kuva kuva

paaotsikko
Ensimmäiset

Maailman ensimmäinen tunnettu lakko ajoittuu vuoteen 1153 eaa., jolloin Theban (Egypti) työläiset menivät lakkoon. Lakon syiksi lähteissä mainitaan yksipuolinen ruoka ja työolot.

Suomen ensimmäinen lakko oli Turun kantajien ja vetäjien työnkeskeytys vuonna 1491. Suomen ensimmäisen ammattiyhdistyslakon aloittivat huhtikuussa 1872 latojat. Lakko kesti neljä päivää ja sen takia sanomalehdet jäivät ilmestymättä. Oikeus tuomitsi lakon laittomaksi.

piste
piste
Kannattaako palkankorotus?

kulma
pistepistepiste
 

SIPERIA OPETTAA

Jokainen on oman onnensa seppä, ajattelee nykynuori. Softafirman nörttiä ei kiinnosta yhdessä sovitut työehdot. Osaajathan voivat kilpailuttaa työnantajiaan!
   SAK:n nuorisosihteeri Eija Tanninen ei usko yksilöllistymisteoriaan. "Se joukko, joka todellakin uskoo ja tietää pärjäävänsä yksin esimerkiksi palkkaneuvotteluissa on kuitenkin varsin marginaalinen joukko erityisosaajia; heidät vaan jostain syystä nostetaan aina otsikoihin."
   Tutkimusten mukaan myös nuorten perusasennoituminen ammattiyhdistysliikkeeseen on myönteinen: ay-liikettä ja sen tekemää työtä arvostetaan, ay-liike nähdään työntekijän kannalta tärkeänä yhteiskunnallisena vaikuttajana. Tanninen muistuttaa, että SAK:n jäsenliittojen runsaasta miljoonasta jäsenestä alle 30-vuotiaita on vajaa neljännes.

Vakituinen parisuhde,
pysyvä työsuhde

   Työelämän asennebarometri 2000:n mukaan alle 40-vuotiaat suhtautuvat myönteisimmin työmarkkinoiden uusiin ilmiöihin, esimerkiksi pätkätöihin ja työvoiman vuokraukseen. Tannisen mukaan vakituinen työsuhde alkaa kuitenkin kiinnostaa siinä vaiheessa, kun kuvioissa on myös vakituinen parisuhde.
   "Pätkätyön eri muodot saattavat sopia ja kieltämättä sopivatkin esimerkiksi opiskelijoille, jotka haluavat hieman kohentaa taloudellista tilannettaan, Tilanteessa, missä perheen perustaminen ja aloilleen asettuminen tulevat ajankohtaiseksi, on kokoaikainen ja vakituinen työsuhde lähes jokaisen nuorenkin tavoite."

Työelämä
opettaa

   Liitot ovat petranneet nuorten rekrytointia. Useimmissa liitoissa on erikseen palkattu henkilö, joka vastaa liiton nuorisotyöstä. Tannisen mukaan routa ajaa porsaan kotiin ennemmin tai myöhemmin.
   "Kun katsoo nuorten järjestäytymisastetta ikäryhmittäin, niin selkeästi järjestäytymisaste korreloi ikään. Joku joskus sanoi, että Siperia opettaa - ilmeisesti myös työelämä opettaa. Mitä enemmän nuorella on ikää ja omakohtaista kertynyttä kokemusta työelämän koukeroista, sitä varmemmin jäseneksi liitytään."

 
piste piste piste
 

TESTAA, OSAATKO TYÖMARKKINASLANGIN?

Työehtosopimusten yleissitovuus tarkoittaa
että työehtosopimukset sitovat myös järjestäytymättömiä työnantajia
että työsopimukset on tehtävä työehtosopimusten mukaisina
että työnantajajärjestöön kuuluvan yrityksen on noudatettava työantajajärjestön työntekijäjärjestön kanssa solmimia työehtosopimuksia

Italialainen lakko tarkoittaa
työrauhavelvoitteen aikaista, laitonta lakkoa
rajoitettujen lakkotaisteluiden kuljettamista pitkin tuotantolinjaa siten, että vain muutama työntekijä on lakossa, mutta koko tuotanto pysähdyksissä.
lakkoa, jolla on tarkoitus vaikuttaa hallituksen politiikkaan, muttei työehtoihin

Mikä on tupo?
Tuloneuvottelukierros, joka käydään keskusjärjestötasolla
Tuloneuvottelukierros, jossa mukana on myös hallitus
Valtion virkamiesten palkkoja koskeva poliittinen tuloratkaisu erotuksena yksityisen sektorin järjestöjen tuloratkaisusta

Montako jäsentä on SAK ry:n jäsenliitoissa?
runsas puoli miljoonaa
vajaa miljoona
runsas miljoona

 
piste kulma piste