Suomalaista poronverta kaupan Hongkongissa(11.12.2002 18:07)
ROVANIEMI/HONGKONG. Hongkongissa kaupataan joululahjoiksi ja matkamuistoiksi pieniä pulloja, joiden mainostetaan sisältävän
poron dna:n. Pullojen myynti nousi villiksi, kun ne tulivat Hongkongin kauppoihin tiistaina.
Yhden pullon hinta on 480 Hongkongin dollaria eli reilut 60 euroa. Pulloissa näyttää olevan pisara punaista nestettä. Ne on
suljettu hopeisella, poronsarvia muistuttavalla korkilla ja kiinnitetty riipukseen.
Yritys lupaa,
että pullossa olevasta pisarasta voi kloonata itselleen kokonaisen poron, kunhan teknologia antaa siihen mahdollisuuden.
Pulloissa oleva veri on mitä todennäköisimmin kotoisin suomalaisista poroista.
"Myimme hongkongilaiselle yritykselle noin kuukausi sitten viisi litraa poron verta", johtaja Mauri Nieminen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) porontutkimusasemalta myöntää.
Niemisen mukaan hongkongilaisesta yrityksestä soitettiin asemalle aiemmin syksyllä ja pyydettiin lähettämään poron verta.
"Hinnasta sovittiin
, ja me laitoimme paketin postiin", Nieminen sanoo.
Nyt Nieminen pohtii kuitenkin: "Onkohan tämä meille nyt hyvää vai huonoa mainosta. Heidän piti ymmärtääkseni analysoida verta
siellä."