Hallituksella on "viittä vaille valmiina" pykälät, joilla käytettyjen autojen verotusta muutetaan, jos EY-tuomioistuimen ratkaisu
sitä edellyttää. Näin kertoi valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) torstaina eduskunnan kyselytunnilla.
Niinistö toivoi, että eduskunnan valtiovarainvaliokunta voisi tulla käsittelemään asiaa kesälomiltakin, jos tarve vaatii.
Hän korosti, että autoveron taso on Suomen määriteltävissä, kunhan käytettynä maahan tuotua autoa käsitellään tasapuolisesti.
Niinistö valitteli
, että hallitus on odotellut tuomioistuimen päätöstä "viikko viikolta" jo puoli vuotta.
Ministeriltä kysyttiin myös, eikö autoveroa kaikkiaankin voisi alentaa. "Kaikkihan me haluaisimme, että kaikki verot olisivat
alempana kuin nykyisin", Niinistö vastasi.