HS Kulttuuri 11.4.2001 - Miten kaikki sai alkunsa?

Roberto Calasso: Kadmoksen ja Harmonian häät (Le Nozze di Cadmo e Armonia). Suom. Elina Suolahti. Loki-Kirjat. 431 s. 160 mk.

Myyttien, runouden ja historian mutkaisia ja toisiinsa kietoutuneita polkuja on kuljettu ristiin rastiin maailmankirjallisuuden alkuajoista lähtien. Itse asiassa kirjallisuuden lähtökohdat ovat mytologisissa kertomuksissa.

Historiallinen aines kulkee mukana tulkinnoissa. Samalla kun historia etäännyttää myyttistä kerrontaa, se muovautuu osaksi omalla painollaan elävää myyttistä prosessia ja siirtyy seuraavien polvien tulkintoihin.

Modernissa ja postmodernissa kirjallisuudessa myytin, historian ja kirjallisuuden yhteys ei ole vähentynyt, pikemminkin päinvastoin.

Silti Roberto Calasson Kadmoksen ja Harmonian häät on jollakin tavalla poikkeuksellinen 1900-luvun kirjallisuudessa. Muutenkin häilyvät rajat ovat siinä jokseenkin kokonaan kadonneet.

Calasson romaani on eräänlaista myytin re-inkarnaatiota, uudelleen lihaksi tulemista, aivan toisella tavalla kuin esimerkiksi Albert Camusin tai James Joycen antiikin myytteihin pohjautuvat teokset, jotka ovat myytin uudelleen keksimistä, muuttamista.

Umberto Econ romaanit taas pyrkivät demytologisointiin, myytin riisumiseen. Eco käyttää tietomääräänsä nimenomaan tässä tarkoituksessa. Mutta Calasso antaa tietojensa virrata siksi, että hän haluaa niiden synnyttävän myyttien meren, täydellisen läsnäolon.

Calasso on sanonut, että hän ei kovin paljon pidä ahtaista romaanin määrittelyistä. Romaanin suuruus kirjallisuudenlajina on Calasson mukaan juuri siinä, ettei se sovi mihinkään yhteen muotoon. Sen ainoa tunnusmerkki on kerronta.

Kadmoksen ja Harmonian häitä on luettu myös historiallis-mytografisena esseenä, erityisesti Italiassa ja Ranskassa, missä kyseiselle lähestymistavalle on pitkät perinteet. Calasso on mytografi renessanssin hengessä, mutta hänen teoksensa ovat moderneja romaaneja, fiktioita.

Nyt suomennetusta,

alkujaan 1988 ilmestyneestä romaanista on vaikea olla pitämättä. Luin sen 1990-luvun alussa työskennellessäni Italiassa, ja täytyy myöntää, että kirja kuului noiden aikojen suurimpiin kirjallisiin elämyksiin.

Kadmoksen ja Harmonian häistä tulikin Econ Ruusun nimen kaltainen bestseller, ei ainoastaan latinalaisessa kulttuurissa - Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa - vaan ennen kaikkea Yhdysvalloissa, jota kautta se levisi useimpiin muihin kieliin.

Calasson romaani on yksi parhaita vastauksia kysymykseen, miksi myyttejä kerrotaan. Se osoittaa, miten jatkuva, päättymätön kertomusten variointi on lopultakin juuri tuo kertomus. Kertomus ei ole niinkään yksi ja ainoa hallitseva tapahtuneen tai kuvitellun versio, vaikka romaanit usein niin esittävät.

Parhaiten Calasso onnistuu tässä pyrkimyksessä, kun hän kertoo tarinaa prinsessa Europan ryöstöstä lukemattomine toisintoineen. Ne viettelevät lukijan eroottisesti - kuten Europa vieteltiin.

Calasso käy läpi

useita antiikin Kreikan keskeisiä myyttejä. Hän tekee sen siten kuin myyttejä kerrotaan: sekoittaa aikatasoja, pudottelee nimiä, rakentaa näennäisesti suoraa linjaa toistuvien katkosten ja palapelinomaisen sovittelun kautta.

Nimitarinana on polveileva kertomus Theban perustajasta Kadmoksesta, jolle jumalat antoivat puolisoksi Afroditen ja Areen tyttären Harmonian, ja Kadmoksen sisaresta Europasta, jonka Zeus ryösti ja raiskasi valkean härän hahmossa.

Europan ryöstö sisältää tarinan halujen ristiriitaisuudesta ja siitä epävakaasta viivasta, joka on usein eroottisen väkivallan ja eroottisen vetovoiman välillä.

Tarinan päätöksenä on kulttuurinen siirtymä. Foinikialainen kirjoitustapa, aakkoset, juurtuu Kreikan mantereelle. Calasso tulkitsee sen kaksimerkityksiseksi lahjaksi: se tuhoaa ihmisen jumalasuhteen, mutta panee historian liikkeeseen.

Kertomukset on

sijoitettu myyttiseen aikaan. Aikaan, joka alkaa itse jumalien syntymää edeltävästä ajasta ja jatkuu ihmisten ja jumalien yhteiselämän aikaan, aina siihen saakka kun vietetään Kadmoksen ja Harmonian häitä.

Kaikki päättyy lopulta nykyiseen välinpitämättömyyden aikaan, jossa jumalat ovat menettäneet merkityksensä. Näin käy, koska Calasson näkemyksen mukaan Kadmoksen keksintö, aakkoset, pienet mielen antamat lahjat, aiheuttavat myyttisen ajattelun kuoleman. Siksi jumalat istuvat yhdessä ihmisten kanssa viimeisen kerran Kadmoksen ja Harmonian häissä.

