Suomen urheilun ylimmän dopingvalvojan Timo Seppälän huoneessa ei tule kovin urheilullinen olo. Armeijamaisesta järjestyksestä ei ole tietoakaan, oikeastaan minkäänlaisesta järjestyksestä ei ole tietoakaan. Pöydät, tuolit ja hyllyt notkuvat korkeista pinoista paperia ja kirjoja. Sekamelskan yllä tuoksuu tuhansien savukkeiden pinttynyt aromi.

   

"Kasoihin on kerääntynyt kaikkea sellaista, mikä pitäisi saada kiireesti hoidetuksi", Seppälä sanoo ja kuivan huumorin ystävänä tietää kuulostavansa hauskalta.

   

Torstaina 50 vuotta

täyttävä lääketieteen dosentti esittelee tyynesti sekamelskaa:

   

Pöydän oikea laita tulvii materiaalia huumetutkimuksesta, joka on hänen päätyönsä Kansaterveyslaitoksen huumelaboratorion johtajana.

   

Vasemmalla laidalla on kasautunut papereita antidopingtoiminnasta. "Ja sitten on tämä perkeleen Kielletyt ja sallitut lääkeaineet urheilussa, joka pitäisi päivittää", Seppälä yhtäkkiä kiroaa pientä vihkosta. Se on se kuuluisa teos, jossa suomalaishiihtäjien käyttämä veriplasmalääke Hemohes oli jäänyt sallittujen listalle. Siinä Seppälällä oli selittämistä.

   

Kun suomalaiset

hiihtäjät kärysivät Lahden MM-kilpailuissa, televisioruutuun ilmestyi jälleen tuttu hahmo. Kauhtuneissa tiedemiesvaatteissa Timo Seppälä puhui rauhallisella äänellä ja lateli kuin suoraan lääkekirjasta, mistä aineesta oli kyse ja mihin tarkoitukseen sitä oli saatettu käyttää - tietämättä tarkkaan itsekään.

   

Miksi aina Seppälä? Eihän hän ole ainoa, joka tuntee dopingaineet. "Monipuolisuudessa kukaan ei pysty kilpailemaan hänen kanssaan. Tietomäärän pitää koostua kauhean monesta osa-alueesta", sanoo entinen painija Tuomo Karila, joka tekee Seppälän ohjauksessa väitöskirjaa dopingaineista.

   

Antidopingtoimikunnan valvontaryhmän puheenjohtajalla ei ole varamiestä, eikä selvää seuraajaehdokasta. Veneilyä harrastavan miehen on päivystettävä lomatkin.

   

Kun Seppälä oli

viettänyt useamman päivän valottamalla dopingaineiden saloja suomalaisille, hän vetäytyi takaisin paperikasojensa keskelle Kansanterveyslaitokseen.

   

Dopingvalvonnan pitäisi olla Seppälälle sivutyö. Antidopingtoimikunnalta hän saa palkkaa viideltä tunnilta viikossa. Se huvittaa häntä itseäänkin. Hän laskee kuluttavansa dopingiin tosiasiassa 25 tuntia viikossa, paitsi Lahden MM-hiihtojen ajan lähemmäs 80 tuntia viikossa. Rumba jatkuu edelleen.

   

"Olen saanut aivan uskomattomia puhelinsoittoja. Olen koettanut niistä seuloa sellaista materiaalia, josta voisi olla hyötyä asian ratkaisemiseksi. Vaikka antidopingtoimikunta ei toimi vihjeiden perusteella, tapausta tutkiville keskusrikospoliisin tutkijoille olen tietojani kertonut."

   

Seppälän uutteruus

ja tiukkuus ihmetyttävät monia urheiluihmisiä. Miksi hän on niin kiinnostunut urheilijoiden dopingin käytöstä, kun ei itse ole urheilumiehiä?

   

Seppälä kohauttaa olkiaan. "Olen vain sen luonteinen, että kun jotakin aloitan, teen sen perusteellisesti."

   

Hämmennystä lisää tieto, että Seppälä ajautui dopingvalvontaan sattumalta. Hän suuntautui alun alkaen tutkijaksi ja aloitti työt farmakologian eli lääkeaineopin laitoksessa opiskeluaikanaan 70-luvun puolessavälissä. Seppälä keskittyi keskushermostolääkkeisiin. Ohessa hän piti muutaman kerran ryhmäopetusta dopingaineista.

