ONNITTELEMME - PEKKA POHJOLA, 50Basisti pohtii elämän markkinoita
Pekka Pohjola syntyi 13. tammikuuta 1952 Helsingissä. Hän opiskeli kouluaikoina viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja osallistui
Kuopion viulukilpailuun, mutta vaihtoi popmusiikkiin ja sähköbassoon.
Ammattimuusikon ura alkoi 1969 The Boys -yhtyeessä. Pohjola soitti 1970-74 legendaarisessa Wigwamissa. Sitten tulivat Georg
Wadeniuksen Made In Sweden, Jukka Tolosen bändi ja The Group. Hän oli mukana Mike Oldfieldin Euroopan kiertueella 1979. The
Group muuttui Pekka Pohjola Groupiksi 1980 ja yhtye toimii edelleen.
Pohjola on tehnyt 13 soololevyä. Ensimmäinen oli Pihkasilmä kaarnakorva 1972 ja viimeisin viime vuonna ilmestynyt Views. Tuotantoon
mahtuu fuusiotyylien lisäksi myös sinfonista musiikkia, big band -musiikkia ja elokuvamusiikkia.
1990-luvun alusta lähtien Pohjola on säveltänyt valtion 15-vuotisen apurahan turvin.
Suomen parhaimmaksi sähköbasistiksi aikoinaan kehuttu Pekka Pohjola ei enää juuri esiinny. Hän keskittyy säveltämiseen Espoon
Matinkylän kammiossaan.
Parhaiten Pohjolan tapaa nykyään risteilyllä paikallisessa kauppakeskuksessa. Se on nimittäin kuin maalle hurauttanut ruotsinlaiva.
Maisemakin on turvallisen muuttumaton kuin merellä.
"Tullimuodollisuuksia ei ole ja kotiin kävelee viidessä minuutissa", nauramme leveästi Länsiväylän kupeessa purjehtivan jättiläisen
keulabaarissa. Katsomme kun ostosparatiisin ihmiset juoksevat käytävillä.
Trendikkäimmät
hikoilevat tarjousten perässä, mutta Pohjola pohtii tyynesti hieman ajattomampia markkinoita.
"Jos ihminen on ollut täällä miljoona vuotta tai jotain, niin saman verran voi mennä eteen päin. Ei voi olla sattumaa että
me istumme juuri tässä, juuri nyt. Niin sanottu sielu on osa kokonaisuutta eikä häviä mihinkään. Ja kokonaisuus on koko ajan
tässä."
Kyllä kyllä. Mutta mitä ikä merkitsee? Tuleeko kaivattu 50-vuotisjuhlakonsertti, 30-vuotisjuhlakiertue ja Wigwamin parhaat
featuring Pekka Pohjola?
"Ei".
Käy ilmi, että iällä, nostalgialla ja muilla muodollisuuksilla ei ole Pohjolalle juuri merkitystä. Hän on edelleen anarkisti,
mutta kiltti sellainen.
"En näe järkeä herättää henkiin aikoja, jolloin olin nuori poika. Aika ei ole jättänyt Wigwamin musiikkia, mutta sitä intohimoista
tekotapaa ei voi palauttaa.
Ikä jättää ihmiseen merkkinsä ja siksi en halua osallistua noihin paluuhommiin."
Vaikka Pohjola on
tyylillisesti ollut aina lähes samanlainen, muuttumaton romantikko, hän tekee nostalgian sijaan mieluummin jotain uutta.
Äsken valmistui tilaustyö hanurille ja kamariorkesterille ja ensi syksynä pitäisi tulla puolen tunnin teos Radion Sinfoniaorkesterille.
Toinen sinfonia?
"Ei se ensimmäinenkään ollut varsinainen sinfonia. Se oli vain biisin nimi. Siinä ikään kuin kevyt muusikko yritti tunkeutua
alueelle, josta hän ei tiedä juuri mitään", nauraa Pohjola, mutta toteaa heti että muurit lajien välillä ovat katoamassa.
Entä näkymättömät
merkitysmuurit ja sukupolvien väliset kuilut?
"Ennakkoluulot koskevat kaikkia, ja se johtuu pelosta. Tarvitaan turvallisia - ja samalla rajoittavia - nimikkeitä ja määritelmiä.
Tärkeintä on kyky kyseenalaistaa. Kukaan ei ole yksilönä koskaan harmaata massaa, mutta yhdessä meistä tulee massaa hyvin
helposti".
Musiikki on globaali kieli, mutta samalla globalisaatio pyrkii yhdenmukaistamaan ihmisten makuja kohti mahdollisimman ennustettavaa
ja myyvää standardia."
"Pahinta on, että ihmiset uskovat aivopesuun ja tyrkyttämiseen. Eikö juuri erilaisuus tuo elämään makua".
Pohjolan mielestä ihmisten pitäisi oppia ymmärtämään jopa Osama Bin Ladenia, koska terrorismissakaan ei ole sinänsä mitään
uutta.
"Jos joku tekee jotain noin äärimmäistä, niin pakkohan silläkin on olla jokin syy.
On turha sanoa, että mä en tajua. Parempi on ryhtyä tajuamaan!
Globaaliin yhteisymmärrykseen pitäisi päästä yli uskontojen, koska uskonsotien musta kirja on loputon."
Matinkylän,
tuon Espoon helmen, asiakaslähtöisessä ilmapiirissä nousee luontevasti esiin myös käsityksemme tavallisuudesta.
"On puhuttu tavallisuuden terrorista. Tai että natseissa oli pelottavampaa heidän tavallisuutensa kuin se mitä he tekivät.
Suomessakin tavallinen kiltti isä tappaa itsensä ja perheensä. Asioita ei saa peittää, koska joskus ne räjähtävät silmille.
Tavallista ihmistä ei lopulta ole", pohtii Pohjola.
Ja arvon mekin ansaitsemme, mutta mitä arvot ovat?
"Luulen että arvot ovat jonkinlaista kaipausta, muistamista. Emme ymmärrä mitä on täällä, jos emme näe mitä on tai on ollut
tuolla. Hyvä ja paha ovat suhteellisia, tietysti."
Entiseltä klassiselta
viulistilta, nykyiseltä sähköbasistilta, rokkarilta, jatsarilta tai sinfonikolta löytyy varmaan määre myös kritiikin kulmakiveen,
hyvän ja huonon problematiikkaan?
"Tarkoittamisen ja motiivin voi todeta lajista huolimatta. Aina lopulta paljastuu, toimitaanko tekemisen ehdoilla vai sen
ehdoilla mitä siitä hyödytään. Eli rakennetaanko talo mahdollisimman hyväksi, vai mahdollisimman halvalla että voisi myydä
sen hyvällä voitolla eteen päin."
