Vain unelmilla on siivekkeet Matti ja Maija eivät ole scifissäkään valloittaneet viimeistä korpimaata

Vaikka Suomi nyt onkin monilla tietotekniikan mittareilla kansainvälistä huipputasoa, nähnemme ensimmäisen karpaasin avaruudessa vasta, kun japanilaiset aloittavat sinne suuntautuvat turistilennot.    Paremmin asioiden uskoisi olevan mielikuvituksen, vaikkapa tieteiskirjallisuuden, puolella. Valitettavasti on todettava, että mitenkään merkittäviä määriä ei suomalaisia ole avaruuden äärille kuskattu edes paperin siivin. Jopa suomalaiset tekstinikkarit tuntuvat uskovan, että olemme pieni sekä mitätön metsäläiskansa, ja sellaisena tulemme myös pysymään. Kotimaisissakin tieteistarinoissa sellaiset nimet kuin John, Bill ja Boris tai Blindlemon, Soemarwoto ja Zukhrat ovat sysimustan eetterin matkalaisille paljon yleisempiä kuin Minna, Matti ja Teppo. Ilmeisesti kirjailijat näkevät teoksensa realistisempina, jos niiden päähenkilöt ovat suomalaisten sijaan amerikkalaisia, venäläisiä tai vaikkapa afrikkalaisia.    Historia tuntee joitakin poikkeuksia tähän sääntöön. Jääpallolla kuuhun    Ensimmäistä kertaa suomalaiset syöksyivät avaruuden uumeniin jo vuonna 1887 Tyko Hagmanin tarinassa Matkustus kuuhun (julkaistu alunperin oivasti nimetyssä kirjassa Uusia satuja ja runoja lapsille, pienille ja suurille). Siinä apteekkarin oppipoika Jooseppi kuljettaa kolme kokkolalaista nuorta kehittämällään kaasutäytteisellä jääpallolla tapaamaan Kuun asukkaita.    Näin kertoo Jooseppi: "Kemia on keksinyt aineiden sekoituksia, joista saadaan niin hienoa kaasua, että se painaa kaksi miljoonaa kertaa vähemmän kuin ilma, jota hengitämme, ja kun sitä pannaan ilmapalloon, niin saattaa tällä matkustaa maailman avaruudessa sukkelammin kuin salama ja lentää mihin mieli tekee."    Kaikenlaisia opettavaisia ihmeitä lennolla koetaan, niin että vallan nälkä tulee ja taskut syödään kerrassaan tyhjiksi voileivistä. Ihmeellisin näky koittaa kuitenkin Kuuta lähestyttäessä: "Herran tähden! Tuoko on kuu? Noin kauhean iso! Voi taivas!" huudahti ihmetellen Cibus. "Onhan se isompi kuin Kokkolan kirkko."    Minkäänlaista avaruusrynnäkköä Hagmanin tarina ei saanut aikaiseksi. Enemmistö 1900-luvun alun kotimaisista tieteistarinoista keskittyikin maanpäällisiin tulevaisuuskuvauksiin, superkeksintöihin sekä Suur-Suomi -visioihin.    Arvid Lydeckenin pitkässä novelliklassikossa, "Tähtien tarhoissa" (1912), insinööri Mauri Tanhua tosin matkasi marsilaisten magneettimaisella punametallialuksella näiden kotiplaneetalle. Samalla tuli solmittua ikuinen rauha Maan ihmisten ja marsilaisten välille.    "Mauri Tanhua! Me luotamme kaikki sinuun. Ohjaa meitä rakkauden tiellä. Eläköön Mauri Tanhua, ihmisten ja maailman pelastaja!" Ankeana pula-aikana mielikuvitus kukoisti    Nuorisolle suunnattujen science fiction -seikkailujen kulta-aika koitti 1940- ja 50-luvuilla. Suomalaisten älyllistä ylivoimaa osoittavat niin tohtorismiehet K., Kalle Haka kuin Rantamakin, jotka (kirjoissa Ilmo Lieto: "Mars-tähden kävijät", Yrjö Kohonen: "Avaruus vaarassa" ja Pekka Vuorinen: "Avaruuden seikkailijat") kehittävät ja rakentavat toimivan avaruusraketin - ei siis pelkästään osia miehittämättömiin luotaimiin kuten nykyisin.    "Kalle Haka kohotti kätensä torjuvasti. Avaruusalus ei ole vielä valmis, hän sanoi nousten seisomaan. Meille voi käydä hullusti. Ei tarvitsekaan olla valmis, kunhan vain pääsemme kulkemaan."    Koska kyse oli pääasiassa nuortenkirjallisuudesta, ovat keskeiset henkilöt useimmissa tarinoissa hiukan toistakymmentä käyviä poikia. Juhani Pohjanmiehen trilogiassa "Helikopteri", "Laboratorio 13" ja "Avaruuslaiva" lapsinero kehittelee takapihallaan niin atomienergian turvallisia käyttösovelluksia kuin yhdessä kuuluisan professorin kanssa myös ihmeaine pneumankin. Avaruuspneumalla päästään jopa viisinkertaiseen valonnopeuteen ja taivaskuvitelmaa muistuttavaan Venukseen.    Suomalaisia poikalapsia kuljettivat galaksien mielikuvituksillisiin uumeniin myös esimerkiksi Armas J. Pulla kirjassa "Lentävä lautanen sieppasi pojat", Pentti J. Huhtala romaanissa "Jupiterin valloittajat" sekä T.A. Engström monirotuisissa teoksissa "Avaruuspallo" ja "Avaruuspallon paluu".    Kokonaisen kirjasarjan ("Uhka avaruudesta", "Kadonneet kuussa" ja "Siriuksen lähettiläs") sai aiheesta tehtyä Osmo Ilmari (Lampinen): kaverukset Jaakko ja Pat estävät mm. avaruussaarellaan maailmanvaltaa havittelevan ilkimyksen juonet sekä joutuvat moniin muihinkin jännittäviin tapahtumiin Kuun ja Venuksen tietämillä. "Jaakko katsoi aluksen perää ja kylmä käsi kouraisi hänen sydänalaansa. Moottoreiden toimiessa puhaltui aluksen peräosasta valkoinen höyrylieska, joka vähitellen muuttui nopeasti haihtuviksi, kiteitten muodostamiksi pilviksi. Nyt oli avaruus perän takana pimeä ja tyhjä."    Näiltä samoilta vuosikymmeniltä on kotoisin ahkeran toimittaja ja lukemistokirjailija Aarne Haapakosken eli Outsiderin luoma kuuluisa aktinouraanilla toimiva Atorox-robottikin. Tämä aivokasettiensa ansiosta monipersoonainen peltiveikko viuhahteli aurinkokuntaamme ristiin rastiin tovereidensa kera - joukossa suomalainen tohtori Kivi - mm. kirjoissa "Atorox kuussa", "Atorox Marsissa", "Atorox Venuksessa" ja "Atorox Merkuriuksessa".    Avaruuden ilmavirtojen (sic) kuljeteltavaksi joutui myös Outsiderin luottosankari Pekka Lipponen - tällä kertaa kylläkin Seppo Tuiskun kirjoittamana. Vuonna 1962 ilmestyneissä seikkailuissa "Avaruusahvääri" ja "Avaruusmarsalkka" Pekan noutaa huvilaltaan lentävä lautanen, joka vie tämän Auderial-planeetalle. Siellä hän ryhtyy käymään kauppaa ajalla, sillä neljännestunti Maan aikaa vastaa Auderialissa noin 100 vuotta! Hiljaiset ja jurot avaruusmatkalaiset    Realistisempaa kuvaa suomalaisten avaruudenvalloituksesta onkin sitten saatu odotella turhaan. Uusi kirjailijasukupolvi tuntuu hylänneen isänmaallisen uhon ja hakeneen vaikutteensa suoraan angloamerikkalaisesta science fictionista.    