KLIK! - GALLERIA
TIISTAINA 22.5.2012
 
Kotisivu                           Apua
     

Galleria


Linkki artikkeliin Asunnottomien yö 17.-18.10. 2001  (18.10.2001) 

 Koko maassa heitä on 10 000, Helsingissä heistä asuu puolet. Vaan keitä he ovat?


Lähi-idän arki uutisen takaa  (11.10.2001) 

 Tiedotusvälineet suoltavat jokapäiväisen uutispuuronsa mukana tutun annoksen lähi-itää. Meille se on tylsistyttävän tavanomaista uutista. Lähi-idässä se on palestiinalaisille ja israelilaisille surullista, hankalaa ja raivostuttavaa arkipäivää.


Linkki artikkeliin Siirtolapuutarhan syksy  (9.10.2001) 

 Helsingin siirtolapuutarhat sulkevat ovensa.


Koneisto 2001  (29.7.2001) 

 Kupittaan puistoon nousi kahdeksi päiväksi yli kymmenen lavaa kun konemusiikin huiput valtasivat alueen.


Linkki artikkeliin Siirtolapuutarhassa  (2.7.2001) 

 Jos haluaa hetkeksi irtautua kaupungin kiireestä ja sekamelskasta, kannattaa piipahtaa jossain Helsingin yhdeksästä siirtolapuutarhasta. Hedelmäpuiden katveessa eivät autot ajele eivätkä liikennevalot piipitä.


Verkkarikansa ruotsinlaivalla  (13.6.2001) 

 Helsingistä lähtee joka vuosi melkein täysi laivallinen juoksijoita Tukholmaan. Viime viikonloppuna Silja Serenadella matkusti 1 700 juoksijaa kannustusjoukkoineen.


Linkki artikkeliin Suomi 2001 -multimediamatka  (28.5.2001) 

 Suomi 2001 on matka lamanjälkeisessä Suomessa. Kahdenkymmenen multimediallisen artikkelin sarja ilmestyi Verkkoliitteessä kevään 2001 aikana.


Exit - epätavanomaisen luova festivaali.  (22.2.2001) 

 Maailman suurin epätavanomaisten live-esitysten festivaali Exit on nimensä veroinen. Kukaan järjestäjistä ei tunnu tietävän, kuka ovesta tulee, moneltako, mitä tapahtuu, missä järjestyksessä ja kellarissako vaiko katolla


Linkki artikkeliin Kertomuksia kellarista  (16.11.2000) 

 Helsingin Kellariteatterin uudet jäsenet tekivät tänä syksynä näytelmän, jossa näytteleminen oli kiellettyä. Kun ensi-iltayleisö antoi aplodinsa, näyttelijöillä oli takanaan yhdeksän viikon yhteinen työrupeama. Sen aikana he ehtivät viettää kuherruskuukautta, kinastella, väsyä ja viihtyä.
Tarinan katsomiseen tarvitaan Shockwave plug-in.


Onnea isälle -galleria  (9.11.2000) 

 Eläintarhan ala-asteen 2 A -luokan oppilaat piirsivät isänpäivän kunniaksi aiheesta Mitä isä tekee? ja Helsingin II normaalikoulun 1 A -luokan oppilaat Viikissä askartelivat isänpäivän kunniaksi japanilaisia origami-paperitöitä.


Linkki artikkeliin Stailit tytöt  (14.9.2000) 

 Ostoskeskus on teinitytön catwalk. Siellä näyttäydytään ja tarkistetaan, mikä on muotia. Helsinkiläisnuoret kertovat pukeutumisestaan ja paljastavat tyylinsä hinnan.
Tarinan katsomiseen tarvitaan Shockwave plug-in.


Bändin perässä II  (10.8.2000) 

 Mimmu ja Tiia ovat käyneet lukemattomilla Tehosekottimen keikoilla, mutta he eivät ole faneja. He ovat diggareita.


Linkki artikkeliin Pori Jazz kokoaa musiikkifriikit ja juhlijat  (1.8.2000) 

 Pori Jazz kerää Kirjurinluodolle hartaiden jazz-friikkien lisäksi julkkiksia näyttäytymään, nuoria hengailemaan ja kesätyöläisiä rahaa ansaitsemaan. Alkuperäisen jazz-hengen katoaminen on nostalgikkojen jokakesäinen puheenaihe.


Samarasta Sotshiin - pala tuntematonta Venäjää  (15.7.2000) 

 Kun perinteinen interrailaus ei enää tuota riittäviä kulttuurishokkeja, on lähdettävä syvälle Venäjän etelään. Sami Hyrskylahti matkusti Volgan mutkasta Samarasta Sotshin aurinkorannoille.


Linkki artikkeliin Aatosta aamuun Juhannus 2000  (30.6.2000) 

 Keskikesän juhla ei pääkaupunkiseudulla jää juhlimatta, vaikka väkeä on vähemmän. Verkkoliite päivysti kellon ympäri ja kurkisti niin kotibileisiin, sisäpihoille kuin kirkkoon. Mutta minne pulut painelivat jatkoille?


Lomo-kameran ihmelinssi kiersi Tallinnassa  (9.6.2000) 

 Useimmat suomalaisturistit näkevät Tallinnasta enää vain eurokuntoon puunattuja tiloja ja rakennuksia. Kaupunki on pyyhkinyt neuvostoajat muististaan ripeästi, mutta jotain sieltäkin vielä löytyy. Ainakin jos tutkii takapihoja ihmeellisen Lomo-kameran kanssa.


Linkki artikkeliin Kuvakulmia Helsingin vappuun  (2.5.2000) 

 Vaikka vappu aukeni koleana, aurinko houkutteli helsinkiläiset keväiseen karnevaaliin. Verkkoliitteen galleriassa seurataan juhlaan valmistautumista, sen viettämistä ja siitä toipumista.


Karjalan hakkuut  (30.4.2000) 

 Venäjän-Karjalan Pääjärven metsähakkuut huolestuttavat luonnonsuojelijoita. Kyse on kuitenkin myös työpaikoista. Raportti luonnon ja leivän ristiriidasta.


Linkki artikkeliin Mosambik  (30.3.2000) 

 Mosambik on valtio, jonka asukkailla oli vain vähän omaisuutta ennen tuhoisaa tulvaa. Nyt heillä on vieläkin vähemmän. Toimittaja Petteri Tuohisen reportaasi kertoo elämästä kuoleman rajoilla sekä tuskallisista valinnoista.


Roudari on rockin työmuurahainen  (21.3.2000) 

 Roudari tekee työtä, jotta joku muu saisi olla tähti. Kaksi rockmaailman työmuurahaista paljasti, millaista luonnetta heiltä vaaditaan, ja miksi he pukeutuvat aina mustaan.


Linkki artikkeliin Valoisa Helsinki  (25.1.2000) 

 Hollantilainen valokuvaaja käveli Helsingin katuja kolme syyskuista päivää. Hän näki vaihtelevan, ystävällisen, puhtaan ja turvallisen kaupungin.


Monet  (4.1.2000) 

 Kuvataiteilijat kertovat omin sanoin teostensa synnystä.


Galleriat vuosilta 1996 - 1999  (31.12.1999)