Helsingin Sanomat 


Totuus - Kesäkuu 1999

Lopullinen totuus


Maria VeitolaNäyttää siltä, että Maria onkin hieman löperö, kehräävä kissa, eikä lainkaan kiihkeä, Shellin toimista närkästynyt kansanoikeustaistelija. Ehkä hänen suurin ongelmansa onkin sovittamaton ristiriita kehräävän pupusen ja ärhentelevän, tietoisen ärsyttäjän välillä?
   Luulenpa, että hän on enemmän sensuelli Marilyn Monroe kuin syntinen ja paha Betty Page. Nyt on aika tehdä viimeinen attack ja selvittää asia!

Ongelmanratkaisukyky

1. Haastateltava vastaa jollekin toiselle tapahtuvaan todelliseen ongelmaan.

   "Olen 21-vuotias opiskelija ja kärsin ilmavaivoista ja ummetuksesta. Minulla on ollut tyrä pari vuotta sitten ja nyt minua vaivaavat painajaiset öisin ja emättimessäni tuntuva möykky, joka painaessa tuntuu kipeältä.
   Sukupuoliyhteydessä en ole ollut."
   Nimim. Epätoivoinen ja yksinäinen.
   (Kysymys esitetty alunperin Help-lehdessä.)

   Maria: Hyvä 21-vuotias opiskelija. Sinulla ei liene ystäviä - enää. Olet eristänyt itsesi ympäröivästä yhteiskunnasta vatsavaivojesi takia. Ilmavaivoista ja ummetuksista tekisi mieli sanoa, 'kärsi huora, kärsi', mutta tarkista toki ruokavaliosi.
   Tyrä ei ilmeisesti vaivaa sinua enää, hyvä niin, sillä muistan miten lapsena sairaalassa ollessani viereisessä sängyssä oli tyrästä kärsivä orpo: toivottavasti sinä et ole. Emättimessä tuntuva möykky, joka painaessa tuntuu kipeältä, on helppo ohittaa: älä toki paina.
   Kirjoittaja: Mitäs mitäs, pyrkimys raflaavuuteen on siis edelleen olemassa. Aggressiivinen osuus vastauksessa antaa myös ymmärtää, että haastateltava kärsii ilmavaivoista ja ummetuksesta. Snadina vinkkinä näin ohimennen: pieni pyllyhieronta reilulla liukasteella jeesaa ummetukseen.

2. Haastateltava vastaa itselle tapahtuvaan fiktiiviseen ongelmaan.

   "Mitä tekisit jos olisit 11-vuotias poika, etkä saisi pippelihipassa jätettyä ketään toista poikaa sen takia että sinulla on liian pieni pippeli?"

   Maria: Mitä mä tekisin kun mä en yllä? Ehkä huutaisin: "Vitun jättisladdit, mä en yllä!"
   Kirjoittaja: Ja lähtisit himaan! Tästä ei leikin primus motor Jimi Tenor tykkää hyvää...
   Maria: Mut mä laittaisin mun isoveljen hakkaamaan ne. Tosin se ei tietenkään menis.
   Kirjoittaja: Jep, näin on. Se on miehen itse hoidettava tällaiset jutut. Ei sua kukaan voi jeesaa jos staga ei yllä.

Unelmat

1. Mieluisin roolimallisi naisena: Betty Page vai Marilyn Monroe?

   Maria: Kyllä mä olisi Marilyn mieluummin.
   Kirjoittaja: Hyvä!
   Maria: Noohhh!
   Kirjoittaja: Joojoo, mä en tykkää tuhmista tytöistä.
   Maria: No mä en ole - saanks mä jonkun palkinnon?
   Kirjoittaja: Kyllä mä voin hoitaa sen, mutta vasta haastattelun jälkeen jos sä olet yhtä kuuliainen kuin Marilyn: mä tiedän, että Marilyn Monroe saa aina parhaat palat.
   Maria: Oih!

2. Journalistinen unelmasi?

   Maria: Mä luin Wallpaper-lehdestä artikkelin, jossa toimittaja kertoi hylkäävänsä arkipäivän ja rutiinin ja heittäytyvänsä ns. tyhjän päälle. 'Menen vain lentokentälle ja katson minne tie vie.' Sillä oli tietenkin mukana kuvaaja ja tyylikkäät kledjut, jotka oli viimeisellä sivulla eritelty: ne oli jotain Guccin tai Versacen kamaa...
   Kirjoittaja: Kuulostaa hyvältä.
   Maria: Sitä just. Eikä muakaan haittaisi yhtään, jos 20 suurlähetystöä lähtisi sponssaamaan mua maailmalle.
   Kirjoittaja: Jet-set-toimittajaksi?
   Maria: Aivan. Ei mitään lätinää palveluista tai politiikasta vaan suoraan suihkuseurapiireihin ja samppanjaa suuhun. Ja vaatetus olisi hoidettu yhtä tyylikkäästi.

3. Miesihanteesi?

   Jos Beck kävelisi tossa kadulla, niin menisin suoraan sanomaan sille, että me menemme nyt naimisiin. Mutta Metallican Kirk Hammet ja sit se McGregoryn poika on ihan siistejä myös... Mut Beck on kuitenkin se ultimate, ihan killeri, suoraan.
   Kirjoittaja: No Hammet on ihan paska jäbä, miksi kukaan diggailisi moista??? Beck on O.K., mutta ei kai vaan musiikillisista ansioista?
   Maria: Ei sentään, ei tietenkään.

Tiukkaa faktaa

1. Kuhaa rosepippurikastikkeella vai valkosipuli-chili-kastikkeella?

Maria: Kuhaa valkosipuli-chilillä.

   Kirjoittaja: Kulinarismi ei ole selvästikään haastateltavan omin laji, sillä kuhan kanssa ei pitäisi missään tapauksessa otaa valkosipuli-chili- kastiketta. Ei missään!
   Sen sijaan rosepippurin maku sopii täydellisesti kuhan maun kanssa. Että huonosti valittu, sorry vaan.

2. Onko auto ilman runsasta kromikuorrutusta edes auto?

   Maria: Ei. Jos ostaisin auton, ostaisin Mustangin, ja siinä pitäisi olla lujasti kromia.
   Kirjoittajan kommentti: No tämä meni jo huomattavasti paremmin. Tyylitajua siis löytyy, minkä tosin osoitti jo journalistinen unelma.
   Bra Maria! Håll detta snälla Mustangen!

3. Heitä lopuksi faneille terveiset.

   Maria: Mä rakastan teitä ikuisesti, pusuja kaikille!
   Kirjoittaja: "Hyvä meinki. Samaa kamaa vaan edelleen!"
***
Mitä mieltä Mariasta?
   Onko hän kiva? Lähetä lukijan vastine.

Takaisin alkuun

1 2 3 4


Teksti MARKUS ÅNÄS, kuvat TIINA KARJALAINEN
Verkkoliite
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kotisivu
Uutiset
Klik!
  WEBORTAASIT
  ALKULUKU
  AKVAARIO
  A. KURKIAINEN
  GALLERIA
  MONET
  PELIT
  HS 100
  ARKISTO
 
Nyt
Oikotie
Palvelut


Hakemisto

Edellinen sivu
 Sivun alkuun