KOTIMAA - ARKISTO
LAUANTAINA 29.9.2001
     
Kotisivu                           Apua

Koskinen: Yhdenmukaisuus tärkeää huumesakoissakin

Ministeri korosti syyttäjille yhdenvertaista kohtelua

Syyttäjien on huolehdittava kansalaisten yhdenmukaisesta kohtelusta, kun he vahvistavat huumeiden käyttäjien sakkoja. Näin muistuttivat sekä oikeusministeri Johannes Koskinen (sd) että valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki syyttäjäpäivillä perjantaina Helsingissä.
   
Syyskuun alusta tuli voimaan uusi säännös huumausaineiden käyttörikoksesta. Sen rangaistusasteikko antaa mahdollisuuden määrätä sakkoja rangaistusmääräysmenettelyssä aivan kuten esimerkiksi ylinopeusjutuissa. Poliisin kirjoittaman sakon vahvistaa syyttäjä, ja jos epäilty vastustaa sakkoja, asia käsitellään käräjäoikeudessa.
   
Kuusimäki muistutti, ettei syyttäjä voi ruveta luomaan omaa kriminaalipolitiikkaansa, vaan linjan pitää olla yhtenäinen.
   
"Rikosoikeuspolitiikan
painotuksista ei voida sen paremmin yhteiskunnassa kuin syyttäjienkään keskuudessa saavuttaa täydellistä yksimielisyyttä. Syyttäjän tehtävä on kuitenkin toteuttaa sellaista rikosoikeuspolitiikkaa, jota lainsäätäjä on pitänyt oikeana."
   
Kuusimäki huomautti, että uudistus vahvisti syyttäjän roolia lainkäyttäjänä.
   
Sen vuoksi syyttäjillä on myös vastuu huolehtia siitä, että käytäntö on yhdenmukainen.
   
Vaatimus korostuu myös sen takia, että syyttäjä tekee päätöksensä kirjallisen aineiston pohjalta ilman oikeudenkäyntiin kuuluvaa julkisuutta ja muutoksenhakuoikeutta.
   
Oikeusministeri Koskinen painotti, etteivät itsenäinen rooli ja laaja harkintavalta anna syyttäjälle vapaita käsiä ratkaista asioita omien arvostustensa mukaan. Syyttäjien ratkaisujen on oltava yhtä ennustettavia kuin tuomioistuimien.
   
Koskinen arvioi,
ettei uuden säännöksen kriminaalipoliittinen merkitys ole lainkaan vähäinen, vaikka rangaistusasteikko on lievä. Käyttörikoksesta voidaan tuomita sakkoja tai korkeintaan kuusi kuukautta vankeutta.
   
Koskinen muistutti, että syyttäjillä on mahdollisuus antaa huumeen käyttäjälle suullinen huomautus.
   
Eduskunnan lakivaliokunnan mielestä tehokas puhuttelu saattaa olla hyvä keino puuttua erityisesti nuoren käyttäytymiseen.
   
"Valiokunnan kantaan on täysi syy yhtyä. Jos puhuttelu ja linkit sosiaalityöhön tehoavat ja sen ansiosta huumausaineiden käyttöura katkeaa alkuunsa, yksinkertaisella kriminaalipoliittisella toimella on onnistuttu välttämään mittavat yhteiskunnalliset vahingot", Koskinen korosti.


SUSANNA REINBOTH / Helsingin Sanomat
susanna.reinboth@sanoma.fi