TALOUS - ARKISTO
TORSTAINA 21.11.2002
     
Kotisivu                           Apua

Greenpeace haluaa metsätyöt pois Lapista

Uusi metsien inventointi sulkisi metsätöiltä puoli miljoonaa hehtaaria

Ympäristöjärjestö Greenpeace on yllättäen iskenyt laajat suojeluvaatimukset pohjoisen Suomen metsille. Järjestö ei ole täsmentänyt alueiden sijaintia eikä kokoa, mutta sen itsensä käyttämät vanhojen metsien määritelmät koskisivat Pohjois-Suomessa noin 300 000:ta, jopa puolta miljoonaa metsähehtaaria. Lisäksi Greenpeace edellyttää eteläisestä Suomesta suojeltavan noin 200 000 hehtaaria.
   
Suojeluvaatimusten takana on Saksan Greenpeace, joka käyttää totuttuun tapaan vaatimusten vipuvartena saksalaisia kustannustaloja.
   
Kustantajat ovat Suomen paperiteollisuuden suuria asiakkaita. Ne eivät halua joutua kuluttajien boikottiin tai mielenosoitusten näyttämöiksi.
   
Greenpeace kohdistaa suojelun lisäyksen Metsähallituksen metsiin. Järjestö vaatii pikaiseen tahtiin moratoriota eli puun oston ja hakkuiden keskeyttämistä Pohjois-Suomen vanhoissa metsissä. Moratorio halutaan voimaan tämän vuoden loppuun mennessä, tai odotettavissa on vastatoimia.
   
Saksalaiset lehtitalot
eivät ole halunneet ottaa kantaa suojeltavien kohteiden laajuuteen ja määrään. Kustantajat edellyttävät selvityksiä ja neuvotteluja luonnonsuojelijoiden ja Metsähallituksen kesken, jotta Greenpeacen vanhoiksi metsiksi luokittelemien alojen käytöstä syntyy yhteisymmärrys.
   
Greenpeace on ajanut suojelua tavalla, joka on ihmetyttänyt ja loukannut valtion metsiä hallinnoivaa Metsähallitusta. Järjestö julkaisi Saksassa alkuvuodesta kaksi Suomen metsäoloja koskevaa raporttia, joista keskusteltiin elokuussa metsäsektorin edustajien, kustannustalojen ja Greenpeacen edustajien kesken Berliinissä.
   
Metsähallitus kutsui saksalaisia tutustumaan Suomen metsätalouteen ja suojeluun. Delegaatio vierailikin omin neuvoin Metsähallituksen mailla 23.-25. lokakuuta, mutta sen ohjelmaan sai osallistua erillisten pyyntöjen jälkeen vain yksi Metsähallituksen luonnonsuojeluasiantuntija. Hänellekään ei paljastettu etukäteen käyntikohteita. Kustantajien vaatimuksesta matkailu julistettiin salaiseksi.
   
Kuhmon Vattuvaaraan ja Laamasenvaaraan sekä Suomussalmen Malahvian hakkuille suuntautuneille käynneille osallistuivat kustannustaloista Burdan ja Heinrich Bauer Produktionsin sekä Saksan aikakauslehtien kustantajaliiton edustajat. Mukana olivat myös Stora Enson, UPM-Kymmenen ja MD Lang Papierin saksalaiset ympäristövastaavat. Saksan Greenpeacesta oli kolme edustajaa ja Pohjoismaiden Greenpeacesta yksi. Joukossa olivat lisäksi Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton edustajat.
   
Metsähallitus toteutti
vanhojen metsien suojeluohjelman 1996 yhteensä 300 000 hehtaarin alueella Pohjois-Suomessa, mutta hehtaarit eivät ole riittäneet kaikille kansalaisjärjestöille, eikä vanhan metsän käsitteestä ole syntynyt yksimielisyyttä. Suojelun laajentaminen vaadittuihin mittoihin lopettaisi käytännössä metsätalouden harjoittamisen Pohjois-Suomessa.
   
Greenpeace vaatii suojeluhehtaarien lisäksi avohakkuista luopumista. Järjestö perustelee suojelun lisäämistä myös saamelaisten elinolojen turvaamisella. Myöskään Suomessa laajalti käytetty pefc-sertifiointi ei käy Greenpeacelle.
   
Suomessa vierailleen Saksan Greenpeacen edustajat eivät olleet keskiviikkona tavattavissa. Kansainvälisen Greenpeacen metsävastaava Christoph Thies ei halua ottaa kantaa Lapin-matkailun tavoitteisiin ja yksityiskohtiin.
   
"Esimerkiksi suomalaisen paperin ostajat saavat markkinoilla tietonsa puun alkuperästä UPM:ltä tai Stora Ensolta. Metsäyhtiöt sanovat, että puu ei tule vanhoista metsistä, mutta mielestämme se ei pidä paikkaansa", Thies sanoo.
   
Thies on toiveikas siitä, että moratorio saadaan voimaan lähiaikoina. Greenpeace on hänen mukaansa onnistunut vastaavissa operaatioissa viime aikoina. Thies ei suostu ennakoimaan järjestön reaktioita päinvastaisessa tapauksessa.
   
Metsähallituksen toimitusjohtaja Jan Heino ihmettelee suuresti Greenpeacen huomion keskittymistä Lappiin ja Pohjois-Suomeen, kun Suomen sisällä painopiste on selvästi eteläisen Suomen metsien suojelussa.
   
"En pidä soveliaana järjestön menettelytapaa ja maanomistajatahon ohittamista. Myös saksalaiskustantajilta olisin toivonut parempaa harkintaa ja tasapainoisen informaation hakemista", Heino sanoo.
   
"Suojelupäätökset on tehty hyväksyttyjen normien mukaan demokraattisen päätöksenteon järjestyksessä. Ei niitä noin vain voi purkaa ja siirtyä poikkeusoloihin."
   
"Meidän on oikaistava vääristynyt tilanne ja jatkettava maltillisesti keskustelua. Nyt on jätetty huomiotta tai mahdollisesti vääristelty hyvin oleellisia asiakokonaisuuksia, esimerkiksi Metsähallituksen koko alue-ekologinen suunnittelutyö. Odotettavissa on tasapainottavia tilaisuuksia", Heino sanoo.
   
Metsähallituksen puun
suuret ostajat ovat UPM-Kymmene ja Stora Enso. UPM:n metsäjohtajan Hannu Vainion mukaan ei ole minkäänlaista näyttöä siitä, että Metsähallitus olisi rikkonut UPM:n noudattamia ympäristönormeja.
   
Vainio arvelee, että Greenpeacen liikehdintä saattaa vaarantaa Etelä-Suomessa tavoiteltavat metsänomistajien vapaaehtoiset suojelutoimet.

Lisää aiheesta:
Greenpeace haluaa metsätyöt pois Lapista
Backman: Menettely on pahasti pielessä
Kolme moratoriota


PENTTI LAITINEN / Helsingin Sanomat
pentti.laitinen@sanoma.fi