 |
 |
 |
      |
 |
|
 |
 |
 |
|
Sivistysihanteet paideiasta Bildungiin
Antiikin kreikkalaiset pitivät vapaa-aikaa arvokkaampana kuin työtä. Hyödylliset taidot ja työ kuuluivat orjille. Vapailla miehillä oli siis vapaa-ajan ongelmia: millä toiminnalla joutilas aika on täytettävä. Kreikkalaisten filosofien mielestä se tuli täyttää toiminnalla, jota me nimittäisimme henkisen kulttuurin viljelemiseksi.
Kreikkalaisten kasvatusihanne, paideia, pyrki ihmisen kokonaispersoonallisuuden kasvattamiseen. Tiedoilla ja taidoilla oli vain välinearvo. Urheilussa ei sopinut tavoitella ennätyksiä, vaan siinä pyrittiin kehittämään kehoa kauniiksi ja sopusuhtaiseksi. Musiikin opetus ei saanut tuottaa musikantteja, vaan sen tuli kehittää kasvatettavan rakkautta kauneuteen.
Sokrates ja Platon arvostelivat aikansa jyrkiotiloita - sofisteja - polymathiasta, liiallisesta sirpaletiedosta. Sofistit opettivat monenlaisia tarpeellisia tietoja ja taitoja, mutta ilman järjestelmällistä kokonaisuutta ja oikeaa kasvatuksellista päämäärää.
Kreikan valloitettuaan roomalaiset omaksuivat kreikkalaisten ihmisihanteen eli sivistyksen sen itsensä vuoksi. Paideiaa vastasi Ciceron käännös humanitas. Se tarkoitti 'ihmistä ihmisessä', mutta myös ihmisystävällisyyttä, sivistyneisyyttä sekä ihmiskuntaa.
Roomalaisten sivistysihanne oli kuitenkin käytännönläheisempi kuin kreikkalaisten. Imperiumi ei olisi pysynyt koossa, elleivät roomalaiset olisi korostaneet myös hyvien taitojen opetusta. Ne tähtäsivät patrioottien ja kunnianmiesten, esimerkiksi Rooman oikeusvaltion juristien kasvattamiseen.
Kristinuskoa ja keskiaikaa on pidetty sivistyskielteisenä. Monet kristitythän pitivät turhana kaikkea, mikä ei ollut uskolle välttämätöntä. Osa kirkkoisistä arvosti kuitenkin maallista sivistystä kristinuskon uuden paideian esiasteena.
Kristinuskon näkemys työstä poikkesi täysin kreikkalaisten vapaa-ajan sivistysharrastuksia korostaneesta elämänasenteesta. Kristinuskon mukaan niin henkinen kuin ruumiillinenkin työ perustui Jumalalta tulleeseen kutsumukseen, vocatioon.
Italian renessanssi löysi 1400-luvulla antiikin perinnön. Renessanssin ihminen uskoi ihmiseen ja yksilöön. Maalliset aiheet yleistyivät kuvataiteessa.
Renessanssihumanistien ihmisihanne oli uomo universale – Leonardo da Vincin kaltainen yleisnero. Humanistit olivat filologeja ja historiantutkijoita, jumaluus- ja oikeusoppineita, tähtitieteilijöitä ja lääkäreitä samassa henkilössä.
1700-luvun valistus korosti hyötyajattelua. Koulujen opetussuunnitelmissa korostuivat reaaliaineet klassillisten kielten kustannuksella.
Valistuksen järkiperäisyys ja systemaattisuus kiteytyivät kirjalliseen monumenttiin. Historian ensimmäiseen kattavaan tietosanakirjaan. 28 nidettä sisältävä Encyclopédie ou Dictionnaire raisonné des Sciences, des Arts et des Métiers käsitteli filosofian ja uskonnon, kirjallisuuden ja uskonnon, kirjallisuuden ja estetiikan, luonnontieteen ja tekniikan kysymyksiä aakkosjärjestyksessä ja kuparipiirroksilla kuvitettuina.
Kielitieteilijä Wilhelm von Humboldt uudisti Preussin sivistyselämää. Humboldtin toimiessa Preussin opetusministerinä 1800-luvun alussa perustettiin Berliinin yliopisto hänen humanististen kasvatusihanteidensa mukaisesti. Humboldt kiinnitti eritystä huomiota antiikin tuntemuksen jalostavaan vaikutukseen. Humboldtin sivistysihanne vaikutti yliopisto- ja oppikoululaitoksen kehittymiseen Saksan ohella myös Suomessa.
Yliopistojen tutkinnonuudistusta Suomessa 1970-80 -lukujen vaihteessa vastustanut ns. sivistysyliopistoliike kritisoi teknokraattista korkeakoulupolitiikkaa Humboldtin sivistysyliopistoihanteeseen nojautuen.
Englantilainen runoilija ja fyysikko C.P. Snow esitti vuonna 1959 esseessään The Two Cultures and the Scientific Revolution, että akateeminen sivistys on jakaantunut kahdeksi erityissivistykseksi, luonnontieteelliseksi ja humanistiseksi, jotka ovat loitonneet liian kauaksi toisistaan. Snown puheenvuoron johdosta käytiin Suomessakin laaja keskustelu akateemisen sivistyksen liiallisesta lohkoutumisesta.
Globalisaatioksi ja tietoyhteiskunnaksi kutsuttu murros on kyseenalaistanut monia teollisen yhteiskunnan toimintatapoja.
Työelämä ja ihmisten arvomaailma ovat muuttuneet. Myös koulutusjärjestelmä ja sivistyspolitiikka ovat uudelleenarvoitavina. Kreikkalaisten filosofien pohtimat kysymykset sivistyksen perimmäisestä luonteesta ovat taas ajankohtaisia.
Teksti: Marko Hamilo
|
||
|
||
