HIIHTOIsometsä pettyi Hiihtoliiton päätökseen (15.11.2002 23:01)
HELSINKI. Kilpailukieltoaan kärsivä Jari Isometsä oli pettynyt Suomen Hiihtoliiton SHL:n päätökseen olla kelpuuttamatta helmikuussa 2001 kiellettyjen aineiden käytöstä kiinni
jääneitä maastohiihtäjiä Val di Fiemmen MM-kisoihin.
MTV3:n Tulosruudun haastattelun mukaan Isometsä sai Hiihtoliiton päätöksen perusteluineen käsiinsä vasta perjantaina illansuussa.
Isometsä oli SHL:n johtokunnan ratkaisusta närkästynyt.
"Olen hyvin tyytyväinen etteivät nämä Hiihtoliiton päättäjät ole olleet Talvisodan ja Saksan-sodan aikana Suomea puolustamassa.
Muuten kyllä saksalaiset olisi täällä vieläkin", Isometsä laukoi.
"Aika kökköä porukkaa", Isometsä lähetti terveisiä Hiihtoliitolle.
Isometsä katsoi
, että muiden pohjoismaiden, varsinkin Norjan hiihtoväen valvonta Suomen hiihtojohdon suuntaan puri. Norjalaiset ovat vastustaneet
suomalaisten dopinghiihtäjien MM-kilpailuoikeuksien palauttamista henkeen ja vereen.
"Sinällään aika huvittavaa, että puututaan muiden maiden systeemeihin. Kai suomalaistenkin pitää lähettää Norjaan paperi,
ketä sinne kisoihin saa valita. Sikäli minusta yllättävää, että suomalaiset menivät noin vanhanaikaiseen", Isometsä ihmetteli.
"Suomalaiset ottivat lehtien kirjoitukset tosissaan ja tekivät tuollaisen päätöksen", hän sanoi.
SHL:n johtokuntaa
taivutteli kielteiseen päätökseen nykyisten maajoukkuehiihtäjien perjantaiksi laatima vetoomus, jossa pyydettiin, ettei MM-Lahdessa
2001 dopingista kärynneitä hiihtäjiä valittaisi ensi vuoden MM-kisoihin.
"Olen antanut nykyisille maajoukkuehiihtäjille uuden lempinimen. Ovat kirjekyyhkyjä, kun tuollaisia kirjeitä lähettelevät",
Isometsä piikitteli.
Isometsä olisi vapautunut kilpailukiellostaan 14. helmikuuta 2003, neljä päivää ennen kuin Val di Fiemmen MM-hiihdot alkavat.
Nyt Hiihtoliiton johtokunta näytti vihreää valoa vain naisten takaa-ajon puolustavalle maailmanmestarille Virpi Kuituselle.
Isometsä aikoo
kilpailukiellosta vapauduttuaan iskeä yhteen suomalaisten edustushiihtäjien kanssa, vaikkei MM-ovi auennutkaan.
"Mielenkiinnolla odotan, kun Salpausselän kisoissa kohtaan suomalaiset", Isometsä sanoi.