USA:n korkein oikeus joutui evakkoon pernaruton vuoksi
WASHINGTON. Yhdysvaltain korkein oikeus joutui maanantaina evakkoon, kun sen postitustiloista löydettiin pernaruttobakteereja.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun korkein oikeus joutui keskeyttämään työnsä rakennuksessa, joka otettiin käyttöön vuonna
1935.
Korkeimman oikeuden puheenjohtaja William Rehnquist kertoi oikeuden kokoontuvan tiistaina toisessa hallintorakennuksessa muutaman korttelin päässä nyt suljetuista tiloista.
Korkeimman oikeuden lehdistöedustaja kertoi, että rakennus on toistaiseksi suljettu jatkotutkimuksien vuoksi.
Pernaruttobakteereja löydettiin aluksi ilmansuodattamisesta, ja rakennus tutkittiin perjantai-iltana. Tulos oli negatiivinen
lukuun ottamatta postitushuonetta, joka sijaitsee rakennuksen pohjakerroksessa.
Korkeimman oikeuden henkilökunnasta on joutunut tutkimuksiin 400. Toistaiseksi tautia ei ole todettu nenän limakalvolta otetuissa
näytteissä.
Tutkimusta johtanut lääkäri kieltäytyi kertomasta, joutuvatko mahdollisessa tartuntavarassa olevat ottamaan antibiootteja.
Hän vetosi potilaiden yksityisyyden suojaan.
Korkeimman oikeuden lisäksi jälkiä pernaruttobakteereista on löydetty muun muassa oikeusministeriöstä, keskustiedustelupalvelu
CIA:sta, kongressista, Valkoisesta talosta ulkoministeriöstä ja viimeksi Yhdysvaltain Perun suurlähetystöstä.
Maanantaina kerrottiin myös epäiltävän, että terveysministeriön postitushuoneessa on mahdollisesti merkkejä pernaruttobakteereista.