MONACO. Monte Carlo -rallin erikoiskokeiden turvajärjestelyt herättävät keskustelua vuosi toisensa jälkeen. Tänä vuonna lauantain
toinen erikoiskoe peruttiin yleisöturvallisuuteen vedoten.
Erikoiskoetien varteen oli parkkeerattu autoja vaarallisiin paikkoihin eikä yleisökään ollut oikeilla katselupaikoilla.
Käytännössä ongelma on sama useimmilla Monte Carlo -rallin erikoiskokeilla. Kuljettajia kiusaavat teiden varteen parkkeeratut
autot ja ajoittain tielle tunkeva yleisö.
"Torstaina viidennellä erikoiskokeella kaksi katselijaa olisi voinut vaikka kuolla. Me tulimme mutkasta 140-150 kilometriä
tunnissa ja he kävelivät keskellä tietä selkä meihin päin", Marcus Grönholmin kakkoskuljettaja Timo Rautainen kertoi.
Mikko Hirvoselle nuotteja lukevan Jarmo Lehtisen mukaan tien reunassa olevat autot vaikuttavat ajolinjoihin.
"Autoja on
parkkeerattu todella vaarallisiin paikkoihin. Se vaikuttaa ajamiseen, koska joskus mutkaa ei voi ajaa sisältä vaikka niin
on nuotteihin merkitty, kun siellä on autoja", Lehtinen kuvailee.
Vuosi sitten
FIA:n johtaja Max Mosley totesi ennen Montea, että MM-ralleissa kisayleisö on saatava pysymään heille varatuilla turvallisilla katselualueilla. Kilpailussa
kaikki oli kuten ennenkin, mutta rallin toinen erikoiskoe jouduttiin peruuttamaan, koska yleisön turvallisuutta ei kyetty
takamaan.
Vuosi sitten perutun erikoiskokeen yleisö luuli peruuntumisen johtuneen väärässä paikasta olleesta tv:n kuvausryhmästä ja
teloi kuvausryhmän ajokkia.