VANTAAN POMMI-ISKUKuusi kuoli Myyrmannin räjähdyksessä (Päivitetty 1:40)(11.10.2002 19:52)
Ainakin kuusi ihmistä on kuollut ja noin 10 loukkaantunut vakavasti kauppakeskus Myyrmannissa Vantaalla perjantai-iltana kello
19.35 tapahtuneessa räjähdyksessä.
Lisäksi noin 70 ihmistä on loukkaantunut lievemmin. Kymmenen loukkaantuneista on lapsia. Kaikkia uhreja ei oltu vielä yöllä
tunnistettu.
Räjähdyksen syyksi
epäiltiin illalla muun muassa kaasupullojen räjähtämistä. Kauppakeskuksessa ei kuitenkaan HS:n saamien tietojen mukaan räjähdyksen
aikaan ollut kaasupulloja tai muita kaasujärjestelmiä tai muuta räjähtävää.
"Kauppakeskuksessa ei teknisissä järjestelmissä ole mitään räjähtävää", kertoi kauppakeskuksen edustaja.
Poliisi ei toistaiseksi ole jättänyt mitään mahdollista räjähdyksen syytä pois laskusta. Syyn tutkinta jatkuu edelleen.
Silminnäkijöiden mukaan
ensin kuului räjähdys. Sen jälkeen ihmisten päälle putosi putosi lasia ja betonia. Rakenteista putosi myös metallinkappaleita,
mutta varsinaisia rakenteiden sortumia ei tapahtunut eikä niiden vaaraa ole.
Kauppakeskuksessa oli paraikaa meneillään klovni-esitys, jota seurasi runsaasti yleisöä. Aikaisemmin iltapäivällä klovni oli
täyttänyt ilmapalloja ja muotoillut palloista lapsille erilaisia hahmoja.
Silminnäkijä Vesa Alrothin mukaan
räjähdyksen jälkeen kauppakeskuksessa oli runsasti pölyä. Ihmiset joutuivat paniikkiin ja ryntäilivät ulos rakennuksesta.
Ensimmäiset ambulanssit saapuivat paikalle noin 3-5 minuutin kuluttua räjähdyksestä.
Loukkaantuneita toimitettiin kaikkiin pääkaupunkiseudun sairaaloihin aina Hyvinkäätä myöten.
Kello 23:n jälkeen
ostoskeskuksen ulkopuolella kierteli luotiliivein ja kypärin varustettu poliisipari koiran kanssa.
Koira nuuski poliisien kehottamana seiniä ja roskakoreja.