohdan sotilaallista voimaa. Reilua paria
kuukautta aikaisemmin maailmansota oli päättynyt
Saksan antautumiseen, joten Suhiashvilin mielestä resursseja
tuli viimein ohjata Porkkalan tukikohdan vahvistamiseen.
Niinpä tukikohdan voiman kasvattamiseksi Porkkalaan
tuli osoittaa lisää miehiä - sotilaita ja
rakennustyöläisiä, aseita ja rakennustarpeita.
Komentaja Suhiashvilin mielestä tukikohta ei muuten
pystyisi selviytymään niistä kolmesta päätehtävästä,
jotka sille ja sen komentajalle oli määrätty
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johdon ja hallituksen
taholta.4
Mitä nämä päätehtävät
olivat? Komentaja Suhiashvili arvioi, että neuvostojohto
oli Suomen suunnalla saavuttanut erittäin tärkeän
tavoitteen pakottaessaan Suomen vuokraamaan Porkkalan sotilaalliseksi
tukikohdaksi puoleksi vuosisadaksi. Porkkalasta oli vain
parikymmentä kilometriä pääkaupunkiin
Helsinkiin joten Suhiashvilin mukaan Suomen pääkaupunki
oli tarvittaessa kuin tarjottimella Neuvostoliiton asevoimien
hyökkäykselle Porkkalasta. Edelleen Suhiashvili
painotti, että meristrategisesti Porkkala sijaitsi
mitä parhaimmalla paikalla. Suomenlahti oli Porkkalan
kohdalla kapeimmillaan, joten venäläisillä
oli nyt käsissään Suomenlahden sulkemisen
avaimet. Kaikki laivaliikenne Suomenlahdella oli täydellisesti
Neuvostoliiton valvonnassa.5
Komentaja Suhiashvilin mielestä
kaikki tämä merkitsi, että Porkkalan tukikohta
oli sekä strategisesti että taktisesti erittäin
merkittävällä paikalla Neuvostoliiton korkeimman
poliittisen ja sotilasjohdon määrittämän
kolmen päätehtävän toteuttamiseksi.
Tukikohta oli siis Suhiashvilin mukaan välttämätön
kolmen seuraavan päätehtävän toteuttamiseksi
Suomenlahdella ja Suomen suunnalla:
1. kaikenlaisten sotaoperaatioiden toteuttamiseksi Suomenlahdella
ja erityisesti lahden sulkemiseksi sen kapeimmalta kohdalta
tehokkaalla järeällä ja raskaalla tykistötulella
sekä merimiinoilla,
2. poliittisena painostusvälineenä "Suomen
patrioottisten, fasististen ja sodanmielisten lyömiseksi,
(...) vaikuttaaksemme ristiriitoihin kaikkialla Suomessa
ja Skandinavian maissa", kuten Suhiashvili kirjoitti,
ja haluttaessa vaikuttaa laajemminkin Suomen sisäpolitiikkaan
ja viimeiseksi,
3. kattavan ja tuhoavan raskaan tykistötulen suuntaamiseksi
koko Helsingin alueelle.6
Näistä kolmesta Suhiashvilin mainitsemasta
tukikohdan päätehtävästä ilmenee
selkeästi, että Neuvostoliiton korkein johto oli
määrännyt Porkkalan tukikohdalle sekä
puhtaasti sotilaallisia että poliittisia tehtäviä,
ja nämä tehtävät olivat mitä suurimmassa
määrin sotilaallisesti hyökkäyksellisiä
ja poliittisesti hyvin aggressiivisia.
Tukikohdan komentaja Suhiashvili ei ollut
itse määritellyt mainittuja kolmea tehtävää,
vaan hän oli saanut ne suoraan Moskovasta Neuvostoliiton
korkeimmalta poliittiselta ja
sotilaalliselta johdolta. Suhiashvili halusi luonnollisesti
varmistaa, että hän pystyisi tarvittaessa täyttämään
nämä neuvostojohdon antamat päätehtävät
mahdollisimman tehokkaasti. Suhiashvili siis ponnekkaasti
vaati, että Porkkalan tukikohdan vahvistamiseksi tuli
heti osoittaa aikaisempaa huomattavasti enemmän resursseja
- tuhansia miehiä, runsaasti aseita ja rakennustarpeita.7
