Risto Alapuro
Suomen älymystö Venäjän varjossa
-
ISBN: 951-31-1044-3, Tammi 1997. Sivut 90-97.
- Muualla Verkkoliitteessä:
Suomen älymystö Venäjän varjossa -kirjan arvio (8.10.1997)
- Kommunistien suhde sivistyneistöön
1940-luvun jälkipuolella
- 30-luvun perintö
 Huomattavin poikkeus sivistyneistön tiukasta kommunisminvastaisuudesta maailmansotien välisenä aikana oli Akateemisen Sosialistiseuran ympärille ryhmittynyt marxilaista tutkimusta ja kirjoittelua harjoittanut suppeahko ryhmä. Seura oli sosialidemokraattisen puolueen jäsen, kunnes se vuonna 1937 erotettiin puolueesta. Akateeminen tutkimusharrastus keskittyi ns. päällysrakenteen, erityisesti taiteen ja estetiikan ongelmiin.
- Tässä suhteessa ryhmän aktiviteetilla oli yhtäläisyyttä sen muutoksen kanssa, joka tapahtui kansainvälisessä marxilaisuudessa. Perry Andersonin mielestä juuri akateemisuus ja päällysrakenteen, usein etenkin taiteen erittely oli ominaista sille marxilaisuudelle, joka alkoi kehittyä eräissä Länsi-Euroopan maissa 20- ja 30-luvulla. Frankfurtin koulu on esimerkki tästä ns. läntisestä marxilaisuudesta. Yhtäläisyyttä vahvistaa se, että oikeastaan mitään muuta marxilaisesti suuntautunutta tutkimusta ei Suomessa tuona aikana tehty.
- Samankaltaisuutta oli siinä tilanteessa, jossa marxilaisvaikutteiset tutkijat tekivät työtään Suomessa ja läntisessä Euroopassa. Läntisen marxilaisuuden kehittymiseen oli vaikuttanut ensimmäisen maailmansodan lopputulos ja etenkin sitä seurannut fascismin nousu. Aktiviteetti oli akateemista ja filosofista, eikä siinä ollut omaperäistä taloudellisen tai poliittisen teorian kehittelyä. "Alkuperäinen suhde marxilaisen teorian ja proletaarisen käytännön välillä korvautui hienovaraisesti mutta vakaasti uudella, marxilaisen teorian ja porvarillisen teorian välisellä suhteella." Andersonin mukaan tämä tutkimus kypsyi sitten toisen maailmansodan jälkeen niissä maissa, joissa sotien välisenä aikana tai toisen maailmansodan jälkeen oli vahva kommunistinen puolue sekä lukuisa radikaali älymystö: Ranskassa, Saksassa ja Italiassa.
- Myös Akateemisen Sosialistiseuran aktiviteetti syntyi paljolti reaktiona fascismiin ja etenkin sen luontoisiin ilmiöihin Suomessa. Raoul Palmgren oli suunnan tärkein hahmo. Häneen sopii ehkä parhaiten Andersonin ajatus, että olennaista oli marxilaisen teorian ja porvarillisen teorian, ei marxilaisen teorian ja proletaarisen käytännön välinen suhde. Hänen tutkimukselliset kirjoituksensa olivat keskustelua porvarillisten tulkintojen kanssa esimerkiksi Kalevalasta ja kansallisesta noususta.
- 30-luvun perintö on tärkeä siltä kannalta, millaiseksi muodostui kommunistisen puolueen ja sivistyneistön suhde toisen maailmansodan jälkeen. Ei siksi, että vaatimaton ASS:lainen tutkimusharrastus vetäisi vertoja Frankfurtin koululle tai muulle läntiselle marxilaisuudelle, vaan siksi, että suureksi paisunut vasemmistolainen työväenliike joutui ottamaan kantaa sivistyneistöön, jolle tärkeätä oli "marxilaisen teorian ja porvarillisen teorian" välinen suhde. Tähän suhteeseen joutuivat pakosta ottamaan kantaa myös itse ryhmän jäsenet. He kohtasivat yhtä suuren vaikuttajan kuin olivat Ranskan tai Italian puolueet, mutta suomalaista kommunistista liikettä eivät juuri mitkään siteet olleet yhdistäneet "radikaaliin älymystöön".
