Huumausainerikosten syyttämiskäytäntö vaihtelee tuntuvasti maan eri syyttäjäyksikköjen välillä.

   

Valtakunnansyyttäjänviraston tekemän kartoituksen mukaan esimerkiksi Vammalassa jätettiin syyttämättä vain 0,7 prosentissa huumausainerikoksista, kun vastaavasti Tampereella seuraamusluonteisten syyttämättäjättämispäätösten määrä nousi 50,6 prosenttiin.

   

Vammalassa nostettiin kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana 142 syytettä huumausainerikoksista ja tehtiin vain yksi syyttämättäjättämispäätös. Välittömässä naapurissa Tampereella nostettiin samana ajanjaksona 174 syytettä ja tehtiin 88 syyttämättäjättämispäätöstä.

   

Helsingissä vastaava

suhde oli 30 prosenttia, Espoossa 29 prosenttia, Turussa 22 ja Vantaalla 45 prosenttia. Koko maan keskiarvo huumausainerikosten syyttämättäjättämisessä oli 25,5 prosenttia.

   

Seuraamusluonteinen syyttämättäjättämispäätös tarkoittaa, että syyttäjä on katsonut epäillyn syyllistyneen huumausainerikokseen, mutta on kuitenkin päättänyt tietyin, laissa säädetyin perustein, ettei nosta syytettä. Syitä voivat olla muun muassa teon vähäisyys, tekijän nuoruus tai kohtuullisuus.

   

Seuraamusluonteisia syyttämättäjättämispäätöksiä huumausainerikoksissa tehtiin 1. 1. 2001-30. 6. 2001 koko maassa 949. Samana aikana nostettiin 3 726 huumausainerikossyytettä. Muissa rikostyypeissä syyttämättäjättämispäätösten osuus on vähäistä, noin 15 prosenttia viime vuosina.

   

Valtakunnansyyttäjä on

antanut syyttäjille yleiset ohjeet, miten huumausainerikoksista pitää syyttää ja milloin voi jättää syyttämättä.

   

Syyttäjät pitivät keskeisimpänä syyttämättäjättämispäätöksen tekemisen ongelmana sitä, ettei esitutkintapöytäkirja sisältänyt riittävästi tietoja tapahtumaolosuhteista syyttämättäjättämisharkintaa varten.

   

Syyttämättäjättämiskäytännössä tuli pulmia ihmisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta jo sellaisissakin yksiköissä, joissa työskenteli vain kaksi syyttäjää. Toinen piti huumausrikoksissa nollatoleranssia eli syytti aina ja toinen käytti harkintaa.

   

Jotkin yksiköt katsoivat, että valtakunnansyyttäjän ohjeet eivät ole sopusoinnussa syyttäjän itsenäisen harkintavallan kanssa.