Tunnetuimman avaruusscifistimme Risto Isomäen tarinoissa esiintyy kuitenkin edes joitain hahmoja, joilla on nimistään päätellen suomalaiset sukujuuret sekä rohkeutensa perusteella esi-isiensä sisua.    "Kristalliruusu"-kokoelman novellissa "Komeetta" rämäpää Frank Jarvinen lentää oman henkensäkin uhalla tutkimaan oudon pyrstötähden ydintä. "Xanadu-kuutiossa" tutkimusalus Razijah Begumin ensimmäinen perämies Michael Kuusi astuu pelotta salaperäisen kuution maailmoja mullistavaan keskipisteeseen.    Toisaalta romaanissaan "Gilgamesin tappio" Isomäki kuvaa avaruuslentäjä Thor Koivistoa sanoin, joihin voisi luulla vain ulkomaisen kirjailijan sortuvan: "Hän oli hiljainen, lähes juro ja antoi itsestään ystävällisen mutta erittäin varautuneen vaikutelman. Hän puhui harvoin ilman että häneltä kysyttiin mitään, ja vaikka hän hymyili paljon, kukaan ei ollut koskaan kuullut hänen nauravan tai laulavan muuta kuin lähes totaalisessa humalatilassa." Nakki-henget siirtokunnan kiusana    Ulkomaalaisille kirjailijoille Suomi on tuttu lähinnä Kalevalan kautta. Niinpä esimerkiksi Emil Petajan 60-luvun surkuhupaisassa tieteis-Kalevala -sarjassa tavataan niin Ilmarinen, Louhi kuin Wayne Panukin, uudestisyntynyt Väinämöinen. Ian Watsonin tuoreessa "Lucky's Harvestissa" taasen Maan ainoan avaruussiirtokunnan asukkaat polveutuvat suomalaisista, jotka mm. pitävät taulunsa aina vinossa, jotteivat pahansisuiset nakki-henget (englannissa kun ei tunneta ä:n pisteitä) voi asettua niiden päälle asumaan.    Avaruusalusten miehistöön ei monikaan kirjailija suomalaisia päästäisi. Tähän on kuitenkin olemassa hyvä syy, kuten asian totesi Frederik Pohl kuvatessaan kieliumpiossa olevaa suomalaisnuorukaista kirjassaan "Avaruuden portti": "Ei voi kohtuudella odottaa, että minkään aluksen miehistö hyväksyisi joukkoonsa jonkun, jonka kanssa se ei voi puhua. Suomalainen oli kyvytön oppimaan mitään muuta kieltä, eikä Tukikohdassa ollut yhtään elävää sielua, joka olisi puhunut suomea."    Poikkeus tähän käytäntöön löytyy Poul Andersonin romaanista "Tau Nolla", jossa tähtialus Leonora Christine matkaa maailmankaikkeuden halki yhä kiihtyvällä nopeudella. Pääosin ruotsalaisten (teoksen kuvaamassa tulevaisuudessa ruotsalaiset ovat maailmanpoliittisesti johtavassa asemassa ja ruotsin kieli on syrjäyttänyt englannin ykkösaseman!) miehittämällä aluksella on nimittäin suomalainen, hanuria soitteleva lääkäri, Urho Latvala. Tosin hän ei suoranaisesti itse esiinny kirjassa, vaan ainoastaan muiden puheissa aina kun jotakuta yritetään väkipakolla saada hänen pakeilleen. Seuraavaksi: "On avaruudessa käyty, siitä ei vain puhuta" Taustamateriaalia: Lähdeluettelo Takaisin avaruuspaketin etusivulle Kirjoittaja on Tähtivaeltaja-lehden päätoimittaja.