Israel purkaa Gazan siirtokunnat syksyllä 2005
Ariel Sharon piti kiinni vetäytymissuunnitelmastaan.
Israel purki Gazan siirtokunnat ja neljä Länsirannan siirtokuntaa
elokuussa 2005, ja viimeiset israelilaissotilaat lähtivät Gazasta
syyskuussa. Vetäytyminen aiheutti Israelissa sisäpoliittisen kriisin.
Siirtokuntien purkaminen oli huipennus lähes kahdeksan kuukautta kestäneelle
tulitauolle. Merkit antoivat toivoa intifadan loppumisesta. Väkivallaton
aika alkoi kuitenkin repeillä syksyllä. Palestiinalaiset äärijärjestöt
palasivat itsemurha- ja raketti-iskuihin, Israel puolestaan iski järjestöjen
johtohamoja vastaan. Johtajat kuitenkin vannoivat sitoutumistaan rauhanprosessiin.
Gazan vetäytymisen myötä Israelin sisäpolitiikassa siirryttiin
'yhtenäisyydestä eteenpäin'. Sharonin vankkumaton linja vetäytymisen
eteen oli herättänyt arvostelua jopa pääministerin omassa
Likud-puolueessa. Sharon kyllästyi puolueen jyrkkään oikeaan
siipeen ja päätti jättää Likudin, Israelin johtavan
puolueen, jota hän oli ollut perustamassa 70-luvulla. Sharon perusti
oman puolueensa, Kadiman (hepr. eteenpäin). Likudin (hepr. yhtenäisyys)
johtoon nousi Israelin entinen pääministeri Benjamin Netanjahu.
Kadimaa kutsuttiin yhden miehen puolueeksi. Sen asialista rakentui lähes
yksinomaan Sharonin tavoitteille hänen rauhaan tähtäävän
Lähi-idän visionsa toteuttamiseksi.
Sharon sairastui vakavasti vuodenvaihteessa muutamaa kuukautta ennen Israelin
parlamenttivaaleja.