Suomella ei ole aikomuksia lieventää nykyisiä huumerajoituksia.
"Suomella ei ole pienintäkään painetta huumeiden vapauttamiseen", korostaa huumepolitiikasta vastaava ministeri Osmo Soininvaara.
Suomi voisi Soininvaaran mukaan kuitenkin selkeämmin erotella kovat ja miedot huumeet toisistaan.
Suomessa huumeidenkäyttö muihin maihin verrattuna on vähäistä, mutta heroiinikuolemien määrä suhteellisesti korkea. Tähän
ongelmaan sosiaali- ja terveysministeriössä etsitään ratkaisua erottelemalla miedot ja kovat huumeet suoraan rangaistusasteikossa.
"Se ei muuttaisi nykyistä rangaistuskäytäntöä, mutta saattaisi vaikuttaa siihen, etteivät samat kauppiaat myisi kannabista
ja heroiinia", Soininvaara selvittää.
Vuonna 1995 Suomesta löytyi yksi heroiiniin liittyvä kuolemantapaus. Vuonna 1997 heroiinikuolemia oli jo 27 ja vuonna 1999
46 tapausta. Vuoden 1999 tapauksista yli puolet koski alle 25-vuotiaita.
Esimerkiksi Hollannissa heroiinikuolemien määrä on pienempi kuin Suomessa. Laillistamalla miedot huumeet Hollanti on saanut
kovien huumeiden käytön laskuun.
"Kannabiksen käytössä haitat tulevat kuitenkin esiin pitkällä aikavälillä", Soininvaara painottaa. Hänen mukaansa Hollannin
tapaus on kiinnostava, mutta Suomi seuraa sitä sivusta.
"Jos he tekevät tuollaisen ihmiskokeen niin me ehkä sitten katsellaan kuinka siinä käy."
Euroopan suhtautuminen huumeisiin vaikuttaa väistämättä myös Suomen tilanteeseen niin käytännön kuin politiikankin tasolla.
"Jos sillä tavalla käy, että Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta kaikki Euroopan maat vahvistavat kannabiksen niin sitten tilannetta
täytyy katsoa uudelleen. Siihen on kuitenkin pitkä matka, eikä minun ministerikaudellani asialle tarvitse korvaa lotkauttaa",
sanoo Soininvaara.
Tällä hetkellä
huumeita vastaan yritetään taistella lähinnä karsimalla tarjontaa. Soininvaara myöntää, että huumeriippuvaisten hoito on
Suomessa retuperällä ja se hyödyttää nimenomaan huumekauppiaita.
"Tehokas tapa vähentää heroiinikauppaa on järjestää hoito huumeriippuvaisille. Huumekauppa toimii siten, että koukkuun jääneet
saavat oman heroiininsa ilmaiseksi kun hankkivat asiakkaita. Hoidolla viedään kauppiailta myyjät ja asiakkaat."
Sosiaali- ja terveysministeriö yrittää nyt voimakkaasti painostaa kuntia ja sairaanhoitopiirejä, jotta ne järjestäisivät korvaushoidon
eivätkä vaan puhuisi siitä.
"Tehdäänkö sitä metadonilla vai properonorfilla on sitten makuasia - kunhan tehdään".
Suomessa ongelmakäyttäjiä arvioidaan olevan 15 000-30 000.