Jimi Tenorin kotimaansuosion saattoi torstaina mitata jonon pituudesta Tavastia-klubin ulkopuolella. Suorana radioidun konsertin
alkamisaika oli yleisölle hyvin selvillä, ja vielä soiton alkaessa toistasataa taktisesti saapumisensa ajoittanutta jonotti
kireässä pakkasessa.
Loppuunmyyty keikka tarjosi muunlaisiakin yllätyksiä. Jimin englantilaisesta yhtyeestä paikalle oli ehtinyt vain rumpali Simon
Pearson. Radioheadin kanssa soittanut pasunisti Mike Kearsey oli kiireinen studiossa, joten häntä paikkasi UMO:n Markku Veijonsuo.
Trumpettia kotimaan keikoilla soitti toinen umolainen, Mikko Pettinen ja bassoon oli lainattu mm. Op:l Bastardsissa elektroa
puurtanut Tuomo Puranen.
Suurin ero aikaisempaan oli kuitenkin Tenorin vaimon, Nicole Willisin osuus. Alkujaan newyorkilainen soullaulaja esiintyi
yhtyeen kanssa edelliskesän Koneisto-festivaalilla, mutta siellä hänen osuutensa oli likimain kuin taustalaulajan. Nyt hän
oli selkeästi konsertin tähti, Jimin jäädessä bändinjohtajaksi.
Asetelma heijastui keikkaan kokonaisuutena. Kun Jimi oli asettunut taustalle, puuttui esiintymisestä aikaisempien keikkojen
räikeys. Ei riikinkukkoasuja, shampanjaa tai elähtäneen sensualistin elkeitä.
Elektronisen kitschin
oli korvannut jämptisti soitettu fuusiojazz, Willisin huolellinen laulu ja aviomiehensä toisinaan ylilyövät yökerhomaneerit.
Soundin painotus oli tällä kertaa voimakkaasti 70-luvun soulissa ja tanssittavassa fuusiossa. Keikka olisikin sopinut paremmin
isoon diskoon , jossa yleisö olisi mahtunut tanssimaan mukavasti.
Nicolen hento ääni soveltuu paremmin tyylikkääseen rhythm & bluesiin ja hienostuneen savuiseen vokaalijazziin kuin repivään
funkiin. Se pääsi parhaiten oikeuksiinsa hänen laulaessaan kappaleita tuoreelta soololevyltään Soul Makeover, jonka mm. englantilainen
Face-lehti valitsi vuoden soul-levyksi.
Yhtye esitti levyltä viitisen biisiä. Niistä elegantti Siesta toi esille hänen kykynsä jazzlaulajana ja livenä tyylipuhtaaksi
viljellyt acidjazz-kappaleet All The Time ja Soul Makeover puolestaan osoittivat hänet vahvemmaksi soullaulajaksi kuin levyllä.
Jimin viimeisimmältä, Out Of Nowhere -levyltä bändi soitti kaikki ilman sinfoniaorkesteria soitettavissa olevat kappaleet.
Levyllä lähes sietämättömän kauhuelokuvalliseksi muuttuva Blood On Borscht kuulosti keikalla aivan toisenlaiselta, kuin tehokkaalta
psykedeeliseltä rockilta.
Vanhemmista biiseistä
yhtye soitti vähemmän kuullun bebop-kappaleen Tiger Sharkin, Organismin hitit Total Devastation ja My Mind ja Sugar Daddyn
Intervisionilta. Lähes kaikilla Jimin keikoilla soitettu, reissussa nuhjaantunut Take Me Baby jäi tällä kertaa esittämättä,
mikä oli helpotus.
Hyvin etenevän, tyylikkään keikan visuaalinen puoli jäi Nicolen ja Jimin duo-suoritusten varaan. Ja kuten soitossa, lopputulos
oli hiukan reilu tunti hiottua, tasalaatuista viihdettä.
