ULKOMAAT - TUOREET
TIISTAINA 16.10.2001
   
Kotisivu                           Apua

Ruttobakteeria löytynyt kolmessa osavaltiossa (16.10.2001 1:15)

WASHINGTON. Yhdysvaltain viranomaiset myönsivät sunnuntaina, että nyt jo kolmessa osavaltiossa löytyneet pernaruttotapaukset liittyvät jollakin tavalla terrorismiin. Ainakin kaksitoista ihmistä on altistunut vaaralliselle bakteerille.
   
Yksi pernaruton uhreista on kuollut Floridassa, ja muutama sairastunut lievästi. Suurimmalla osalla ei ole havaittu mitään oireita, mutta heidän verestään on löydetty bakteerin aiheuttamia vasta-aineita.
   
Maanantaina löydettiin
pieniä määriä pernaruton aiheuttajia Floridasta Boca Ratonin samasta postitoimistosta, jonka kautta bakteeria sisältänyt kirje tuli paikalliseen sanomalehtiyritykseen. Talossa työskennellyt kuvatoimittaja kuoli bakteerin sairastuttamana.
   
Seitsemän muuta saman yrityksen työntekijää on myös altistunut taudille, mutta he eivät ole sairastuneet siihen.
   
Pernaruttoitiöitä löytyi postikonttorissa nyt pieneltä alueelta, joka ei ole yleisön käytössä, sanovat paikalliset viranomaiset.
   
He vakuuttivat, että taudinaiheuttajat eivät ole aiheuttaneet terveysriskiä suurelle yleisölle. Konttori on kuitenkin suljettu siivoamisen ajaksi. Aiemmin tehtyjen testien mukaan kukaan postin työntekijöistä ei ollut altistunut pernarutolle.
   
Taudinaiheuttajaa on löydetty
myös Nevadasta, New Yorkista sekä Washingtonista. Mahdollista altistusta tutkitaan lisäksi New Jerseyn osavaltiossa.
   
Pernaruttokirjeet
eivät ole täysin uusi ilmiö Yhdysvalloissa. Maassa on viime vuosina lähetetty häirintämielessä pernaruttokirjeitä runsaasti.
   
Liittovaltion poliisi FBI tutki 1999-2000 lähes 200 pernarutoksi väitettyä tapausta. Tänäkin vuonna epäiltyjä, mutta viattomaksi osoittautuneita "pernaruttoja" tutkittiin lähes 70 ennen Floridan ja New Yorkin tapauksia.

Lisää aiheesta:
Senaattori sai pernaruttokirjeen (Päivitetty 01:40)
Ruttobakteeria löytynyt kolmessa osavaltiossa
Ruotsissa tutkitaan neljää epäilyttävää kirjettä
Helsinki-Bryssel-lennolta löytyi omituista tomua
Paljon vääriä hälytyksiä valkoisesta jauheesta (Päivitetty 00:50)


REUTERS-AP-HS-STT
hs.online@sanoma.fi