- Työväenliikkeen
sivistyneistö ja työväenliike
- Toisen maailmansodan jälkeen sekä läntinen marxilaisuus että kommunistiset puolueet voimistuivat, ja ongelmalliseksi tuli silloin Andersonin mukaan marxilaisen teorian ja proletaarisen politiikan suhde. Tutkimuksen painopiste siirtyi kahteen sellaiseen maahan, joissa puolueiden vahvistuminen korostui aivan erityisesti. Ranskassa kommunistien joukkokannatus kasvoi äkkiä, ja Italiassa illegaalisuuden kausi päättyi. Monet akateemiset marxilaiset, jotka olivat tutkineet etupäässä päällysrakenteen kysymyksiä, ja heidän toisen maailmansodan jälkeiset oppilaansa liittyivät kommunistisiin puolueisiin. Mutta heidän toimintansa ja kommunististen puolueiden välinen suhde pysyi ongelmallisena.
- Myös Suomessa 30-luvun marxilaisten ja maan alta nousseen puolueen välinen suhde muodostui vaikeaksi. Suhteella oli Suomen tilanteeseen kuuluvia erityispiirteitä. Vahvat tutkimukselliset perinteet puuttuivat, ja sodanjälkeisessä Suomessa erittäin jyrkkä vastakkaisuus erotti toisistaan porvarillista kulttuuria ja vasemmistolaisen työväenliikkeen kulttuuria. Suomessa marxilainen päällysrakenteen tutkimus, jonka juuret olivat 30-luvulla, oli läheisessä yhteydessä kulttuuripolitiikkaan ja kysymykseen sivistyneistön tehtävistä.
- Kysymys puolueen ja sivistyneistön suhteesta sukeltaa usein esiin 40-luvun lopun ja 50-luvun alun Kommunistissa, ja toistuvasti todetaan "sivistyneistömme valtaosan" olevan "kapitalistiluokan johdettavana", kuten Tuure Lehen sanoi. Usein viitattiin "fasistiseen" tai "shovinistiseen" 30-lukuun, jonka aikana porvarillisen kulttuurin yliote sivistyneistöstä vakiintui.
- Asian tärkeys todettiin SKP:n VIII edustajakokouksessa 1948. Sen päätösten mukaan "puolueen keskeisimpiin tehtäviin kuuluu laajentaa vaikutuspohjaansa mm. sivistyneistön keskuudessa", totesi Mauri Ryömä. Epäilystäkään siitä, että puolueen palvelukseen todella tarvittiin korkeasti koulutettua väkeä, ei ollut. Esimerkiksi Tuure Lehenin kirjoituksen mukaan "ovat työväenliikkeen huomattavimmat teoreetikot ja propagandistit sittenkin tulleet (...) etupäässä akateemisen sivistyksen saaneiden henkilöiden joukosta". Siksi "voi luokkatietoinen työväki tervehtiä vain ilolla sivistyneistön edustajien siirtymistä porvariston leiris- tä sen puolelle".
