TERRORIHYÖKKÄYS USA:HANTerrorihyökkäyksessä Yhdysvaltoihin tuhansia uhreja Kaksi kaapattua matkustajakonetta lennettiin New Yorkissa päin World Trade Centeriä
NEW YORK. Yhdysvallat joutui tiistaina historiansa laajimman ja säälimättömimmän terroristihyökkäyksen kohteeksi. Sarja iskuja
kansakunnan strategisesti merkittävimpiin kohteisiin vaati muutaman tunnin aikana ensimmäisten arvioiden mukaan satoja, ehkä
tuhansia kuolonuhreja. Hyökkäys järkytti perin pohjin maata, etenkin sen suurinta kaupunkia New Yorkia.
Äärimmäisen huolellisesti suunnitellut ja tappavalla täsmällisyydellä toteutetut iskut olivat valtava järkytys amerikkalaisille.
Liikenne pysähtyi, ja ihmiset kerääntyivät kuuntelemaan pysäköityjen autojen täysille käännettyjä radioita.
"Tämä on täysi sota. Ne haluavat tuhota koko maailman ja sen talouden", siistiin pukuun sonnustautunut virkamies toisti kerran
toisensa jälkeen New Yorkin aurinkoisella kadulla.
Myös hallitus
suhtautui tapahtumiin miltei kuin täyteen sotaan. Hallinnon keskeiset neuvonantajat ja ministerit kokoontuivat Washingtonin
tilannehuoneeseen. Kansallinen turvallisuusneuvosto piti hätäkokouksen iltapäivällä.
Ensimmäinen ja tuhoisin isku kohdistui New Yorkissa Manhattanin eteläpäässä olevaan World Trade Center -pilvenpiirtäjään aamuyhdeksältä.
Bostonin ja San Franciscon välisellä vuorolennolla ollut American Airlines -lentoyhtiön kone kaapattiin ja lennettiin suoraan
päin World Trade Centerin eteläistä tornia. Se syttyi tuleen.
Vain 18 minuuttia myöhemmin suorat tv-kuvat näyttivät, kuinka iso, kaksimoottorinen matkustajakone lensi loivassa kaarrossa
kohti toista WTC-rakennuksen tornia ja osui suoraan siihen. Myös tämä torni syttyi tuleen.
Tämä kone kuului United Airlinesille. Vuoro oli lähtenyt Washingtonista ja oli matkalla San Franciscoon.
Noin tunti
ensimmäisen törmäyksen jälkeen uusi, suuri räjähdys vavisutti palavaa eteläistä tornia. Sitä torni ei enää kestänyt, vaan
romahti kasaan. Samoin kävi myöhemmin toiselle tornille.
Myöhemmin romahti vielä samaan rakennuskokonaisuuteen kuulunut pienempi toimistotalo. Tämä 47-kerroksinen rakennus oli palanut
useita tunteja.
WTC-rakennuksissa oli työssä yli 40 000 ihmistä. Heistä ainakin 10 000 oli tiettävästi jo ehtinyt työpaikoilleen, kun tragedia alkoi.
Alustavien arvioiden mukaan vain harvat selvisivät ulos ennen tornien romahtamista. Viranomaiset eivät tohtineet ennen iltaa
edes arvioida uhrien määrää, mutta sen pelättiin nousevan tuhansiin. Uhrien joukossa uskotaan olevan suuri määrä palomiehiä
ja poliiseja, jotka olivat pelastustehtävissä.
Tornit olivat vielä pystyssä, kun televisioiden ja radioiden ääreen liimautunutta kansakuntaa odotti uusi järkytys. Myös Yhdysvaltain
puolustusministeriö Pentagon oli tulessa. Matkustajakone oli syöksynyt suoraan ministeriöön.
Tämäkään ei riittänyt. Lentoyhtiö United Airlines raportoi yhden matkustajakoneensa syöksyneen maahan Pittsburghin lähistöllä.
Neljä konekaappausta lähes yhtä aikaa vaati kaikkiaan 266:n koneissa olleen ihmisen hengen.
Massiiviset terrori-iskut
johtivat dramaattisiin seurauksiin. Kaikki Yhdysvaltain lentokentät suljettiin heti. Illansuussa kerrottiin, että lennon
voidaan sallia vasta puoliltapäivin keskiviikkona eli kello 19 Suomen aikaa.
New Yorkin osavaltion kuvernööri George Pataki määräsi kansalliskaartin sotilaat New Yorkin kaduille. Kuvernööri korosti kuitenkin,
että joukkojen tarkoitus oli auttaa poliiseja ja palokuntalaisia pelastustöissä, joiden uskottiin kestävän hyvin kauan.
Laivasto lähetti kaksi suurta sotalaivaa New Yorkin satamaan. Niiden tarkoitus jäi epäselväksi.
New Yorkissa pörssi- ja finanssimarkkinoiden keskus Wall Street ei avautunut kaupankäynnille. Wall Street on aivan WTC-rakennusten
tuntumassa.
Kadut, jotka yleensä ovat tungokseen saakka täynnä pankkiireja, olivat nyt täynnä tuhkaa ja romua sortuneista rakennuksista.
On vaikea kuvitella, että toiminta voitaisiin aloittaa pitkään aikaan.