Jaakobin suku, Israelin kuningaskunta, Baabelin vankeus
(noin 1700 eKr - 586 eKr)

 Raamatun mukaan Palestiinan väestöä siirtyi Egyptiin muun muassa nälänhädän vuoksi. Jo Abraham oli käynyt Egyptissä ja sittemmin koko Jaakobin jälkeläisistä koostunut Israelin suku siirtyi sinne.
     Neljänsadan vuoden jälkeen, rautakauden koittaessa, he pakenivat Aaronin ja Mooseksen johdolla painostaviksi muuttuneista oloista, ehkä noin 1200 eKr, ja siirtyivät kymmeniä vuosia kestäneen erämaavaelluksen jälkeen Joosuan johdolla 'Luvattuun maahan'.
     Erämaavaelluksen aikana heimot sulautuivat Israelin kansaksi, joka omaksui yksijumalaisen uskonnon. Uskontoa kutsuttiin myöhemmin juutalaisuudeksi. Arkeologiset ja historian lähteet eivät kuitenkaan voi vahvistaa tätä perimätietoa oikeaksi.

Noin tuhat vuotta ennen ajanlaskumme taitetta, siis edelleen Raamatun mukaan, Israelin kansa valitsi yhteiseksi kuninkaakseen Juudan heimosta polveutuneen Daavidin. Israelin kuningaskunnan pääkaupungiksi tuli Hebronin jälkeen Jerusalem.
     Palestiinan naapurikansat, kuten etelän filistealaiset ja pohjoisen aramealaiset samoin kuin Jordanvirran itäpuolen sukulaiskansat ammonilaiset ja moabilaiset, sekä kaakon edomilaiset alistettiin perimätiedon mukaan Israelin vasalleiksi.

Kun Daavidin poika Salomon kuoli, kuningaskunta jakautui kahtia: pohjoisen Israeliin, jonka pääkaupungiksi tuli ennen pitkää Samaria, ja etelän Juudaan, jonka pääkaupunki oli Jerusalem. Arkeologiset ja historian lähteet eivät vakuuttavasti vahvista tätäkään perimätietoa, mutta 800-luvulle eKr tultaessa arkeologiset löydöt antavat jo konkreettisemman kuvan Palestiinan asutushistoriasta.
      Assyrian kuningas Sargon II valloitti Israelin vuonna 721 ja tuhosi Samarian. Uudet valtiaat toimeenpanivat mittavia väestönsiirtoja, joiden jälkeen Israelin 'kymmenen kadonnutta heimoa' sulautui naapurikansoihin ja ilmeisesti menetti identiteettinsä.

Entisen Israelin alueelle syntyi uusi 'samarialainen' väestö, joka itse katsoi jatkavansa Israelin uskonnollisia perinteitä mutta jota Juudan 'juutalaiset' eivät hyväksyneet uskonnolliseen yhteyteensä.
     Juuda joutui ensin Assyrian, sitten Egyptin, ja viimein Assyrian tilalle nousseen uusbabylonialaisen valtakunnan alaisuuteen. Jatkuvien mellakoiden vuoksi Nebukadressar II hävitytti Jerusalemin vuonna 586 ja siirsi suuren osan sen asukkaista, ennen muuta johtavat suvut, maanpakoon Babyloniaan.

Siellä Baabelin vankeudessa näiden 'juutalaisten' keskuudessa koottiin perimätieto ja kodifioitiin yksijumalainen uskonto, mikä sitten kirjattiin juutalaisten Raamattuun eli Vanhaan Testamenttiin, ennen muuta Tooraan.