- Miten siirtymisen (!) tulisi tapahtua, ei heti sodan jälkeen ollut kovin selvä asia. Porvarillisessa Suomessa ei ollut kansandemokraattisen ja kommunistisen sivistyneistön selvää "mallia" toisen maailmansodan ja illegaalisuuden kauden päätyttyä. Eräs puolueen piirissä esitetty kanta, jolla myös jotkut 30-lukulaiset olivat, sisälsi sen, että sivistyneistön on luovuttava asennoitumisensa kaikista porvarillisista jäänteistä. Niihin luettiin luonnollisesti jäänteet nationalismista, porvarillisen kulttuurin keskeisistä antikommunistisista aineksista 20- ja 30-luvulla. Kommunisminvastaisuuden ja kansallisen ajattelun välinen oppositio oli Suomessa ehkä poikkeuksellisen jyrkkä, sillä yhtäältä Suomen vallankumousyritys liittyi lokakuun vallankumoukseen, minkä vuoksi kommunistit jo alun perin sulkeutuivat porvarillisessa katsannossa kansakunnan ulkopuolelle, ja toisaalta SKP:n yhteys Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen oli ollut ja oli mitä läheisin. Toisen maailmansodan jälkeen sivistyneistö Suomessa oli myös täydellisemmin antikommunistista kuin Ranskassa tai Italiassa. Niissä oli vahvojen kommunististen puolueiden lisäksi merkittävä radikaali älymystö.
- Työväenliikkeen sivistyneistö ja
porvarillinen sivityneistö
- Sen korostaminen, että oli luovuttava kaikista porvarillisen ideologian jäänteistä, ei kuitenkaan ollut ainoa mahdollisuus. Toisenlaista kansandemokraattisen ja kommunistisen sivistyneistön mallia kehittelivät eräät 30-luvun marxilaiset, joista tärkein oli Raoul Palmgren, SKDL:n johtava kulttuuripoliitikko. He tahtoivat tulla työväenliikkeeseen säilyttäen osan kansallisesta kulttuuriperinnöstä ja juuri näin tehden samalla murtaa tietä laajempien sivistyneistöryhmien liittymiselle kansandemokraattiseen ja kommunistiseen liikkeeseen.
- Palmgrenin keskeisenä kysymyksenä oli kansallisen porvarillisen kulttuuriperinnön ja sosialistisen työväenliikkeen välisen suhteen ratkaiseminen lähtien tuon perinnön olennaisen osan säilyttämisestä. Siitä oli kysymys hänen tärkeässä tutkimuksessaan Suuri linja (1948), siitä oli kysymys kirjasessa Suomen kulttuurin linja (1944), ja siitä oli kysymys useissa artikkeleissa. Siitä oli kysymys hänen todetessaan, että tämän vuosisadan alussa vain työväenliike kykeni "soveltamaan Snellmanin määrittelemän kansallisen linjan uusiin olosuhteisiin".
- Suuri linja oli kansallisen kulttuuriperinnön uudelleenarviointi. Sen mukaan 1800-luvulla, "suurella vuosisadalla" kansallisuusaate oli ollut edistyksellisten liikkeiden lähtökohtana. Kaudella, jota ruumiillistivat mm. A. I. Arwidsson, J. V. Snellman, Aleksis Kivi ja Eino Leino, kansallisuusaate oli ollut lippuna kansan syvien kerrosten nousulle yhteiskunnallisiin oikeuksiin ja sivistykseen. "Suurella vuosisadalla oli sivistyneistö ollut edistyksellisen taistelun kärjessä, kansan aatteellisena johtajana." Tämän vuosisadan alussa edistyksellisen perinteen otti haltuunsa työväenliike. Suuri linja päättyy Yrjö Mäkeliniin ja Yrjö Sirolaan. Tämän linjan pettämiseksi Palmgren katsoi koko siihenastisen itsenäisyyden ajan virallisen kulttuuripolitiikan.
- Palmgrenin uudelleenmäärittelypyrkimykset olivat eräässä mielessä yrityksiä kommunistisen liikkeen murtautumiseksi sivistyneistöön. Määrittelemällä uudelleen kansallisen linjan Palmgren samalla pyrki määrittelemään paikan uudelle, kansandemokraattiselle ja kommunistiselle sivistyneistölle. Palmgren ikäänkuin tarjosi kanavaa, jonka kautta sivistyneistö kokonaan omaa historiaansa kieltämättä saattaisi lähestyä kommunisteja. Useasti hän totesi, että 1800-luvun edistykselliset aatteet, kansallisuusaate ja isänmaallisuus, olivat itsenäisyyden aikana saaneet uuden, taantumuksellisen sisällön. Nyt oli palattava "suuren vuosisadan" linjaan.