   

Vuonna 1988 Seppälä

vieraili sattumalta vanhalla laitoksellaan. Käytävällä vastaan tuli professori Mauri J. Mattila ja kertoi, että kansallisessa antidopingtoimikunnassa tarvittaisiin lääkeaineiden asiantuntijaa.

   

"Soitin samana päivänä urheilulääkäri Risto Elovainiolle, joka toivotti tervetulleeksi mukaan. Sen kummempaa työhönottohaastattelua siinä ei ollut."

   

Kaksi vuotta myöhemmin Seppälä nimettiin valvontaryhmän puheenjohtajaksi. Hän johtaa nelihenkistä ryhmää, joka päättää, onko urheilija rikkonut dopingsääntöjä. Ryhmä kokoontuu kerran kaksi kuukaudessa. Valvontaryhmä vastaa teoistaan varsinaiselle antidopingtoimikunnalle, jossa ovat edustettuna urheilujärjestöt.

   

Dopingin torjuntaan

tuo urheiluväen mielestä uskottavuutta se, että Seppälä tulee urheilumaailman ulkopuolelta. "Saattaisi olla jopa haitta, jos hän olisi urheilija", arvelee Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkö Into Turvanen.

   

Seppälän viileän ulkopuolinen asenne kuitenkin herättää myös katkeruutta. "Moni miettii, että mitä se meitä kyttää", Karila arvaa.

   

"Minua auttaa se, että en ole sitoutunut mihinkään urheilujärjestöön, enkä ole tästä työstä taloudellisesti riippuvainen. Minua ei voi painostaa", Seppälä uskoo.

   

Hän haluaa

kieltää saalistavansa douppaajia tehdäkseen hallaa urheilulle. "En ole mikään urheilun vihaaja, vaikka sellaista on joskus väitetty. Tämä toiminta on urheilun suojelemista!"

   

Seppälä on valvontaryhmän jäsenen Tapio Kallion mielestä "kyynikko ja tiedemies". Tässä yhteydessä kyynikko on Kallion mielestä positiivinen määre; moni urheilija kun koettaa päästä pälkähästä valehtelemalla viimeiseen saakka.

   

Turvanen ja Karila uskovat Seppälän huolehtivan siitä, että urheilijan oikeusturva säilyy. Joskus seulasta on päässyt läpi selviä syyllisiäkin, koska heitä ei ole voitu varmasti todistaa väärintekijöiksi.

   

Seppälän ulkopuolisuudesta

voi olla myös omat haittansa. Huippu-urheilussa vuosien mittaan kehittyneet menetelmät näyttävät helposti merkillisiltä, eikä aineiden tarkoitusperiä aina ole helppo keksiä. Karila uskoo, että Seppälää voisi auttaa, jos hän tuntisi urheiluvalmennusta ja urheilufysiologiaa paremmin.

   

Karila kuitenkin kiittelee Seppälää siitä, että tämä on oppinut paljon vuosien varrella.

   

Seppälä tuntee kritiikin,

mutta torjuu sen. Hän luottaa tieteellisen osaamisensa voimaan. "Yritän ennakoida uusia menetelmiä perehtymällä kaikkeen mahdolliseen tieteelliseen kirjallisuuteen."

   

"Minulla on itse asiassa sellainen tunne, että vastapuoli ei itse tunne keinoja kovin hyvin. Kun olen näihin asioihin perehtynyt, olen huomannut paljon sellaisia jippoja, joita voisi käyttää, jos olisin aidan toisella puolella ja jos minulla olisi sellainen luonne."

   

"Mietin, millä tavalla vaikuttaa voimansaantiin, energiaan ja hapenottokykyyn. Ja uusia keinoja sieltä löytyy - ikävä kyllä."

   

Kun antaa

julkisia lausuntoja dopingista, täytyy olla äärimmäisen tarkka. Urheilijan ei välttämättä tiedetä syyllistyneen rikkeeseen, vaikka kiellettyä ainetta löytyykin. Väärä epäily tai syytös voi leimata urheilijan koko hänen loppuelämänsä ajaksi.

   

Sekä Kallio että Karila sanovat, etteivät uskaltaisi Seppälän varmuudella pohtia ääneen aineiden käyttötarkoituksia ilman tarkkaa tietoa urheilijan motiiveista.

