Suomalainen rakastaa maataan Juuret maassa ei liidetä

SUOMALAISTEN PYRKIMYS korkeuksiin häpeää kansainvälisessä vertailussa. Maan vetovoima on meille ankarampi, juuret syvemmällä routaisessa maassa. Suomen peruskallio ei sylje laavaa eikä järise. Sirkat ja sammakot hyppivät matalia kaaria.    Ehkä esi-isämmekin laskeutuivat puusta muita aikaisemmin, tai ainakin vakaammin tuumin ja harkiten. Jo suomalaisten muinaisuskossa apu haettiin vainajilta maan syvyyksistä, maan haltijalta, maan emoselta. Kenties aurinko näyttäytyi niin harvoin, että pilviä ja ukkosen jumalaa korkeammalle ei mielikään kantanut.    Torpan suomalainen rakensi matalaksi, ja edelleen suomalainen viihtyy omakotitalossa tai rivitalokodissa, jota hän ei koristele eurooppalaisin taivasta tavoittelevin tornein. Tyylikkäin suomalainen arkkitehtuuri nuolee maan muotoja, haluaa sulautua osaksi kamaraa. Saapasnahkatorniin päädytään pakon edessä. KORKEIMMALLE SUOMALAINEN pääsee juodessaan perseet olalle. Juopunut fenno saattaa jopa kiivetä palotikkaille tehdäkseen vaikutuksen persjalkaiseen daamiinsa, mutta nöyrtyy nopeasti rähmälleen suutelemaan maata.    Etelän seuramatkoille lähdetään toki lentäen, kuin Välimeren lennokasta mentaliteettia hetkellisesti tavoitellen, mutta koneen kosketus maanpintaan on aina aplodien arvoinen helpotus.    Suomalaista ei ole luotu korkeuksiin kurkottajaksi. Meissä ei ole löytöretkeilijöiden verta. Maanpinnanmuodostuskin on meillä vaatimattoman matalaa, Haltiatunturin korkein huippu Suomen puolella on 1 312 m.    Veikka Gustafsson on kohonnut kysytyksi luennoitsijaksi ja suomalaisen sankaruuden perikuvaksi kiipeämällä maailman korkeimman vuoren laelle, 8 848 metriä korkealle Mount Everestille - ja pysyttelemällä silti maan pinnalla. Lopuksi linkkejä: Avaruuslinkkejä Takaisin avaruuspaketin etusivulle