- Määritellessään Kommunistissa vuonna 1945 vasemmistolaisen kulttuurijärjestön Kiilan tehtäviä sodan jälkeen Palmgren sanoi, että "sen on otettava harteilleen suomalaisen kulttuurin historiallinen perinne, Kalevalan ja Lönnrotin, Kiven ja Kramsun, Juhana Henrik Erkon ja Minna Canthin, Järnefeltin ja Eino Leinon edistyksellinen perinne". Yhteys työväenliikkeen sivistyneeseen etujoukkoon oli Palmgrenille tärkeä, mutta hän jatkoi, että Kiilan
- on samalla saatava elävä kosketus maan porvarilliseen kulttuuriin, joka hetki levitettävä vaikutustaan sen piiriin, liittouduttava kaikkien edistyksellisten, rakentavien, luovien kulttuurivoimien kanssa, taisteltava hegemoniasemasta maan kulttuurielämässä. Jos koskaan, niin nyt on eristyminen, lahkolaisuus kuolemansynti. (...) [Lahkolaissielut] eivät tajua sitä, millaisia kulttuurivoimia porvarillinen sivistyneistö edelleen hallitsee - ei vain asemillaan, vaan myös kouluutuksellaan, aivoillaan - ja millaista tappiota kansallisen kulttuurimme tulevaisuudelle merkitsee, jos kaikki nämä voimat sysätään syrjään, jos on kasvatettava kokonaan uusi sivistyneistö. He eivät tajua, millainen voima käsissämme on, kun tunnemme edustavamme koko kansallisen kulttuurimme edistyksellistä perinnettä sen sijaan, että nihilistisessä lahkolaiskiihkossa taistelisimme sitä vastaan.
- Palmgrenin avaus sivistyneistön suuntaan tuotti huonon tuloksen, ja hänen kantansa joutui väistymään myös SKP:ssa, mutta vain vähitellen. Palmgrenin tähtäimessä oli työväenliikkeeseen liittyneen sivistyneistön ja porvarillisen sivistyneistön välinen suhde. Palmgrenin arvostelijoille taas tärkeintä oli työväenliikkeeseen liittyneen sivistyneistön ja itse työväenliikkeen välinen suhde.
- Tämä ero kävi ilmi jo siitä keskustelusta, jota 1946 käytiin työväestöstä ja kulttuurista. Raoul Palmgren, Arvo Turtiainen ja Maija Savutie saivat puolustautua Kommunistissa esitettyyn syytökseen, jonka mukaan työväenluokan liittolaisina toimivat kulttuuri- ja sivistyneistöryhmät olivat eristäytyneet ja kietoutuneet liiaksi taisteluun porvarillisten kulttuuripiirien kanssa: "elävä yhtymäkohta joukkojen välittömän taistelun ja kulttuuritaistelun välillä puuttuu".
