PALESTIINAN ALUEEN HISTORIAA

  

   KOTISIVU

   TEKSTIVERSIO

   TUOREET

   SÄÄ

   Haku Verkkoliitteestä Mitä sisältöä "Haku Verkkoliitteestä" kattaa?

   Tarkennettu haku

PLO tekee aloitteen vuoropuheluun 1988

 Intifada ja sen aiheuttama sekava tilanne oli Israelille erittäin hankala, mutta epäedullinen se oli myös PLO:lle, joka tuolloin piti majaansa Tunisiassa. PLO koki, että se ja muut ulkomailla asuvat palestiinalaiset jäävät sivustakatsojiksi, kun maailma seuraa vain palestiinalaisalueiden tapahtumia.
     Tilanne ei ollut Israelin eikä palestiinalaisten hallinnassa, joten asialle oli tehtävä jotakin. Pelin avasi PLO tuomitsemalla kovin sanoin palestiinalaisten terroriteot ja tunnustamalla periaatteen, jonka mukaan Palestiinassa voi olla kaksi valtiota.
     Lausuntoon päädyttiin äänestyksellä PLO:n johtava elimen palestiinalaisten kansallisneuvoston kokouksessa Algeriassa marraskuussa 1988. Kokouksen hyväksymä lausuma pohjautui vuodelta 1947 peräisin olevaan YK:n päätöslauselmaan, jonka mukaan Palestiinassa olisi kaksi valtiota, toinen juutalaisten ja toinen arabien. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että Israelin pitäisi vetäytyä vuoden 1967 sodassa miehittämiltää alueilta Länsirannalta, Gazasta ja Itä-Jerusalemista.

Lausunto oli diplomaattinen voitto PLO:lle ja sen johtajalle Jasser Arafatille. Samalla se antoi Yhdysvalloille mahdollisuuden istuutua Arafatin kanssa samaan neuvottelupöytään. Yhdysvallat aloittikin neuvottelut PLO:n kanssa ja yritti luoda pohjaa Israelin ja PLO:n välisille neuvotteluille. Israel ei kuitenkaan luopunut kannastaan, jonka mukaan PLO oli terroristijärjestö ja sellaisen kanssa ei neuvotella.
     Israelin tiukka linja alkoi muuttua vasta kun Irak miehitti Kuwaitin ja Persianlahdella alkoi sota Irakin ja Yhdysvaltojen johtaman liittouman välillä.

   PALESTIINAN ALUEEN HISTORIAA
































sivun yläreunaan ^