   

"En tekisi sitä

koskaan. Tulen urheilupiireistä ja ajattelisin heti, että en voi tietää, mikä on urheilijan elämäntilanne. Mutta työtäänhän Timo vain tekee. On järkevää perustella, miksi jotakin ainetta käytetään", Karila pohtii.

   

Silti Seppälän lausunnot välillä nostavat urheilijoiden niskakarvat pystyyn. Hän latelee faktoja mutta tuntuu samalla painostavan ja arvostelevan urheilijoita ja urheilujärjestöjä.

   

Omasta mielestään Seppälä vain jakaa tietoa. "Tämä Hiihtoliiton tapaus osoittaa jälleen, että informaatiota tarvitaan lisää esimerkiksi vahinkokäryjen estämiseksi. Olen halunnut jakaa käytettävissä olevan tiedon, jottei arvailu jää villien markkinahuhujen varaan."

   

"Mutta koen,

että voin sanoa vain sen, minkä tiedän tieteen perusteella tai voin todistaa todeksi."

   

Uhkauksia kahden tyttären isä Seppälä sanoo saaneensa, mutta yöuniaan hän ei ole menettänyt.

   

Julkisuutta Seppälä

ei karta, pikemminkin päinvastoin. Se on osa hänen työtään.

   

"Olen vetänyt valokuvaajien toivomuksesta lääkärintakkia päälle, vaikka se on pelleilyä, kun ei täällä Kansanterveyslaitoksella mitään potilaita ole. Olen pistänyt neulaa suoneen, ottanut näytteitä ja leikkinyt kasvuhormoniampulleilla kameran edessä."

   

Onpa hän

joskus esitellyt lehdissä maalausharrastustaankin. Seppälä kertoo maalanneensa aktiivisesti vuoteen 1980, mutta jättäneensä harrastuksen avioiduttuaan. "Se oli pakko lopettaa, koska saatoin maalata 30 taulua putkeen. Se vei liikaa aikaa."

   

Mielipiteitään Seppälä on innokkaimmin työntänyt julkisuuteen keskustelussa, jossa muun muassa professorit Pertti Hemánus ja Hannu Tapani Klami ovat kyseenalaistaneet dopingrangaistusten mielekkyyden.

   

Seppälä totesi vuonna 1996, että "dopingin salliminen johtaisi siihen, että puhtaiden urheilijoiden olisi luovuttava oikeudestaan urheilla puhtaasti. Dopingin sallimisen sijaan tulisikin ehkä puhua dopingpakosta."

   

Seppälä on aiheuttanut väristyksiä väittämällä toistuvasti Suomea "piilodopingin" edelläkävijäksi valtion varoin kehiteltyjen alppimajojen vuoksi. Hän on myös arvostellut raskaasti hiihdossa käytettyjä hemoglobiinirajoja.

   

Asiantuntijan asemaansa Seppälä on käyttänyt hyväksi myös huumekeskustelussa. Hän on tuonut esille, että huumetestejä ei pitäisi viedä tavallisille työpaikoille vaan testata vain ihmisiä, jotka huumeiden vaikutuksen alaisena työssään voisivat aiheuttaa vaaraa muille.

   

Kaiken päälle

tulee uudelleen miettineeksi, miksi Seppälä sitten haluaa kitkeä dopingin urheilusta. Etenkin: uskooko ketjupolttaja Seppälä todella suojelevansa urheilijoita vaarallisilta aineilta?

   

Seppälä hymähtää ja aloittaa tarinoinnin. "Olin aikanaan Imatran Voimassa osa-aikaisena työpaikkalääkärinä. Virkaa oli aiemmin hoitanut vanhempi lääkäri nimeltään Kekki. Kun potilaat kertoivat mistä tahansa sairauksistaan, he aina sanoivat perään, että 'Kekilläkin oli ollut sama vaiva'."

   

"Samaa minä sanon urheilijoille. Kun minulla on tällainen pahe, tupakointi, minun on ehkä helpompi ymmärtää urheilijaa. Siksi en ole tuomitseva enkä moralisoiva."

   

Seppälä vetäytyy mukavampaan asentoon tuolissaan. "Suhtaudun dopingiin viileästi. Olen oikeastaan sivustakatsoja."