Klik!
[*Klik!-arkisto*][Alkuluku][galleria][linkit]

Digitaalikuvan välineitä verkkokaupasta


Imagismissa laitteisiin voi tutustua myös virtuaalidemojen avulla

Digitaalikuva- ja digitaalikameramarkkinat ovat voimakkaassa kasvussa, ja näille markkinoille pyrkii nyt myös verkkokauppa Imagism (www.imagism.fi/).
   Imagismin tuotevalikoimaan kuuluvat sekä kuvan ottamiseen, käsittelyyn että tulostamiseen ja tallentamiseen käytetyt välineet. Imagism myy digitaalikameroiden, kuvankäsittelylaitteiden ja -ohjelmien lisäksi vaikkapa tietokonenäyttöjä.
   Imagism eroaa useimmista verkkokauppoista siten, että asiakas pystyy tutustumaan esimerkiksi digitaalikameroihin virtuaalisesti Shockwave-ohjelmalla toteutettujen demojen avulla.
   Tuotteet luvataan asiakkaalle kotiin viikossa.

Digitaalikameroiden
kauppa kasvaa nopeasti

   Kuvankäsittelylaitteita ja -ohjelmia on myyty suuria määriä jo vuosia, mutta digitaalikameramarkkinat ovat olleet Suomessa melko pienet. Vuonna 1996 myytiin vain 2 300 kameraa, ja tänä vuonna niitä myydään noin 8 500.
   Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Laitevalmistajat odottavat, että maassa myydään vuonna 2000 jopa 40 000 digitaalikameraa.
   Kun vielä internet-kaupankin markkinaosuuden odotetaan kasvavan räjähdysmäisesti, odottaa Imagismin toimitusjohtaja Sari Juslén yrityksensä menestyvän.
   "Digitaalitelevisio, Euroopan yhteinen valuutta euro ja sähköisen allekirjoituksen kehittäminen tulevat kaikki hyödyttämään internet-kauppaa", summaa Juslén.

Interaktiivinen
verkkokauppa

   Toimitusjohtaja Juslén painottaa, että internet on vuorovaikutteinen väline myös kaupankäynnissä. Tämä näkyy hänen mukaansa myös Imagismin toiminta-ajatuksessa.
   "Me haluamme olla interaktiivinen verkkokauppa. Asiakaspalaute ja tavaroiden hyvä saatavuus ovat tärkeitä tekijöitä tuotevalikoiman valinnassa", sanoo Juslén.
   Juslén lupaileekin, että asiakas saa tilaamansa tuotteen viikossa. Lisäksi asiakas voi valita itselleen sopivimman toimitustavan. Ostokset voi maksaa kaikilla verkossa yleisimmin käytetyillä maksutavoilla.
   Imagismissa myydään lähinnä Philipsin, Kodakin, Hitachin, MGI Softwaren ja C-Techologiesin tuotteita. Auktorisoituna internet-kauppana Imagism lupaa tuotteilleen myös takuun, huollon ja tarjoaa lisäksi asiakkailleen neuvontaa.

Lisää aiheesta muualla verkossa:
http://www.imagism.fi/
Digitaaliverkkokaupan Imagismin kauppapaikka. Muita yrityksen internet-osoitteita ovat http://www.imagism.net/ ja http://www.imagism.com/


Verkkoliite / TUOMO VÄLIAHO
 
   Klik!Verkkoliite, Helsingin Sanomat
 [Kotisivu]
 [Uutiset]
 [Klik!]
  Nyt
  Palvelut
Haku Klikin arkistosta


 Apua - Palautetta

[*Klik!-arkisto*][Alkuluku][galleria][linkit]
 Klik!

[Kotisivu][Uutiset][*Klik!*][Nyt][Palvelut]