VIERASKYNÄ - OSMO SOININVAARASuomenkin tulisi subventoida huonosti tuottavaa työtä
Kansalaispalkkaan eli perustuloon liitettäköön velvollisuus ottaa vastaan työtä, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Björn Wahlroosin vappuaaton kansalaispalkkahaastattelu palautti asian keskusteluun. Itse en puhu kansalaispalkasta vaan perustulosta
(basic income), koska "palkka" antaa vääriä mielikuvia. Mitä siis on perustulo?
Perustulon ajatuksena on koota tärkeimmät sosiaaliset tulonsiirrot yhteen ja yhdistää ne verotuksen kanssa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi,
joka takaa kansalaisille kohtuullisen perusturvan samalla, kun työnteko on taloudellisesti kannattavaa.
Yleensä perustulo liitetään täysin lineaariseen veroasteikkoon: progressiota ei tarvita, koska perustulo hoitaa tulonjaon
oikeudenmukaisuuden. Tuloista menisi veroa 40-50 prosenttia, jolloin käteen jäisi perustulo sekä 50-60 prosenttia ansiotuloista.
Wahlroos esitti kansalaispalkan määräksi viittä-kuuttatuhatta markkaa. Moni esitystä kommentoinut on kysynyt, mitä tekisivät
ne pienipalkkaiset, joille jää palkasta käteen sama summa, jonka Wahlroos tarjoaa laiskottelijoille.
Juuri pienipalkkaiset
olisivat esityksen suurimpia voittajia. He saisivat käteensä sekä perustulon että runsaat puolet bruttoansioistaan. Perustulo
tekee pienipalkkaisestakin työstä taloudellisesti kannattavaa. Nythän moni pienipalkkainen yltäisi lähes samoihin tuloihin
työtä tekemättäkin.
Eikö esitetty 5 000-6 000 markkaa kuukaudessa olisi järjettömän paljon? Olisi ja ei olisi.
Wahlroosin esityksen
heikoin puoli oli, että hän käyttäisi perustuloon myös asumistuki- ja lapsilisärahat. Yksinäinen, velattomassa omistusasunnossa
asuva saisi liikaa, mutta vuokra-asunnossa elävä yksinhuoltajaäiti aivan liian vähän. Wahlroos korjasikin esitystään vapun
Helsingin Sanomissa. Kun asumistuki- ja lapsilisärahat vedetään perustulon ulkopuolelle, päädytään perustulossa paljon arkisemmalle
tasolle.
Juuri tarve parantaa pienipalkkaisen työn asemaa on tuonut perustulon kaltaiset ratkaisut keskusteluun. Uusi teknologia on
kasvattanut eriarvoisuutta työmarkkinoilla. Toisten, onnekkaiden ja hyvin koulutettujen, tuottavuus on kasvanut, huono-onnisempien
asema työmarkkinoilla taas on heikentynyt.
Työelämän kasvavaan eriarvoisuuteen voi reagoida kahdella tavalla: joko annetaan alimpien palkkojen alentua sitä mukaa kuin
tuottavuuserot kasvavat tai annetaan työttömyyden kasvaa. Reaganin Yhdysvalloissa sovellettiin edellistä vaihtoehtoa ja eurooppalaisissa
hyvinvointivaltioissa jälkimmäistä.
On kolmaskin tie:
subventoidaan huonotuottoista työtä tai ei ainakaan veroteta sitä hengiltä. Ne, joiden työpanos ei vastaa yhä kasvavia vaatimuksia,
voisivat saada osan tuloistaan työnteosta ja osan tulonsiirtoina tai ainakin voisivat tehdä työtä verotta kuten Ranskassa.
Clintonin aikana Yhdysvalloissa otettiin käyttöön pienipalkkaisen työn subventointi, minkä seurauksena köyhien tulotaso kääntyi
nousuun ja työllisyys parani olennaisesti. Moni Euroopan maa on seurannut perässä.
Työväenpuolueen luotsaamat britit ovat päätyneet lähelle amerikkalaista verohyvitysjärjestelmää, Hollanti leipoi verojärjestelmäänsä
maltillisen perustulomallin, Tanska tukee toimeentulotukijärjestelmän kautta matalapalkkaista työtä, ja aivan viimeksi Ranska
on ottamassa käyttöön pienipalkkaisia tukevan negatiivisen tuloveron.
Tätä tietä Suomenkin tulisi seurata.
Subventoidaanhan
meilläkin palkkoja. Työttömyysturvan soviteltu päiväraha tukee pienipalkkaista osa-aikatyötöntä. Yhdistelmätuki on voimakas
palkkasubventiojärjestelmä, ja samaan suuntaan tähtää myös syksyllä alkava kuntouttava työtoiminta. Asumistukikin on eräänlainen
negatiivisen tuloveron muoto. Eikö näitä voitaisi kehittää sen sijaan, että tehdään uusi järjestelmä?
Soviteltu päiväraha tukee vain osa-aikatyötä tekevää, mutta ei sitä, joka tarvitsee koko päivän saadakseen aikaan vajaan työpanoksen.
Yhdistelmätuki tulee tässä apuun, mutta siihen päästäkseen on ensin oltava pitkään työttömänä, ja tuki on määräaikainen, vaikka
jotkut tarvitsisivat sitä pysyvästi.
Yhdistelmätuki ei käytännössä toimi yksityissektorilla, kuten ei kuntouttava työtoimintakaan, joten veronmaksajan taakkaa se ei helpota.
Nämä palkkasubvention muodot ovat kaikki hyvin viranomaiskeskeisiä. Parempi tietysti olisi, jos työmarkkinat saataisiin automaattisesti
tasapainoon, ja viranomaistoimia tarvittaisiin vain poikkeustapauksissa.
Perustulo muuttaisi
suomalaisen itsepalveluyhteiskunnan reheväksi palveluyhteiskunnaksi ja toisi avustavan työvoiman takaisin työpaikoille. Mahdollisuudet
avautuisivat uudestaan niillekin, jotka työelämän kohonneet vaatimukset nyt syrjäyttävät työstä.
Perustuloon ei yleensä ole liitetty velvollisuutta ottaa tarjottua työtä vastaan. Siksi moni kavahtaa koko ajatusta. Jos kenkä
tästä puristaa, liitettäköön perustuloon samanlainen työnvastaanottovelvollisuus kuin on toimeentulotuessakin - tai vaikka
vähän voimakkaampikin, sillä kovin korkea, ehdoton perustulo voisi houkutella syrjäytymisvaarassa olevaa nuorisoa kuin onkimato
kalaa.
Seuraava askel
voisi olla toimeentulotuen laskennallisen osan, työmarkkinatuen ja asumistuen, yhdistäminen yhdeksi syyperusteiseksi perusturvaksi,
jossa toimeentulotuen tapaan otettaisiin huomioon perhesuhteet, asumistuen tapaan asumisen kalleus ja työmarkkinatuen tapaan
yhteensovitus työtulojen kanssa.
Tämän voisi toteuttaa siitä riippumatta, mitä mieltä ollaan perustulosta. Uudistus veisi sekä lähemmäs kattavaa perustulojärjestelmää
että nykyistä paremmin toimivaa syyperusteista järjestelmää. Miten sitä seuraava askel otetaan, jäisi myöhemmin päätettäväksi.
