KUVATMuusat kuulivat neron kutsun Eino Ruutsalo toi vauhtia Suomen taiteeseen
Muusan kutsu. Eino Ruutsalon maalauksia, kinetiikkaa ja elokuvia 10. 6. saakka Taidehallissa, Nervanderinkatu 3. Ti-pe 11-18,
ke 11-20, la-su 12-17.
Hiljattain edesmennyt Eino Ruutsalo on varmasti yksi karismaattisimpia suomalaisia taiteilijoita. Sen huomaa esimerkiksi hänestä
kirjoittaneiden kriitikoiden tekstien hurmioituneesta sävystä.
Teksteissä ei ylistäviä sanoja säästellä. Esimerkiksi konstruktivismin syvintä asiantuntemusta Suomessa edustava C-J af Forselles
kirjoittaa näyttelyluettelossa: "Ruutsalo on luonnonvoima. Syvällä myrskyn keskuksessa hehkuva kipinä. Timantti."
Samaan tyyliin ovat kirjoittaneet myös muut aivan erityyppiset kriitikot.
Vuonna 1921
syntyneen Ruutsalon taiteessa on vauhtia ja vapautta, joka saa monet pauloihinsa. Se on syntynyt Ruutsalon nuoruusvuosina
1940-luvun lopulla, jolloin hän opiskeli USA:ssa. Hän toi mukanaan Suomeen uusimpia taiteellisia vaikutteita suoraan New Yorkista.
Voi vain kuvitella, kuinka suuri asia New York on ollut silloin, kun se on nuorille taiteilijoille vielä nytkin. 1956-61 Ruutsalo
vaikutti Brondan vintillä. Hänestä tuli taideopiskelijoiden idoli ja uusi suunnannäyttäjä Suomen taiteessa.
Ruutsalo oli niin hyvin ajassaan kiinni, että hän teki saman tyyppisiä henkilökuvia kuin Andy Warhol jo ennen tätä. Hän teki
myös eurooppalaista tasoa olevia pikku elokuvia, jotka jäivät kuitenkin varsinaisten elokuvantekijöiden varjoon. Häntä pidetään
merkittävimpänä kineettisen taiteen tekijänä maassamme sekä letterismin edelläkävijänä.
Konstruktivismin lisäksi
Ruutsalon kuvakielessä on piirteitä action paintingista, informalismista, abstraktista ekspressionismista, futurismista ja
poptaiteesta. Taidehallin näyttely jakaantuukin eri osiin.
Vanhemmassa osassa on mm. puulaudoista koottuja konstruktivistisia reliefejä ja piirustuksia. Uudemmassa osassa on kollaaseja,
filmikooste ja naruilla roikkuvia transparentteja, joiden sisällä on originaalia raaputettua ja käsiteltyä filminauhaa. Keskimmäisessä
osassa ovat öljymaalaukset ja henkilökuvat.
Kokonaisuudesta saa hauskan kuvan. Lisäksi Taidehalli tuntuu aivan eri paikalta - yllättävän pieneltä, kun tavaraa on paljon
ja yksi huone on vielä hämärähkö elokuvan vuoksi.
Maalausten konstruktivismi
vaikuttaa kovin kotikutoiselta ja vapaalla kädellä tehdyltä verrattuna yleensä konstruktivistien tekeleisiin, joissa kaikki
näyttää millilleen suunnitellulta.
Vauhdin ja liikkeen tuntu suorastaan väreilee ilmassa ja luo futuristista vaikutelmaa.
Väritkin kertovat Ruutsalon elämästä aikakaudesta. Uniikkien laserkopioiden henkilökuvat ovat kansallista tyyppigalleriaa
Helene Schjerfbeckista Alvar Aaltoon.
Värimaailman ohella
Ruutsalon kollaasit ovat kiehtovia. Elokuvakooste on myös aikamoista kollaasia, pinnan raaputtamista ja tyylittelyä viivoin
ja värein.
Sisällöllisesti elokuvat ovat osuvaa ajankuvaa. Kaupunkikuvaukset ovat parasta. Erityisesti aikakauden Helsinki ja "pariisilainen
kahvila", joka vilahtaa toffee-mainoksessa. Kuvissa vilahtaa myös aikakauden nuorisoa kuten kirjailija Jorma Ojaharju ja tanssija
Riitta Vainio.
Ajankuvaa ovat myös palvovan näköiset naiset, jotka filmatessa kainosti kiemurtelevat neron edessä. Tässä suhteessa Ruutsalo
on ollut oman aikansa rock-tähti. Muusia on ollut tarjolla varmasti riittämiin.
