Berlusconi ottaisi Venäjän Euroopan unioniin(23.5.2003 20:04)
Italian pääministeri Silvio Berlusconi esittää muun muassa Venäjän, Valko-Venäjän ja Israelin hyväksymistä Euroopan unionin jäseniksi.
Berlusconi sanoi ranskalaislehti Le Figaron haastattelussa tällä viikolla, että Israel on hänen mielestään poliittisesti ja
taloudellisesti vaikkakaan ei maantieteellisesti eurooppalainen valtio.Italiasta tulee puheenjohtajamaa heinäkuun alussa.
Tällöin Berlusconi johtaa unionin huippukokouksia sekä edustaa EU:ta mm. kansainvälissä kokouksissa ja tapaamisissa.
Berlusconin mukaan EU voi vahvistaa asemaansa Yhdysvaltoihin verrattuna liittämällä unioniin sellaiset valtiot kuten Turkin,
Moldovan, Balkanin maat, Valko-Venäjän, Ukrainan ja Venäjän. " Lisään tähän vielä Israelin", Berlusconi sanoo.
Berlusconin näkemykset
poikkeavat selvästi EU:n komission puheenjohtajan Romano Prodin käsityksestä. Italialainen Prodi katsoo, että Venäjän ja Israelin kaltaisten maiden kanssa unionin on luotava uudenlainen
naapuruussuhde, mutta niistä ei tule koskaan EU:n jäseniä.
EU:n komissio tyrmäsikin perjantaina Berlusconin ehdotuksen. Ulkosuhdekomissaari Chris Pattenin tiedottaja Emma Udwin muistutti, että EU:lla on tällä haavaa oma listansa jäsenehdokkaistaan sekä maista, joiden ehdokkuus riippuu niissä toteutettavista
uudistuksista.
"Israel tai Venäjä eivät ole sillä listalla", Udwin tyytyi toteamaan.