- Oireellisilta vaikuttavat myös eräät Suurta linjaa koskevat repliikit. Vaikka Tuure Lehenin arviointi Kommunistissa oli erittäin myönteinen, eräät hänen ja ainakin Mirjam Vire-Tuomisen samassa lehdessä pian esittämät näkemykset poikkesivat jonkin verran Palmgrenin näkemyksistä. Ajatus, jota Vire-Tuominen ei hyväksynyt, oli paluu 1800-luvun linjaan, "palaaminen vanhaan kansallisuusaatteeseen sen alkuperäisessä muodossa". Tärkeätä ei hänen mukaansa ollut paluu vaan "vanhan porvarillisen kulttuurin parhaiden ja edistyksellisimpien saavutusten kohottaminen merkkipylväiksi tiellä, jota työväenluokka kulkee uuteen luovaan kulttuuriin, sosialistiseen kulttuuriin, joka tulee koko kansan omaisuudeksi"
- Periaatteellisen katkoksen korostaminen vanhan kansallisen kulttuurin ja uuden kulttuurin välillä oli vielä selvempi Lehenin esitelmässä "Kansallisuusaatteen nykyinen sisältö", jonka hän piti 1949 ASS:n järjestämässä tilaisuudessa Helsingin yliopistolla. Samalla kun Lehen ylisti Suurta linjaa, hänkin korosti, että ei pidä palata "vanhaan kansallisuusaatteeseen sen alkuperäisessä muodossa". Työväenluokan linja kansallisuuskysymyksessä lähti toiselta perustalta kuin vanha kansallisuusaate. Sitä ei ollut johdettu vanhasta aatteesta, vaan se perustui "uuden aikakauden omalaatuisten olosuhteiden tieteelliseen erittelyyn", ts. tieteelliseen sosialismiin. Siihen kuului mm. kansainvälisyys ja kansojen vapauden aate.
- Sivistyneistö
ja Kansa
- Lehen johti kansallisen linjan kommunistisen työväenliikkeen teoreettisista lähtökohdista, Palmgren enemmänkin sivistyneistön edistyksellisestä taistelusta kansan aatteellisena johtajana. Tähän eroon liittyivät erilaiset käsitykset sivistyneistön asemasta työväenliikkeessä. Ne kärjistyivät, kun Palmgren oli joutunut eroamaan SKP:sta 1952. Palmgrenille sivistyneistön tuominen vasemmistolaiseen työväenliikkeeseen oli merkinnyt petoksen korjaamista ja yhteyden palauttamista kansaan: sivistyneistön palauttamista kansakunnan palvelijaksi mutta samalla eräässä mielessä sen henkiseksi johtajaksi. Palmgren ratkoi samaa ongelmaa kuin kansalaissodan jälkeisten vuosikymmenien nationalistinen nuori sivistyneistö, mutta hänen ratkaisunsa oli toinen, sosialistinen. Hän tarjosi porvarilliselle sivistyneistölle tavallaan vaihtoehtoista ratkaisua yhteyden palauttamiseksi kansaan.
- Juuri sivistyneistön asemaa koskevista näkemyksistä Lehen arvosteli Suurta linjaa vuonna 1954 artikkelissa, jossa hän katsoi, että sivistyneistöllä ei voi erillisenä yhteiskuntaryhmänä olla mitään itsenäistä johtavaa ja ratkaisevaa osaa kansakunnan elämässä. Lehenin mukaan se voi vaikuttaa vain palvelemalla jotakin yhteiskunnan perusvoimista, esimerkiksi työväenluokkaa. Työväenliikkeeseen siirtyneen sivistyneistön jäsenen oli luovuttava koulun juurruttamasta porvarillisesta ajattelutavasta ja otettava oppia ei vain tieteellisen sosialismin edustajien kirjoituksista vaan myös työväenjoukoilta.
- Palmgrenin linja joutui kahden tulen väliin. Sen hylkäsivät kommunistit, mutta sitä eivät hyväksyneet myöskään porvarilliset sivistyneistön jäsenet. Vasta 60-luvun jälkipuolella ja 70-luvun alussa syntyi tilanne, jossa kysymys työväenliikkeeseen liittyneen sivistyneistön roolista tuli tärkeäksi monille sivistyneistöön kuuluville. Suhde kansalliseen perintöön oli olennainen osa tätä kysymystä. Ei ole ihme, että Suuresta linjasta otettiin silloin uusi painos ja käytiin uusi keskustelu.
- (1977)
-
[Alkuluku][*Tietokirjat*][Esikoiset][Kotimaiset]
[Lapset & nuoret][Käännetyt][Sarjakuvat][Unohtumattomat]
Risto Alapuro
|
|
|
|
