PALESTIINAN ALUEEN HISTORIAA

  

   KOTISIVU

   TEKSTIVERSIO

   TUOREET

   SÄÄ

   Haku Verkkoliitteestä Mitä sisältöä "Haku Verkkoliitteestä" kattaa?

   Tarkennettu haku

Juutalaisten muuttoliike Palestiinaan 1920- ja 30-luvuilla

 Ensimmäisen maailmansodan jälkeen juutalaisten muutto Palestiinaan kiihtyi. Sitä lisäsivät osaltaan Saksassa 1930-luvulla alkaneet juutalaisvainot. Vuonna 1940 noin kolmannes Palestiinan 1,5 miljoonasta asukkaasta oli juutalaisia.
     Palestiinan arabiväestö vastusti juutalaisten kasvavaa maahanmuuttoa, sillä haaveita itsenäisestä arabivaltiosta ei ollut haudattu. Kiista sai aikaan levottomuuksia.

Elokuun 1929 mellakoissa palestiinalaiset surmasivat toistasataa juutalaista ja Britannian poliisivoimat surmasivat toistasataa palestiinalaista. Vuonna 1936 arabit osoittivat tyytymättömyyttään yleislakolla. Samoihin aikoihin äärijuutalaiset sissiliikkeet alkoivat tehdä terrori-iskuja brittiläistä hallintoa ja arabeja vastaan. Tuon ajan juutalaisaktivistien liikkeistä kuuluisin oli vuonna 1931 perustettu Irgun Zwai Leumi, joka teki verisiä iskuja brittihallintoa ja arabiväestöä vastaan.

Britannia laati vuonna 1937 suunnitelman Palestiinan jakamisesta kolmeen osaan: arabien ja juutalaisten alueisiin sekä molemmille yhteisiin pyhiin paikkoihin. Kaksi vuotta myöhemmin Britannia ehdotti yhteisen valtion perustamisesta kymmenen vuoden kuluessa. Tämä hanke kuitenkin peruuntui, kun toinen maailmansota alkoi.

   PALESTIINAN ALUEEN HISTORIAA
































sivun yläreunaan ^