Calasso solmii romaanin kertomukset näiden kolmen aikakauden ja kolmen tajunnantilan välille. Hän pujottelee alkuhämärästä, jumalien ajasta rauhanomaisen rinnakkaiselon aikaan ja viimein tietoisen, rationaalisen ihmisen aikaan.

Niinpä kun hän kertoo kreikkalaisia myyttejä - kuten Dionysoksen syntymän, Europan ryöstön, Minotauroksen kuoleman, Ariadnen rakkauden tai Agamemnonin sotaretken tarinat. Yksi juonensäie johtaa toiseen, nimi viittaa toiseen nimeen, katastrofi vie toiseen katastrofiin, murhaa seuraa murha. Syntyy uusia versioita kuin alati laajenevia perheitä ja suuria sukuja lukemattomine jälkeläisineen.

Myyttisiin juoniin

liittyvät antiikin filosofit ja kirjailijat, Platon ja Aristoteles, Pausanias, Strabon, Apollonios Rhodoslainen, Plutarkhos ja lukemattomat muut myytin tulkitsijat Homeroksesta myöhäisantiikin Nonnokseen.

Niihin punoutuvat myös modernit historioitsijat ja myyttien tutkijat rationaalisine selityksineen, kuten Nietzsche, Bachofen, Burckhardt, tai Milman Parry. Silti myytintutkijat ja filosofit järjen vastustuksesta huolimatta sulautuvat osaksi analysoimiaan kertomuksia, muuttuvat niiden haaroiksi kuin merenjumala Proteus.

Calasso osoittaa, mitä mytologiset kertomukset hänen mielestään ovat: jatkuvaa aikakausien sekoittumista, kronologista huimausta, ihmisten turhautuneita yrityksiä rakentaa järjestystä ja hierarkioita jumalten, sankareiden ja ihmisten sukupolviin ja valtataisteluihin. Vaikka alun perin näissä tarinoissa ei ollut muuta kuin ihmisten iloa kertoa, keksiä, selittää, lisätä ja yllättää uusien juonenkäänteiden ja fantastisten sattumien kautta.

Myytti ei ole Calassolle ehdotonta totuutta, kuten renessanssista lähtien on nähty. Mutta se ei ole myöskään valhetta.

Myytti voidaan Calasson mukaan ymmärtää vasta sitten, kun yhteen sopimattomat elementit voidaan hyväksyä osaksi jotakin kokonaisuutta.

Tämä määritelmä vie Calasson myytin tulkinnan kohti historiaa, laajasti ymmärrettynä, kohti ihmisten tarinoita. Mutta kun historian toimijoina on ihmisten ohella myös jumalia ja puolijumalia, olemme tekemisissä melko fiktiivisen historiankirjoituksen kanssa.

Romaanin mottona on uusplatonilaisen filosofin Salustioksen - todennäköisesti 300-luvulta j.Kr., mutta identiteetistä ja elinajasta on monia arveluja - ajatus: nämä asiat eivät koskaan tapahtuneet, mutta ovat aina.

Calasson tarkoituksena on näyttää, että nämä asiat ovat yhä vieläkin edessämme, aivan samalla lailla kuin ne olivat kreikkalaisten edessä. Myytti on tietoisuuden muoto, joka meidän on ajatuksemme avulla tavoitettava.

Calasson proosa

on rytmillistä ja musiikillista. Se lähenee paikoin proosarunoa, paikoin tavoittelee naiivin kertojan hengästymistä.

Kadmoksen ja Harmonian häät on vaativa suomennostehtävä. Helpoksi sitä ei myöskään tee runsas erisnimistö ja lähdeaineiston monitasoisuus.

Kustantaja on hutiloinut asiassa, joka olisi vaatinut huolellisuutta ja kypsyttelyä. Voi vain valittaa, jos pienistä kustantamoista, jotka tekevät erinomaisia löytöjä käännöskirjallisuuden alalla, puuttuu asiantuntemus ja halu tarkistaa niinkin yksinkertaisia asioita kuin oikolukua tai nimien kirjoitusta.

En halua olla verkonpaikkaaja-kriitikko, mutta näistä asioista on pakko huomauttaa. Suomennos on monin paikoin kirjaimellista käännöstä italiasta, ja sitä rasittavat raskaat lauseenvastikkeet, oudot sanavalinnat ja rytmin hajoaminen.

Mytologisia nimiä olisi pitänyt tarkistaa. Kreetalla on Gortyn, Kreikan mantereen eteläisin kohta on Tainaron, jumala Hefaistoksen lähettämä vartija oli Talos jne., vain muutaman lukuisista mainitakseni.

Kun uusplatonikko Salustioksen teoksen nimi annetaan kreikaksi eikä suomeksi (Jumalista ja maailmasta), voisi toivoa että se olisi oikeassa muodossa. Miksi snobbailla, kun Calassokin antaa nimen italiaksi.

Lähdeluettelo on osittain Calasson postmodernia leikkiä, mutta sen pitäisi silti olla paikkansapitävä myös suomeksi. Nimien muodot ovat niin usein vääriä, ettei niitä kaikkia voi katsoa pelkiksi painovirheiksi ja huolimattomuudeksi.

Calasson romaani olisi kyllä ansainnut kunniakkaamman kohtalon summassa sariolassa. Nyt suomalainen lukija voi ehkä ihmetellä mihin Calasson hienon kirjan maine perustuu.

Kirjoittaja on kirjailija ja tutkija.


	KULTTUURI - ARKISTO KESKIVIIKKONA 11.4.2001