Palestiinalaisten toinen intifada 2000

 Vuonna 2000 oli kulunut jo kuusi vuotta lupauksista, joita palestiinalaisille annettiin Oslon sopimuksissa. Neuvottelut junnasivat, luvassa ollutta uutta elämää ei ollut saavutettu ja unelma omasta valtiosta oli edelleen pelkkä unelma. Palestiinalaiset alkoivat turhautua.
     Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat ja Israelin pääministeri Ehud Barak neuvottelivat Jerusalemin kohtalosta ja palestiinalaispakolaisten paluusta Yhdysvaltojen presidentin Bill Clintonin patistelemina. Osapuolet soutivat ja huopasivat kaksi viikkoa Camp Davidissa pääsemättä tyydyttävään lopputulokseen.

Palestiinalaisten turhautuminen alkoi näkyä mielenosoituksina palestiinalaisalueilla. Syyskuussa 2000 oikeistolaisen oppositiopuolueen Likudin johtaja Ariel Sharon teki kierroksen Jerusalemissa kiistellyllä Temppelivuorella. Paikalla sijaitsee muun muassa islaminuskon kolmanneksi pyhin paikka al-Aqsan moskeija.
     Palestiinalaiset tulkitsivat Sharonin temppelivierailun provokaatioksi. Se sattui ajankohtaan, jolloin rauhanpyrkimyksiin osallistunut pääministeri Barak oli juuri antanut lausunnon, jonka mukaan kolmen uskonnon pyhä kaupunki Jerusalem voitaisiin mahdollisesti jakaa kaksoiskaupungiksi, johon mahtuisivat sekä palestiinalaiset muslimit että juutalaiset.

Sharonin "provokaatio" oli viimeinen pisara, joka laukaisi palestiinalaisten toisen intifadan eli kansannousun. Israelissa tosin kuului väitteitä, joiden mukaan kansannousua olisi valmisteltu jo ennen Sharonin temppelivierailua. Joka tapauksessa palestiinalaisalueilla alkoivat mielenosoitukset, jotka pian muuttuivat väkivaltaisiksi. Aktivistit kiihdyttivät pommi-iskujaan israelilaisia vastaan ja Israelin armeija vastasi kovin ottein. Palestiinalaisalueilla Gazassa ja Länsirannalla oli taas täysi kaaos.