KOTIMAA - ARKISTO
PERJANTAINA 21.2.2003
     
Kotisivu                           Apua

Tupakkakiintiö pysynee ennallaan suomalaisten Viron-matkailussa

Taustalla on pelko valtion tupakkaverotulojen putoamisesta puoleen nykyisestä

Suomi neuvottelee matkustajien tupakkatuotteita koskevan tuontikiintiön pitämisestä ennallaan Suomen ja Viron liikenteessä Viron EU-jäsenyyden jälkeenkin.
   
"Neuvottelut ovat pitkällä. Käytännössä näin tulee käymään", neuvotteleva virkamies Leo Parkkonen valtiovarainministeriöstä sanoo.
   
Syynä tuontikiintiön
jatkamiseen on pelko siitä, että suomalaiset kävisivät Virossa ostamassa halpaa tupakkaa jopa reilusti yli EU-maiden kansalaisille sallitun oman tarpeen. Samalla valtio menettäisi nykyisistä 600 miljoonan euron tupakkaveroista jopa puolet.
   
Viro liittyy EU:n jäseneksi ensi vuonna. Samaan aikaan Suomen itselleen neuvottelemat alkoholin ja tupakan matkustajakiintiöt poistuvat EU:n sisäisessä liikenteessä.
   
Viro ja muut uudet EU-maat ovat saamassa viiden vuoden siirtymäajan tupakkaveronsa nostamiseen EU-tasolle. Tupakkaa myytäisiin Virossa edelleen noin kolmanneksella siitä hinnasta, mitä se maksaa Suomessa. Naapurimaat, kuten Suomi, Saksa ja Itävalta neuvottelevat oikeutta säilyttää kiintiöt veromenetysten ja markkinahäiriöiden torjumiseksi.
   
Amer-Tupakan toimitusjohtaja Jukka Ant-Wuorinen pitää pelkoa tupakan myynnin puolittumisesta realistisena.
   
"Oma arvioni on, että myynti kotimaassa laskisi 40-60 prosenttia", Ant-Wuorinen sanoo.
   
Kun tulliraja poistuu, tuontia ei pystytä valvomaan ja on pelättävissä, että tupakkaa tuotaisiin myös myyntiin.
   
Tupakkaveron
alentaminen olisi yksi keino hillitä tuontia, mutta valtiovarainministeriön mukaan mahdollinen alennus olisi niin pieni, ettei se juuri hyödyttäisi tilannetta.
   
"Verotuksessa liikkumavara alaspäin on erittäin vähäinen EU:n minimiverovaatimuksista johtuen ja siksi myös sen vaikutus hintatasoon olisi lähes olematon", Parkkonen sanoo.
   
EU-maissa tupakkavero on 57 prosenttia, ja se lasketaan suosituimman tuotteen vähittäismyyntihinnasta. Suomessa suosituin tuote on myös kallein.
   
Mikäli tupakan kuluttajahinta laskisi, vero laskisi tällöin automaattisesti.
   
Tupakkateollisuus katsoo, ettei se pysty alentamaan hintoja. Teollisuuden mukaan ensisijainen lääke tilanteeseen olisi veron alentaminen. Myös matkustajatuonnin rajoittaminen sopii hyvin teollisuudelle.
   
"Jos mitään ei tehdä,
harmaatuonti lisääntyy ja sitä myötä rikollisuus", Ant-Wuorinen sanoo. Ainoan suomalaisen tupakkavalmistajan tulevaisuus on jo vaakalaudalla.
   
"Ainahan veroero houkuttelee myös rikolliseen toimintaan", Parkkonen myöntää. Suunnitelmia veron laskemiseksi ei valtiovaranministeriöstä kuitenkaan ole tehty.
   
"EU-tasolla olemme tuoneet kantamme esiin. Suomessa asiasta ei ole päästy keskustelemaan, ei ainakaan ennen vaaleja", Ant-Wuorinen sanoo.


KRISTIINA MARKKANEN / Helsingin Sanomat
kristiina.markkanen@sanoma.fi