|
Suomi siirtyy kesäaikaan
Viisarien siirtoa ei voi enää Suomessa perustella energiansäästöllä
- Suomi siirtyy jälleen ensi sunnuntaina kesäaikaan, jolloin kellot käännetään tunnin eteenpäin. Kellojen edestakaisin kääntely onkin kaksi kertaa vuodessa hyvä puheenaihe: joku tykkää, toiselta se vie yöunet, kolmannelta hermot.
- Ensimmäisen kerran kesäaika nousi puheenaiheeksi 1900-luvun alussa, kun aamukävelyllä ollut brittiläinen William Willet osasi kysyä oikean kysymyksen: miksi ihmiset nukkuvat vielä, vaikka aurinko on jo noussut?
- Moni suomalainen kysyy sunnuntaina, miksi kelloja pitää taas siirtää, vaikka kesät ovat Suomessa muutenkin valoisia eikä talven pimeydelläkään mahdeta mitään?
- Sotien aikana kesäajasta saatiin selvää hyötyä: energiankulutus väheni, kun ihmiset saatiin kellojen kääntelyllä pysymään pidempään poissa sisätiloista. Nykyään kotitalouksien energiankulutus on sitä luokkaa, ettei kesäajasta seuraa merkittävää säästöä.
- Kesäaika otettiin Suomessa uudelleen käyttöön 1980-luvun alussa. Silloin sitä perusteltiin kansainvälisellä kanssakäymisellä. Nyt siitä määrää EU-direktiivi. Vaikka maanviljelijät kuinka todistaisivat, etteivät lehmät ymmärrä kellonaikoja, Suomessa siirrytään kesäaikaan kerran vuodessa.
- Lisää aiheesta:
- * Internet-aikana aikakaan ei ole niin kuin ennen
- * Suomi siirtyy kesäaikaan
- * Internetistä oikea aika kotitietokoneeseen
- Muualla verkossa:
- Koulutien kesäaikapaketti
- Daylight Saving Time
- Saving Time, Saving Energy
- Argumentteja kesäajan vastustamiseen
TARU TAIPALE / Verkkoliite
taru.taipale@sanoma.fi
|
|
|
|