KULTTUURI - TUOREET
KESKIVIIKKONA 15.1.2003
   
Kotisivu                           Apua

Viides Harry Potter ilmestyy juhannuksena (15.1.2003 17:27)

LONTOO. Brittikirjailija J. K Rowlingin huippusuositun Harry Potter -lastenkirjasarjan kauan odotettu viides osa ilmestyy kesäkuussa. Harry Potter and the Order of the Phoenix (Harry Potter ja Feeniksin veljeskunta) tulee kauppojen hyllyille ympäri maailmaa lauantaina 21. kesäkuuta.
   
Velhopojasta ja hyvän ja pahan taistelusta kertova romaani on 38-lukuinen ja kolmanneksen laajempi kuin edellinen, Harry Potter ja liekehtivä pikari. Suomeksi kirjan kääntää edellisten tapaan Jaana Kapari, mutta se saataneen julki vasta syksyllä.
   
Viidettä Potteria on
odotettu jo kolme vuotta, ja kirjailija Rowling on joutunut vähän väliä selittämään syitä hitauteensa. Yksi on se, että hän odottaa paraikaa vauvaa. Lapsen on määrä syntyä keväällä.
   
Harry Potter -kirjoja on kaikkiaan myyty ympäri maailmaa noin 80 miljoonaa nidettä. Kaikkialla niitä ei kuitenkaan arvosteta: Kyproksessa maan ortodoksinen kirkko haluaa kieltää Harry Potter ja salaisuuksien kammio -elokuvan esittämisen. Papisto katsoo, että koko Potter langettaa paholaismaisen kirouksen lasten ylle.


REUTERS-HS
hs.online@sanoma.fi