TALOUS - ARKISTO
TORSTAINA 2.11.2000
     
Kotisivu                           Apua

Kolme tapaa vaurastua

Jorma Ollila, Veikko Lesonen ja Aatos Erkko edustavat kolmea tapaa vaurastua: ansaita optioiden paisuttamaa palkkaa, myydä menestyvä yritys tai vaalia perittyä omaisuutta.
   
Nokian pääjohtajalla
Jorma Ollilalla, 50, oli viime vuonna Suomen suurimmat ansiotulot. Ansiotuloihin lasketaan palkka ja optiotulot.
   
Diplomi-insinööri ja valtiotieteiden maisteri oli sukunsa ensimmäinen akateemisen tutkinnon suorittanut jäsen.
   
Ollila aloitti Nokialla vuonna 1984 yrityksen kansainvälisen strategian suunnittelijana. Vuonna 1992 hänet nimitettiin toimitusjohtajaksi. Espoossa asuvaa pääjohtajaa on luonnehdittu muun muassa ahkeraksi ja kiivaaksi.
   
Veikko Lesonen
on kännykkähuuman vaurauteen siivittämä yrittäjä, jolla oli viime vuoden suurimmat pääomatulot.
   
43-vuotias Lesonen on yksi JOT Automationin perustajista. Yritys valmistaa liukuhihnoja, joilla kootaan matkapuhelimia. Sen menestys on yhteydessä Nokian nousuun.
   
Keminmaalta kotoisin oleva työläisperheen poika ryhtyi yrittäjäksi yksitoista vuotta sitten. Koulutukseltaan hän on ylioppilas.
   
Lesonen myi valtaosan JOT-osakkeistaan viime vuonna 820 miljoonalla markalla.
   
Ministeri Aatos Erkolla
, 68, oli viime vuonna Suomen suurin verotettava varallisuus, jonka perustana on Erkon suvun pääosin omistama SanomaWSOY.
   
Aatos Erkon isoisä Eero Erkko oli perustamassa 1889 Päivälehteä, jonka seuraaja Helsingin Sanomat on. Sanoma Osakeyhtiö yhdistyi WSOY:n kanssa 1998, ja syntynyt suuryhtiö listattiin samana vuonna Helsingin pörssiin.
   
Aatos Erkko on
SanomaWSOY:n suurin yksittäinen omistaja ja sen hallituksen puheenjohtaja.
   
Hän ei ole viihtynyt julkisuudessa ja on pysytellyt etäällä myös SanomaWSOY:n sanoma- ja aikakauslehtien toimituksista.

Lisää aiheesta:
Optioitaan myyneet nokialaiset miehittivät suomalaisten ansiokärjen
Korkeimmat ansiotulot keränneistä vain runsas kymmenys naisia
Yritysmyynnit tuottivat parhaat nettotulot
Kymmenen nousi supersarjaan
Kattavat tiedot hyvätuloisista ja varakkaista
"Kovaa työtä ja hiukan tuuria"
Teollisuusneuvos haikeana
Stora Enson vuorineuvos kaukana kärjestä
Sotkan myyjä puuhaa yhä kalustekaupassa
Yrityskauppa rikastutti Haanpäät
Kohuliikemies Rauli Aura seitsemänneksi varakkain
"Nyt voi ottaa vähän rennommin"
Kansainvälisyyteen kaupan kautta
Kolme tapaa vaurastua


HELI SUOMINEN / Helsingin Sanomat
heli.suominen@sanoma.fi